Joel Kankaan uutuusdekkari Kaltio jatkaa siitä, mihin esikoisromaani jätti lukijan haukkomaan henkeään
28.1.2026 09:50:00 EET | Karisto | Tiedote
Lapin erämaan hiljaisuus särkyy verisesti Joel Kankaan uudessa jännitysromaanissa Kaltio, joka jatkaa lukijat koukuttanutta, poliisi Mikkal Moilasesta kertovaa sarjaa. Ensimmäinen osa Kaamos on ehdolla viime vuoden parhaaksi esikoisdekkariksi, ja sitä on myyty jo 11 000 kappaletta.

Poliisimurhaajan kynsistä täpärästi pelastunut Mikkal Moilanen ottaa hermolomaa ja lähtee pohjoiseen siskonsa Sunnan luo. Tunnelmallinen eräretki katkeaa kuitenkin armottomalla tavalla. Olisiko Mikkalin pitänyt kertoa Sunnalle tarkoin varjeltu salaisuutensa? Onko nyt liian myöhäistä?
Vuosia aiemmin Sevetissä paikallinen timpuri rakastuu etelästä tulleeseen biologiin. Mikään ei kuitenkaan mene kuten hän toivoi, ja pian kuolema vaanii hänen kannoillaan. Erämaa, eristyneisyys, luonto ja luottamus. Mitä käy, kun ne kaikki rikotaan?
– Kaltio on täynnä omakohtaisia kokemuksia pohjoisesta luonnosta, kohtaamisista, pienistä kyläyhteisöistä ja lennokkaista tarinoista, kirjan maisemissa kasvanut Joel Kangas sanoo.
– Minua kiehtovat sukupolvikokemukset isättömyydestä tai poissaolevasta isästä, ja olen aiheeseen jonkin verran perehtynytkin. Kirjan murhaajahan on isätön, ja hänestä kumpuavat pahat teot liittyvät hänen lapsuuden traumaansa. Käsittelen kirjassa päähenkilöiden kautta esimerkiksi syyllisyyden, tiedostamattomuuden sekä itsensä ja lähimmäisen tuntemisen haasteita. Ne kiinnostavat minua loputtomasti.
Joel Kangas (s. 1984) on inarilaislähtöinen kirjailija ja muusikko, joka työskentelee kehitysjohtajana pankkialalla ja soittaa punk-musiikkia orkesterissa Rasvamaksa. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteiden maisteri. Kangas rakastaa suon tuoksuja, leikkipuistojen vinkumattomia keinuja ja paljasta tunnetta silloin, kun myöntää erehtyneensä.
Kaltio julkaistaan 6.2.2026.
Teos julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Ville Tiihonen.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Karisto
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkuus Maria Viljan Ilmapallokivelle4.11.2026 11:15:00 EET | Tiedote
Voittajan valitsee tänä vuonna Duudsoni Jukka Hildén. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. Finlandia-voittajat selviävät torstaina 26.11.2026.
Syksy on nojatuolietsivien kulta-aikaa: näitä rikosmysteereitä ratkotaan nyt20.10.2026 12:40:58 EEST | Tiedote
Kariston kustantama Murdoku-puuhakirja on ollut yksi tämän syksyn suurimmista aikuisten pulmakirjahiteistä yli 15 tuhannen kappaleen myynnillään. Nyt vuorossa ovat uutuusmysteerit Hyvää murhajoulua! ja Entä jos Eva on syytön?
Väkevä tositarina varusmiehestä jatkosodassa29.9.2026 10:52:38 EEST | Tiedote
Suositun sotakirjailijan hurja romaani kertoo nuoresta varusmiehestä jatkosodan taisteluissa. Kirja perustuu arkistoaineistoihin, haastatteluihin ja kirjailijan omaan 32 vuoden kokemukseen ammattisotilaana Puolustusvoimissa.
Joulun odotusta ja elämänviisautta Kariston hyvänmielen kirjoissa29.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Houkutteleva romaani, viltti ja hyvät sukat – mikä pettämätön yhdistelmä syysiltoihin! Tässä kolme kirjaa, jotka muistuttavat, että onni löytyy usein lähempää, kuin arvaammekaan.
Romantasian tähtikirjailijoiden tämän syksyn uutuuskirjat ovat vastustamatonta luettavaa upeissa kansissa.19.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
TikTok-kirjayhteisö odottaa jo kiihkeästi jatkoa Devney Perryn, Kaylie Smithin ja Holly Blackin maailmanmenestyssarjoille, sekä romantasian kuningatar Jennifer L. Armentroutin YA-sarjaa, joka vihdoin saadaan suomeksi. Pian odotus palkitaan makeasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme