Kiasma vastaa Pohjoismaisen paviljongin näyttelystä Venetsian biennaalissa, joka avautuu yleisölle lauantaina
4.5.2026 11:00:00 EEST | KIASMA | Tiedote
Pohjoismaisen paviljongin taiteilijat ovat tänä vuonna Benjamin Orlow (Suomi), Klara Kristalova (Ruotsi) ja Tori Wrånes (Norja). Näyttelyn keskeisenä vaikutteena on ollut Kalevala.

Pohjoismaisen paviljongin näyttely käsittelee rinnakkaiseloon liittyviä kysymyksiä aikana, jota leimaavat lisääntyvät sosiaaliset, ekologiset ja geopoliittiset jakolinjat. Näyttely ammentaa myyteistä, kansanperinteestä ja saduista, joiden kautta taiteilijat tarkastelevat nykyhetkeä ja kokemusta yhteyksien katkeamisesta.
Näyttelyn keskeisenä vaikutteena on Kalevala ja erityisesti Sammon myytti, joka tarjoaa kehyksen pohdinnalle järjestelmien romahtamisesta ja siitä, miten hajoaminen voi synnyttää uutta. Näyttelyn on kuratoinut Kiasman intendentti Anna Mustonen. Näyttely on esillä Venetsian biennaalin Pohjoismaisessa paviljongissa 9.5.–22.11.2026.
”Halusin, että teokset muovaavat paviljonkia sen sijaan, että ne olisivat vain näytillä. Taiteilijat ovat käyttäneet mytologiaa työkaluna, jonka avulla he ovat tarkastelleet järjestelmien romahtamista sekä sirpaloitumisen ja uudistumisen teemoja”, Mustonen sanoo. ”Näyttely kysyy, miten elää perustavanlaatuisten muutosten keskellä ja toisaalta, miten muutos voi tarjota mahdollisuuden löytää yhteyden toisiimme.”
Klara Kristalovan teoksessa keramiikasta, pronssista ja puusta valmistetut olennot kansoittavat naishahmoa muistuttavaa kaatunutta puunrunkoa. Paviljongin ulkopuolelle Kristalova on sijoittanut pöllömäisen veistoksen, joka tarkkailee lähiympäristöä.
Benjamin Orlow on työstänyt paviljonkiin paikan päällä raakasavesta monumentaalisen hahmon, joka näyttelyn aikana kuivuu, halkeilee ja rapautuu. Paviljongin julkisivulle hän on toteuttanut teräspaalujen varaan tuetun pronssisen irtopään, jonka silmistä työntyvät puiset piikit.
Tori Wrånes yhdistää installaatiossaan veistosta, performanssia ja ääntä. Hänen teoksessaan päättömät hahmot lomittuvat toisiinsa ja ulottuvat rakennuksen ulkopuolelle asti. Toisessa, kineettisessä teoksessa hahmo kulkee puuta pitkin toistuvasti ylös ja alas. Osana installaatiota näyttelyssä soi tunnin välein sumutorvi.
Pohjoismaisen paviljongin avajaisissa keskiviikkona 6.5.2026 klo 15 nähdään Wrånesin performanssi. Hän esittää sen uudestaan lauantaina 9.5. klo 13.
Pohjoismainen paviljonki
Norjalaisen Sverre Fehnin suunnittelema Pohjoismainen paviljonki valmistui vuonna 1962 ja on siitä lähtien toiminut Ruotsin, Suomen ja Norjan yhteistyötilana. Vuoden 2026 Pohjoismaisen paviljongin komissaari on Nykytaiteen museo Kiasma / Kansallisgalleria. Komissaarit muista Pohjoismaista ovat Moderna Museet (Ruotsi) ja OCA – Office for Contemporary Art Norway (Norja).
”Pohjoismainen paviljonki muistuttaa siitä, mitä kulttuurienvälisellä yhteistyöllä voidaan saada aikaan. On ollut vaikuttavaa seurata, miten erilaiset taiteelliset äänet ja visuaaliset kielet elävät tilassa rinnakkain. Tällainen työskentelytapa vahvistaa entisestään jakamiamme arvoja ja korostaa taiteen keskeistä merkitystä yhteiskunnassa”, sanoo Kiira Miesmaa, Kiasman museonjohtaja ja Pohjoismaisen paviljongin tämän vuoden komissaari.
Pohjoismaisen paviljongin näyttelyä vuonna 2026 tukevat Suomen Kulttuurirahasto, Galleri Magnus Karlsson, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Kiasma Tukisäätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nelimarkka-Rahasto, Niemistön kuvataidesäätiö Ars Fennica, Saastamoisen säätiö, Tiftö Foundation, Svenska kulturfonden, Perrotin ja Nazarian / Curcio.
