Rantasprintin MM: Karppinen ja Naukkarinen knock-out -vaiheeseen
7.11.2025 19:59:06 EET | Suomen melonta- ja soutuliitto ry | Tiedote
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen nappasivat kaksikolla paikan rantasprintin MM-kilpailuiden knock-out -vaiheeseen. Suomalaiskaksikko oli toisessa aika-ajossa kolmas. Lauantaina aamupäivällä suomalaisia vastassa on Yhdysvaltain kaksikko Christopher Bak ja Sera Busse.
– Teimme hyvän oman suorituksen tänään. Tänään keskityimme parantamaan muutamaa osa-aluetta ja saimmekin hyvän rytmin soutuun. Nautimme kisaamisesta tänään ja huomenna haasteet jatkuvat, Karppinen sanoi.
Tiia-Maria Rauttola oli naisten yksikössä toisessa aika-ajossa 11:s ja Naukkarinen miesten yksikössä toisessa aika-ajossa 13:s.
– Pikakomennuksella kisoihin. Lyhyt valmistautuminen, hieman häiritsi kisojen täydellistä onnistumista. Lähtökohtiin nähden suoritus oli hyvä. Onneksi myöskään pieni sairastelu EM kisojen jälkeen ei enää haitannut suorittamista. Oma fiilis kisasta oli hyvä ja suorituksessa oli paljon hyvää. Erot ovat pieniä ja pienet virheet valitettavasti välillä on liikaa. Hyvillä mielellä ensi kauteen, sekunnit kääntyvät vielä oikein päin tulevaisuudessa, Rauttola sanoi.
Nuorista Ilona Mäkelä oli toisessa aika-ajossa 12:s.
– En ollut ennen vastaavassa aallokossa soutanut, joten se vähän jännitti mutta oli iso halu parantaa eilistä ja taistella jatkopaikasta. Suoritus oli kokonaisuudessa tosi onnistunut ja pääsin ekaa kertaa surffaamaan aallolla. Jatkopaikka jäi lopulta parin sekunnin päähän, mutta olen tosi tyytyväinen suoritukseen, Mäkelä sanoi.
Kasper Salmi oli poikien yksikössä toisen aika-ajon 19:s ja Salmi sekä Anni Rohila kaksikossa toisen aika-ajon 19:s.
– Nyt on takana ensimmäiset mixin EM- ja MM-kisat. Saimme hyvät suoritukset kummassakin kisarupeamassa ja varsinkin nyt MM-kisoissa otettiin askelia taas eteenpäin. Meillä on kaksi vuotta aikaa soutaa U19-sarjassa, joten uskon, että saamme parannettua yhteissoutua, kunhan saamme lisää harjoituksia alle. Ensimmäiset mix-soudut soudettiin huhtikuun lopussa lumisateisessa Helsingissä ja kausi päätettiin mukavissa aalloissa Turkin MM-kisoissa, Rohila sanoi.
– Ensimmäinen yksikkö timetraili meni vähän voimattomasti. Jännitystä oli ja vene ei ollut täysin haluamissa säädöissä. Kaksikko meni kuitenkin paremmin, vaikka aika ei riittänyt jatkoon. Toisena päivänä keli oli muuttunut aaltoisemmaksi, ja vene saatiin säädettyä kunnolla. Aalloissa pärjäsin paremmin muihin verrattuna ja olen itse tyytyväinen suoritukseeni. Kaksikko meni myös todella hienosti aalloissa, Salmi sanoi.
Tulossivu: 2025 World Rowing Beach Sprint Finals - World Rowing
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen melonta- ja soutuliitto ry
Rannikkosoutaja Joel Naukkarinen kertoo mestaruuksiin siivittäneistä syistä – liikuttui kyyneliin ja sai onnittelut myös ministeri Poutalalta22.9.2026 16:53:02 EEST | Tiedote
Joel Naukkarinen palasi La Línean EM-kilpailuista kolmen mitalin kanssa: kahden kestävyysmatkan Euroopan mestarina ja rantasprintin EM-hopeamitalistina.
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen uusivat rannikkosoudun kestävyysmatkan Euroopan mestaruutensa – Naukkariselle jo kolmas EM-mitali La Líneassa18.9.2026 17:52:33 EEST | Tiedote
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen ovat voittaneet rannikkosoudun sekakaksikon kestävyysmatkan Euroopan mestaruuden La Líneassa Espanjassa. Kaksikko uusi viime vuonna Antalyassa saavuttamansa Euroopan mestaruuden.
Joel Naukkarinen uusi Euroopan mestaruutensa rannikkosoudun kestävyysmatkalla – Eeva Karppiselle EM-pronssia18.9.2026 14:39:46 EEST | Tiedote
Suomalaiset saavuttivat perjantaina aamupäivällä kaksi mitalia rannikkosoudun kestävyysmatkojen EM-kilpailuissa La Líneassa Espanjassa. Joel Naukkarinen voitti miesten yksikön Euroopan mestaruuden ja uusi viime vuonna saavuttamansa EM-kullan. Eeva Karppinen souti naisten yksikössä EM-pronssille.
Freestylemelonnan EM-kisat järjestetään 10.–13.6.2026 – Lieksan Ruunaa täyttyy huippumelojista9.6.2026 05:45:00 EEST | Tiedote
Freestylemelonnan vuoden 2026 EM-kilpailut melotaan Lieksan Neitikoskella kotikisoina 10.–13.6.2026. Kisoihin osallistuu 101 urheilijaa kahdestatoista eri maasta. Suurin joukkue tulee Saksasta. Suomesta kisoihin osallistuu 13 urheilijaa.
Rantasprintin MM: Naukkarinen ja Karppinen kaksikossa yhdeksänneksi8.11.2025 20:00:12 EET | Tiedote
Joel Naukkarinen ja Eeva Karppinen eivät aivan selvinneet kahdeksan parhaan joukkoon rantasprintin MM-kilpailuissa, mutta suorituksissa oli paljon hyvää. Lauantaina suomalaiskaksikko hävisi knock-out -vaiheessa Yhdysvaltain kaksikolle Christopher Bak–Sera Busse. Heidän sijoituksekseen tuli yhdeksäs.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme