Sopimukseton tila jatkuu, neuvottelut jäihin
21.3.2025 15:59:20 EET | Rakennusliitto ry | Tiedote
Rakennusalan työehtoneuvottelut ovat jumiutuneet ja sopimukseton tila on jatkunut maaliskuun alusta lähtien. Rakennusliiton perjantaina koolla ollut hallitus totesi tilanteen.
– On suuri harmi, jos rakennusalan monikymmenvuotiset hyvät neuvottelusuhteet pilataan työnantajan poliittisella jääräpäisyydellä. Rakennusalan etua tärkeämpää tuntuu olevan uskollisuus Elinkeinoelämän keskusliiton ja maan hallituksen suuntaan, kummastelee Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen.
Palosen mukaan Rakennusliitolla ei ole erityinen kiire neuvotella. Vaikka työehtosopimukset ovat rauenneet, on niiden jälkivaikutus edelleen voimassa kaikilla rakennusalan työntekijöillä.
– Toisaalta tiedostamme toimialan hankalan tilanteen emmekä halunneet tässä vaiheessa julistaa työtaistelutoimia. Me voimme odottaa.
Neuvotteluissa ei ole saavutettu sopua palkkaratkaisusta. Lisäksi työnantaja pitää tiukasti kiinni pyrkimyksistä heikentää muun ohella rakennusalan työntekijöiden työsuhdeturvaa.
Yhteyshenkilöt
Kimmo PalonenpuheenjohtajaRakennusliitto ry
Puh:050 466 4918kimmo.palonen@rakennusliitto.fiJanne Mäkinenviestintäpäällikkö
Puh:040 352 1161janne.makinen@rakennusliitto.fiLinkit
Rakennusliitto on yli 70 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä25.9.2026 14:48:00 EEST | Tiedote
Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaalla työskentelevän kiinalaisen työvoiman työehdoista on valmistunut hankkeen osaomistajan, valtionyhtiö Finnish Mineral Groupin tilaama selvitys. Rakennusliitto arvostaa FMG:n ryhdikästä arviota omasta roolistaan tilanteessa. Selvitystyö on tehty ripeästi ja riittävillä resursseilla ja sen löydökset ovat vahvoja.
Työehdoista ei saa tinkiä suurinvestointien työmailla9.9.2026 14:18:36 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona uutisoitiin, että Google aikoo investoida Suomeen vähintään 13 miljardia euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tällaiset suuret rakennushankkeet ovat tervetulleita rakennusalan vaikeassa työllisyystilanteessa, mutta Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan työehtojen toteutumisesta.
Valtava määrä rakentajia työttömänä – Pirkanmaalla vapautettiin jälleen monta ammattinimikettä saatavuusharkinnasta22.6.2026 14:12:55 EEST | Tiedote
Rakennusalaa vaivaa edelleen suurtyöttömyys, mutta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mielestä alalle tarvitaan työntekijöitä EU:n ulkopuolisista maista.
Työttömyysturvan korjaaminen seuraavan hallituksen uskottavuuden mittari23.5.2026 12:33:48 EEST | Tiedote
Rakennusliiton liittovaltuuston julkilausuma:
Kimmo Palosen puhe vappujuhlassa Tampereella1.5.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen puhui kotikaupunkinsa Tampereen vappujuhlassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme