Kvaliti lahjoittaa 150 kuvakirjaa Oulu Pridessa – tukea lasten lukemiseen
9.8.2025 10:08:39 EEST | Kvaliti Oy | Tiedote
Lastenkirjakustantamo Kvaliti lahjoittaa 150 Viltti ja Vanu -kuvakirjaa Oulu Pride -puistojuhlan lasten ja nuorten alueella lauantaina 9.8.2025 klo 13 alkaen. Lahjoituksella halutaan tukea lasten lukuharrastusta. Samalla kustantamo on mukana tekemässä Oulusta lukevinta Euroopan kulttuuripääkaupunkia 2026.

Oulu Pride -puistojuhlan lapsille, nuorille ja perheille suunnattu alue järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Puistossa on monipuolista ohjelmaa koko päivän ajan.
– Kun Oulun Sateenkaariperheet pyysi meitä mukaan Oulu Prideen, innostuimme heti, kertoo kustantaja Hanna Sinkkonen Kvalitilta. – Lukeminen kehittää empatiaa, laajentaa maailmankuvaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Siksi on tärkeää kannustaa lapsia kirjojen pariin jo pienestä pitäen.
Viltti ja Vanu -sarja, jonka on kirjoittanut Jenni Skyttä Forssell ja kuvittanut Giannetta Porta, kertoo kahden sisaruksen lämminhenkisistä vierailuista Toivo-enon ja Topin luo. Kirjasarja tutustuttaa lukijat neutraalilla tavalla sateenkaariperheeseen. Ikäsuositus on 3–6 vuotta.
Kvaliti on yksi Suomen suurimmista lastenkirjakustantamoista ja julkaisi viime vuonna 54 uutta lasten- ja nuortenkirjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Sinkkonentoimitusjohtaja, kustantajaKvaliti Oy
Puh:+358 40 7328171hanna.sinkkonen@kvaliti.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kvaliti on lasten- ja nuortenkirjoihin erikoistunut kustantamo, joka panostaa laadukkaisiin – mutta samalla myös hauskoihin! – kirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kvaliti Oy
Kvalitin kevään 2027 kirjauutuuksissa seikkaillaan, nauretaan ja opetellaan ymmärtämään erilaisuutta3.11.2026 21:26:31 EET | Tiedote
Milloin kohteliaisuus on rohkeutta? Saako juhlista nauttia hiljaisuudessa? Entä miten omista tarpeistaan voi kertoa loukkaamatta toisia? Kvalitin kevään 2027 kirjauutuuksissa käsitellään lapsille tärkeitä aiheita huumorin, seikkailujen ja koskettavien tarinoiden kautta. Uusi verkkokatalogi esittelee 30 lasten- ja nuortenkirjaa.
Kilpikonnasairaalassa tarvitaan apua – uutuuskirjassa lapset auttavat pelastamaan merikilpikonnia26.10.2026 08:48:31 EET | Tiedote
Miten sairastunut merikilpikonna saadaan takaisin kotiriutalle? Juuri ilmestynyt Kilpikonnien Kummitäti yhdistää tarinan suomalaislasten seikkailusta tietoon merikilpikonnien elämästä ja suojelusta. Kirjan on kirjoittanut meribiologi-tietokirjailija Jessica Haapkylä ja kuvittanut tiedekuvittaja Sole Lätti.
Kahdesti KOURA-palkitun Ville Nummenpään kirjasarja vie lapset vallan ytimeen4.8.2026 11:48:43 EEST | Tiedote
Mitä tapahtuisi, jos aikuiset eivät enää saisi päättää yhteisistä asioista? Ville Nummenpään uusi lastenromaani Otto ottaa ohjat käynnistää Lasten tasavalta -kirjasarjan, jossa Suomen kohtalo on lasten käsissä.
Vakavistakin aiheista kirjoitettu lastenkirja saa viihdyttää ja naurattaa2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hyvinkääläinen kirjailija Mia Lääti käsittelee uutuuskirjassaan huumorin avulla vakavia ruoka-aineallergioita lapsen näkökulmasta – aihetta, josta puhutaan paljon, mutta harvoin lapsille ymmärrettävällä tavalla.
Osaatko auttaa ystävää?11.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ystävänpäivän lähestyessä on hyvä hetki pohtia, osaammeko todella auttaa tosipaikan tullen. Lasten tietokirja Pelasta! – Lasten pelastamistaidot tutuiksi riimitellen opettaa lapsille turvallisuustaitoja ja sitä, miten toimia yllättävissä häiriötilanteissa. Asiat opetellaan loruilla, jotka jäävät helposti mieleen. Vesiturvallisuus on yksi kirjan aiheista paloturvallisuuden ja varautumisen rinnalla – viime kesän huolestuttavat hukkumistilastot muistuttavat konkreettisesti aiheen tärkeydestä. Mieleen jäävät riimit voivat tositilanteessa auttaa lasta toimimaan ja jopa pelastamaan kaverin hädän hetkellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
