KEHA-keskus

Kotoutumispalveluiden valtakunnallinen vuosikatsaus: Ulkomaalaisten työttömyyden kasvu hidastui vuonna 2025

2.3.2026 12:00:00 EET | KEHA-keskus | Tiedote

Jaa

Vuosina 2023–2025 ulkomaalaisten työnhakijoiden ja työttömien määrä kasvoi, mutta vuoden 2025 aikana kasvu tasaantui. Vuonna 2025 ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista eniten oli Ukrainan kansalaisia. Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat Viron ja Venäjän kansalaiset. Tiedot käyvät ilmi KEHA-keskuksen ensimmäistä kertaa julkaisemasta Kotoutumispalveluiden valtakunnallisesta vuosikatsauksesta.

kuvituskuva

Katsauksen mukaan yhtä aikaa työttömyyden kasvun hidastumisen kanssa työttömyys alkoi kuitenkin pitkittyä, ja pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi. Kehitys heijastaa työmarkkinoiden laaja-alaista heikkenemistä, jossa työvoiman tarjonta kasvoi ja kysyntä väheni. Ulkomaalaisten naisten työttömyyden kasvu on jatkunut pidempään ja on edelleen voimakkaampaa kuin miehillä. Joulukuussa 2025 naisten osuus ulkomaalaisista työttömistä oli 49,5 prosenttia.  

Uusien työllisyysalueiden aloitus sijoittui haastavaan työmarkkinatilanteeseen 

Vastuu työvoimapalveluiden järjestämisestä siirtyi vuoden 2025 alussa valtiolta 45 työllisyysalueelle. Samalla uusi kotoutumislaki lisäsi kuntien tehtäviä kotoutumispalveluissa. Uudet työllisyysalueet aloittivat toimintansa hyvin haastavassa työmarkkinatilanteessa. Työttömyys ja varsinkin pitkäaikaistyöttömyys olivat kääntyneet voimakkaaseen nousuun jo vuotta aikaisemmin ja työvoiman kysyntä oli monilla aloilla laskussa. Työmarkkinatilanne jatkui haastavana koko vuoden 2025 ajan. Työttömien työnhakijoiden määrät kasvoivat lähes kaikilla työllisyysalueilla, koulutusasteilla sekä ammattiryhmissä. 

Kotovuosikatsaus tarkastelee ulkomaalaisten ja kotoutuja-asiakkaiden työllisyyttä ja palveluiden käynnistymistä uusilla työllisyysalueilla 

KEHA-keskuksen lakisääteisenä tehtävänä on ollut vuoden 2025 alusta arvioida ja seurata keskitetysti  niin työvoimapalveluiden kuin kotoutumisen edistämisen palveluiden tuloksellisuutta sekä tuottaa niistä tietoa kansallisen ja paikallisen päätöksenteon tueksi. 

KEHA-keskuksen nyt ensimmäistä kertaa julkaisema Kotoutumispalveluiden valtakunnallinen vuosikatsaus sisältää tunnuslukuja ulkomaalaisten ja kotoutuja-asiakkaiden työllisyydestä ja työttömyydestä ajalla 2023-2025. Lisäksi tarkastellaan  työvoimaviranomaisen kotoutuja-asiakkaiden palvelujen käynnistämistä uusilla työllisyysalueilla. Tietopohja perustuu pääosin KEHA-keskuksen ylläpitämiin ja omistamiin tietokantoihin ja tilastoihin. Laadullista tutkimustietoa on käytetty kehystämään ja syventämään tilastoanalyysejä.   

Lisätietoa myös: tietopalvelu(at)keha-keskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto, joka tukee työllisyyttä, kotoutumista, digitalisaatiota ja tiedolla johtamista. KEHA-keskus vastaa myös elinvoimakeskusten kehittämis- ja hallintopalveluista. Lisäksi viraston erillisyksikkönä toimii Siviilipalveluskeskus ja muita erityistehtäviä ovat esimerkiksi virastoille tarjottavat tietojärjestelmät sekä maksatukseen ja valtionapuihin liittyvät tehtävät.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus

Arbetslösheten fortsätter att öka, fler arbetssökande deltog i tjänster22.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Under augusti anmäldes 32 900 nya lediga jobb till Jobbmarknaden, vilket är 800 färre än ett år tidigare. Vid utgången av månaden fanns det 329 600 arbetslösa arbetssökande inom kommunernas sysselsättningstjänster och 398 400 personer inom den breda arbetslösheten. Uppgifterna framgår av den färska Sysselsättningsöversikten från Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye