Rakennusliiton hallitus: Ryhtiliike ammattiopetukseen ja yritykset kantamaan vastuu harjoittelupaikoista
6.6.2025 13:30:26 EEST | Rakennusliitto ry | Tiedote
Toisen asteen ammatillinen koulutus, ammattikoulu, on ollut vuosikymmeniä jatkuneen myllerryksen kohteena. Ratkaisevaa vahinkoa koulutukselle tuotti Sipilän hallituksen ammattikoulureformi vuonna 2018 satojen miljoonien eurojen leikkauksineen. Väitöskirjatutkija Penni Pietilä on kuvannut reformia suorasanaisesti: koulutuksesta poistettiin kaikki, mistä ei ole hyötyä työelämässä.
Käytännössä leikattiin yleissivistävien aineiden, kuten äidinkielen ja matematiikan, opetusta. Samalla oppimistavoitteita laskettiin ennen näkemättömällä tavalla. Opettajat ovat kuvanneet tilannetta niin, että opiskelijoilta ei saa edes vaatia mitään. Vaatimustason lasku ei koske vain yleissivistäviä aineita, vaan myös ammatillisissa aineissa rima laskettiin lattian tasolle.
Reformin myötä oppilaiden – rakennusalan opinnoissa usein 16-vuotiaiden nuorten miesten ja naisten – itseohjautuvuutta lisättiin, lukujärjestykset poistettiin ja etäopetusta lisättiin. Käytännön työtä opettavaa työpajaopetusta vastaavasti vähennettiin. Lopputuloksena on keskeyttäjien määrän voimakas kasvu. Monissa oppilaitoksissa useampi kuin joka kolmas rakennusalan opiskelija jättää opintonsa kesken. Toisaalta yrityksistä kantautuvan palautteen mukaan yhä useampi nuori valmistuu ammattiin, vaikka todellista kykyä työelämään ei ole. Todellisia häviäjiä tässä kehityksessä ovat nuoret, jotka ovat tilanteeseen syyttömiä.
Kenen etu on sivistymätön duunari? Kun koulutusjärjestelmää vuosikymmenien ajan muokattiin suuntaan, joka mahdollisti opintopolkuja peruskoulusta toisen asteen opintojen kautta, tarvittaessa vaikka yliopistoon saakka, on yleissivistyvän opetuksen romahduttaminen johtanut täysin toiseen suuntaan. Jatkuvasti kasvavat työelämän vaatimukset edellyttävät yhä useammin myös fyysisen työn tekijöiltä osaamista esimerkiksi äidinkielessä. Jos jopa luku- ja kirjoitustaito on vajavainen, ei väylää uralla eteenpäin ole.
Yksi ammattikoulureformin usein toistettu tavoite oli siirtää osaamisen hankkimista oppilaitoksesta työpaikalle. Tavoite on hyvä ja myös yritykset tervehtivät tätä ilolla. Tosielämä on vesittänyt tavoitteen aiempaa käytännönläheisemmästä oppimisesta. Yritykset eivät tarjoa rakennusalan opiskelijoille läheskään riittävästi harjoittelupaikkoja ja samalla valittavat, että osaamisen taso osalla nuoria on heikentynyt. Ilman harjoittelua, palkatonta ja palkallista, ei ammattitaito voi kehittyä.
Etenkin julkisissa rakennushankkeissa onkin syytä velvoittaa urakoitsijat tarjoamaan nuorille ja aikuisopiskelijoille harjoittelupaikkoja koko työmaan ajan. Työn tilaaja saa asettaa vaatimuksia urakoitsijoille. Tämän asian edistämisessä kuntien ja hyvinvointialueiden juuri valituilla uusilla poliittisilla päättäjillä on näytön paikka.
Rakennusliiton hallitus vaatii ryhtiliikettä ja lisää resursseja ennen muuta ammatillisen koulutuksen lähiopetukseen. Päästetään osaavat ammatilliset opettajat aidosti opettamaan!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki OjanenvarapuheenjohtajaRakennusliitto ry
Puh:040 530 9755jyrki.ojanen@rakennusliitto.fiJanne Mäkinenviestintäpäällikkö
Puh:040 352 1161janne.makinen@rakennusliitto.fiLinkit
Rakennusliitto on 65 000 rakentajan muodostama SAK:lainen ammattiliitto. Liitto pyrkii turvaamaan ja parantamaan jäsentensä työoloja ja palkkausta. Liitto solmii rakennusalojen yleissitovat työehtosopimukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliitto ry
Rakennusliitto Kotkan hyväksikäyttöselvityksestä: Työvoiman tuonnin ohituskaista pois henkilöstöpalveluyrityksiltä25.9.2026 14:48:00 EEST | Tiedote
Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaalla työskentelevän kiinalaisen työvoiman työehdoista on valmistunut hankkeen osaomistajan, valtionyhtiö Finnish Mineral Groupin tilaama selvitys. Rakennusliitto arvostaa FMG:n ryhdikästä arviota omasta roolistaan tilanteessa. Selvitystyö on tehty ripeästi ja riittävillä resursseilla ja sen löydökset ovat vahvoja.
Työehdoista ei saa tinkiä suurinvestointien työmailla9.9.2026 14:18:36 EEST | Tiedote
Tänään keskiviikkona uutisoitiin, että Google aikoo investoida Suomeen vähintään 13 miljardia euroa seuraavien kahden vuoden aikana. Tällaiset suuret rakennushankkeet ovat tervetulleita rakennusalan vaikeassa työllisyystilanteessa, mutta Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen on huolissaan työehtojen toteutumisesta.
Valtava määrä rakentajia työttömänä – Pirkanmaalla vapautettiin jälleen monta ammattinimikettä saatavuusharkinnasta22.6.2026 14:12:55 EEST | Tiedote
Rakennusalaa vaivaa edelleen suurtyöttömyys, mutta Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen mielestä alalle tarvitaan työntekijöitä EU:n ulkopuolisista maista.
Työttömyysturvan korjaaminen seuraavan hallituksen uskottavuuden mittari23.5.2026 12:33:48 EEST | Tiedote
Rakennusliiton liittovaltuuston julkilausuma:
Kimmo Palosen puhe vappujuhlassa Tampereella1.5.2026 13:43:56 EEST | Tiedote
Rakennusliiton puheenjohtaja Kimmo Palonen puhui kotikaupunkinsa Tampereen vappujuhlassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme