Kasvuriihi lapioi multaa rakentamisen haudalle
30.4.2025 13:07:13 EEST | Rakennusliitto ry | Tiedote
Kasvuriiheksi nimetty hallituskauden puoliväliriihi ei antanut toiveita valtion toimista rakentamisen elvyttämiseksi. Esimerkiksi asuntolainojen maksimilaina-ajan jatkaminen viidellä vuodelle 35 vuoteen on kovin vaisu yritys asuntokaupan vauhdittamiseksi.
Rakentaminen ei ole vain taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin merkki vaan myös niiden syntymisen edellytys, muistuttaa Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen.
– Hallitukselta olisi ehdottomasti tarvittu merkittävä panostus esimerkiksi kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon elvyttämiseen. Korkotukilainojen ja takausten lisääminen olisi ollut tässä hyvä työkalu. Rakentamisen vuosia kestänyt lamaantuminen uhkaa jatkua ja asuntopulasta voi tulla seuraava kasvun este, Palonen arvioi.
Laajalti jaetun arvion mukaan Suomessa pitää rakentaa noin 35 000 asuntoa vuositasolla, jotta asuntotarjonta pysyy riittävänä. Kuluvana vuonna arvioidaan aloitettavan noin 22 000 asunnon rakentaminen, ja vuosina 2023 ja 2024 jäätiin alle puoleen tarvittavasta määrästä.
– Jos Suomen talous saadaan kasvuun, syntyvät uudet työpaikat pääasiassa kasvukeskuksiin. Mistä niihin saadaan työvoima, jos asuntoja ei ole tarjolla?
Korjausrakentamisen vauhdittamiseen hallituksella oli täydet mahdollisuudet suhteellisen pienin investoinnein, esimerkiksi lanseeraamalla määräaikainen korjausavustus tai lisäämällä erityisryhmien investointiavustuksia.
– Muun muassa taloyhtiöiden peruskorjausten tukeminen olisi hyödyttänyt yhteiskuntaa monin tavoin ja tuonut töitä rakentajille, mutta tämäkään ei hallituksen ohjelmaan kelvannut. Sen sijaan hallitus lähinnä lapioi multaa rakentamisen haudalle, Palonen manaa.
Yhteyshenkilöt
Kimmo PalonenpuheenjohtajaRakennusliitto ry
Puh:050 466 4918kimmo.palonen@rakennusliitto.fiJanne Mäkinenviestintäpäällikkö
Puh:040 352 1161janne.makinen@rakennusliitto.fiLinkit
Rakennusliitto on yli 70 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä25.9.2026 14:48:00 EEST | Tiedote
Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaalla työskentelevän kiinalaisen työvoiman työehdoista on valmistunut hankkeen osaomistajan, valtionyhtiö Finnish Mineral Groupin tilaama selvitys. Rakennusliitto arvostaa FMG:n ryhdikästä arviota omasta roolistaan tilanteessa. Selvitystyö on tehty ripeästi ja riittävillä resursseilla ja sen löydökset ovat vahvoja.
Työehdoista ei saa tinkiä suurinvestointien työmailla9.9.2026 14:18:36 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona uutisoitiin, että Google aikoo investoida Suomeen vähintään 13 miljardia euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tällaiset suuret rakennushankkeet ovat tervetulleita rakennusalan vaikeassa työllisyystilanteessa, mutta Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan työehtojen toteutumisesta.
Valtava määrä rakentajia työttömänä – Pirkanmaalla vapautettiin jälleen monta ammattinimikettä saatavuusharkinnasta22.6.2026 14:12:55 EEST | Tiedote
Rakennusalaa vaivaa edelleen suurtyöttömyys, mutta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mielestä alalle tarvitaan työntekijöitä EU:n ulkopuolisista maista.
Työttömyysturvan korjaaminen seuraavan hallituksen uskottavuuden mittari23.5.2026 12:33:48 EEST | Tiedote
Rakennusliiton liittovaltuuston julkilausuma:
Kimmo Palosen puhe vappujuhlassa Tampereella1.5.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen puhui kotikaupunkinsa Tampereen vappujuhlassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme