Donut Lab sijoittaa Nordic Nanoon – tavoitteena vauhdittaa yhtiöiden kansainvälistä kasvua ja vahvistaa teknologista yhteistyötä
3.7.2025 07:30:00 EEST | Donut Lab | Tiedote
Donut Labin ja Nordic Nanon strateginen yhteistyö vahvistaa suomalaisen innovaatio- ja teknologiaosaamisen asemaa kansainvälisessä ajoneuvoteollisuudessa.

Ajoneuvoteollisuuden sähköistämiseen erikoistunut teknologiayhtiö Donut Lab on sijoittanut suomalaiseen Nordic Nano Groupiin, joka kehittää ympäristöystävällisiä nanoteknologiaratkaisuja aurinkoenergiaan, energian varastointiin ja vedyn tuotantoon. Sijoituksen myötä Nordic Nano siirtyy osaksi Donut Labin johtamaa sähköisen liikenteen kansainvälistä teknologiaklusteria. Lisäksi Donut Labin perustajaosakas ja toimitusjohtaja Marko Lehtimäki aloittaa Nordic Nanon hallituksessa.
”Olemme tehneet jo pidempään tiivistä yhteistyötä Nordic Nanon kanssa ja osallistuimme aikaisemmin muun muassa yhtiön seed-vaiheen rahoituskierrokselle. Tämä uusi sijoitus syventää yhteistyötämme entisestään ja kiihdyttää Nordic Nanon toiminnan skaalaamista. Olemme vakuuttuneita yhtiön ainutlaatuisten teknologiaratkaisujen potentiaalista kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi Nordic Nanon vahva osaaminen ja teknologia tarjoavat uudenlaisia mahdollisuuksia oman tuotestrategiamme kehittämiseen”, kertoo Donut Labin toimitusjohtaja Marko Lehtimäki.
Donut Lab kehittää ja valmistaa modulaarista teknologia-alustaa tavoitteenaan mullistaa sähköajoneuvojen kehitysnopeus ja suorituskyky maalla, merellä ja ilmassa. Yhtiö kiinnitti suurimpien ajoneuvovalmistajien huomion tammikuussa lanseerattuaan maailman suorituskykyisimmän sähkömoottorituotesarjan CES-messuilla Las Vegasissa.
Kestävää energiaa ilman kompromisseja
Sähköiset innovaatiot ja huippuluokan suorituskyky yhdistävät Donut Labia ja Nordic Nanoa. Donut Labin klusteriajattelun mukaan sähköisen liikkumisen tulevaisuus rakentuu verkottuneista, toisiaan tukevista teknologioista – ja Nordic Nanon ratkaisut tukevat tätä visiota konkreettisesti. Nordic Nano keskittyy erityisesti aurinkoenergian hyödyntämiseen, energian varastointiin ja vetyteknologioihin, joiden globaali kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti puhtaan siirtymän edetessä.
“Energia-alalla on jo vuosikymmenen ajan yritetty kehittää fiksumpia tapoja kerätä aurinkoenergiaa ja varastoida suuria energiamääriä entistä edullisemmin ilman harvinaisia maametalleja tai kalliita tuotantoprosesseja. Valtaosa näistä projekteista on kaatunut liian suuriin kompromisseihin tärkeiden ominaisuuksien osalta tai siihen, että teknologiat eivät ole toimineet laboratorion ulkopuolella. Nordic Nanon edistyksellinen teknologia on todistettu toimivaksi käytännössä, ja yhtiöllä on selkeä suunnitelma tuotannon skaalaamiseen kestävästi. Nämä merkittävät kilpailuedut sinetöivät päätöksemme sijoittaa yhtiöön, jonka lisäksi jaamme saman näkemyksen rakentaa entistä kestävämpää tulevaisuutta”, Donut Labin teknologiajohtaja Ville Piippo kertoo.
Perinteiset energia-alan teknologiat nojaavat usein harvinaisiin maa-aineisiin ja ympäristölle haitallisiin materiaaleihin. Nordic Nanon kehittämät kestävät ratkaisut tarjoavat alan toimijoille ympäristöystävällisen vaihtoehdon, joka erottuu edukseen poikkeuksellisella suorituskyvyllään ja saatavuudellaan. Yhtiö panostaa tällä hetkellä voimakkaasti tuotekehitykseen, tutkimukseen, testaukseen ja strategiseen yhteistyöhön tuodakseen markkinoille skaalautuvia ja vastuullisia energiaratkaisuja.
“Nanoteknologialla on merkittävät mahdollisuudet globaaleilla markkinoilla. Tämä uusi sijoitus ja vahva yhteistyö Donut Labin kanssa nopeuttaa akkuteknologiamme kehitystä ja tukee tavoitettamme luoda edistyksellisiä, kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Olemme iloisia saadessamme Marko Lehtimäen mukaan hallitukseemme ja Donut Labin yhtiömme sijoittajaksi”, kertoo Nordic Nanon toimitusjohtaja Esa Parjanen.
Osapuolet ovat sopineet, että sijoituksen kokonaisarvoa ei kerrota julkisesti.
– –
Donut Lab tuo kaikki sähköisen ajoneuvon rakentamiseen tarvittavat komponentit jokaisen alan toimijan saataville. Donut-alusta tarjoaa laadukkaan valikoiman keskenään yhteensopivia komponentteja, joilla sähköajoneuvojen valmistus on entistä nopeampaa ja edullisempaa. Valmiit tuotteet ovat nykyistä huomattavasti suorituskykyisempiä ja kevyempiä.
Nordic Nano on suomalainen nanoteknologiayritys, joka kehittää ratkaisuja aurinkoenergian, energian varastoinnin ja vetyteknologian tarpeisiin. Yhtiö yhdistää materiaalitieteen huippuosaamisen ja soveltavan tutkimuksen rakentaakseen suorituskykyisiä teknologioita, jotka mahdollistavat älykkäämmän energian käytön myös vaativissa olosuhteissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:
press@donutlab.com
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Donut Lab
Intertekin tekemä alkuainetesti osoittaa: Donut Battery ei ole litiumioni- tai natriumakku23.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiayhtiö Donut Lab julkisti tänään uuden testituloksen, joka avaa tarkemmin akkukennon kemiaa. Testin on toteuttanut kansainvälinen testaus- ja sertifiointiyhtiö Intertek, joka on tutkinut Donut Labin seuraavan generaation akkukennon sisäisen rakenteen ja alkuaineet. “Kun julkistimme Donut Batteryn CES-messuilla, kerroimme, että se on valmistettu laajalti saatavilla olevista, edullisista ja geopoliittisesti turvallisista materiaaleista. Emme kuitenkaan kertoneet akkumme tarkkaa kemiaa. Jotkut ovat arvailleet sen olevan litiumkenno, kun taas toiset ovat vakuuttuneita sen natriumpohjaisesta kemiasta. Halusimme nyt kumota nämä spekulaatiot riippumattomalla testillä, joka osoittaa, että kyseessä ei ole litiumioni- eikä natriumakku”, kertoo Donut Labin toimitusjohtaja Marko Lehtimäki. Kokonaisvaltainen alkuainetesti analysoi akun aktiiviset osat Testi toteutettiin Intertekin laboratoriossa Isossa-Britanniassa, jonne kaikki kennon aktiiviset osat lähetettiin tutkittavaksi. Näitä ovat
Riippumaton testi vahvistaa Donut Batteryn energiatiheyden – 409 wattituntia kilogrammaa kohden2.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiayhtiö Donut Lab julkisti tänään uuden testituloksen. Donut Battery saavutti tutkimusorganisaatio VTT:n tekemän raportin mukaan 409 wattitunnin energiatiheyden kilogrammaa kohden ja 805 wattitunnin energiatiheyden litraa kohden. "Kyseessä on varsin yksinkertainen mittaus, sillä energiatiheys koostuu kahdesta asiasta: paljonko akkukenno pitää energiaa sisällään ja paljonko se painaa tai vie tilaa. Mittauksessa on hyödynnetty kemialtaan samanlaista akkukennoa kuin aikaisemmissakin VTT:n toteuttamissa testeissä, mutta sitä on energiaoptimoitu osana laajempaa kehitystyötämme", Donut Labin teknologiajohtaja Ville Piippo kertoo. Testin alussa kenno punnittiin ja mitattiin. Tämän jälkeen akku ladattiin täyteen ja purettiin 25 asteessa koko kennon käytettävissä olevaa jännitealuetta hyödyntäen – näin saatiin selville, kuinka monta wattituntia kennosta saadaan irti. Kun energia jaetaan massalla, saadaan akun gravimetrinen energiatiheys. Kun energia jaetaan tilavuudella, saadaan volumet
Donut Lab on ostanut nanoteknologiayritys Nordic Nano Groupin19.8.2026 11:59:11 EEST | Tiedote
Donut Lab on saattanut päätökseen Nordic Nano Groupin yritysoston, jonka myötä yrityksen koko tiimi on siirtynyt Donut Labin palvelukseen. Samassa yhteydessä Donut Labin hallitukseen valittiin Nordic Nano Groupin Esa Parjanen ja Jarkko Aro.
Donut Batteryn uusin mittaus osoittaa akkukennon turvallisuuden myös vaurioituneena – “perinteiselle litiumioniakulle seuraukset olisivat vakavat”23.3.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Donut Battery jatkaa toimintaansa turvallisesti, vaikka se olisi vaurioitunut.
Donut Labin erikoistesti mittaa Donut Batteryn suoriutumista akkupaketissa16.3.2026 15:00:00 EET | Tiedote
Donut Labin akkuteknologialla varustettu Verge TS Pro -moottoripyörä latautuu alle kymmenessä minuutissa, mikä tekee siitä maailman nopeimmin latautuvan sähkömoottoripyörän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