Venetsian taidebiennaali
Venetsian biennaali The International Art Exhibition – La Biennale di Venezia on merkittävä kansainvälinen nykytaidenäyttely. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi Venetsiassa Italiassa. Tänä vuonna 61. kerran järjestettävä taidebiennaali on avoinna yleisölle 9.5.–22.11.2026.
Taiteilijat
Klara Kristalova (s. 1967, Praha) asuu ja työskentelee Norrtäljessä Ruotsissa. Hän käsittelee taiteessaan yksinäisyyden ja muodonmuutoksen teemoja. Kristalova hyödyntää sadunomaista kuvastoa teoksissaan, jotka on usein valmistettu lasitetusta keramiikasta. Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisesti merkittävissä näyttelyissä muun muassa Lehmann Maupinissa Lontoossa (2023), Perrotin-galleriassa New Yorkissa (2022) ja Hayward-galleriassa Lontoossa (2022).
Benjamin Orlow (s. 1984, Turku) asuu ja työskentelee Lontoossa. Hän työskentelee veistosten, videon ja installaatioiden parissa ja tutkii tapoja, joilla kulttuuriset kertomukset muokkaavat yksityisiä ja julkisia tiloja. Hänen veistoksensa ovat kooltaan usein monumentaalisia, ja niissä kuvatut hahmot ilmentävät odotusta, haavoittuvuutta ja elämän kiertokulkua. Orlow’n teoksia on ollut viime vuosina esillä muun muassa Seinäjoen Taidehallissa (2025), Des Bains -galleriassa Lontoossa (2024), taidehalli Kohtassa (2023) ja Horst-KANAL Centre Pompidoussa Brysselissä (2022).
Tori Wrånes (s. 1978, Kristiansand) asuu ja työskentelee Oslossa. Hän on poikkialainen taiteilija, joka yhdistää työssään musiikkia, performanssia ja veistotaidetta. Hänen unenomaiset kokonaisuutensa kutsuvat katsojan kuvitteellisiin todellisuuksiin, joissa totuttuja olemisen tapoja voi määritellä uudelleen. Wrånesin yksityisnäyttelyitä on viime vuosina nähty esimerkiksi HAM Helsingin taidemuseossa (2024) ja Göteborgin taidemuseossa (2019). Vuonna 2025 Wrånes valittiin taiteilijaksi Bergenin taidehallin The Festival Exhibition -näyttelyyn, joka järjestetään Bergenin kansainvälisen festivaalin (Festspillene i Bergen) yhteydessä.
Klara Kristalova, Benjamin Orlow ja Tori Wrånes:
How Many Angels Can Dance on the Head of a Pin?
9.5.–22.11.2026
Pohjoismainen paviljonki, Giardini della Biennale
Venetsian biennaali, the 61st International Art Exhibition – La Biennale di Venezia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiira Koskela, tiedottaja, kiira.koskela@kiasma.fi, 0294 500 631
Kuvia saa käyttää kyseistä näyttelyä koskevassa tiedotuksessa.
Kuvat




Linkit
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Oliver Beer förvandlar Kiasmas översta våning till en förhistorisk, ljudande grotta4.11.2026 09:05:54 EET | Pressmeddelande
Vaggvisor, traditionella visor och vodou-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Den brittiske konstnären Oliver Beers videoopera Resonance Project: The Cave har tidigare visats endast på Biennalen i Lyon 2024. Hans tidigare verk har visats bland annat på Metropolitan Museum of Art i New York, Centre Pompidou i Paris och Biennalen i Venedig. Verket visas på Kiasma 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer muuttaa Kiasman ylimmän kerroksen esihistorialliseksi, soivaksi luolaksi4.11.2026 09:05:54 EET | Tiedote
Kehtolaulut, perinnekappaleet ja vodou-sävelet soivat syksyn suurteoksessa, joka tuo esihistoriallisen luolan tunnelman ja akustiikan koettavaksi Kiasmassa. Brittiläisen Oliver Beerin video-ooppera Resonance Project: The Cave on nähty aiemmin vain Lyonin biennaalissa 2024. Hänen aiempia teoksiaan on esitetty muun muassa Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa, Centre Pompidoussa Pariisissa ja Venetsian biennaalissa. Teos on esillä Kiasmassa 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer transforms Kiasma’s top floor into a prehistoric, resonant cave4.11.2026 09:05:54 EET | Press release
Lullabies, traditional songs, and vodou melodies intertwine in this autumn’s major installation at Kiasma, bringing to life the atmosphere and acoustics of a painted prehistoric cave. The exhibition presents the second iteration of British artist Oliver Beer’s video opera Resonance Project: The Cave, which premiered at the Lyon Biennale in 2024. Beer’s work has previously been shown at the Metropolitan Museum of Art in New York, the Centre Pompidou in Paris, and the Venice Biennale. The installation runs at Kiasma from November 6, 2026 to March 28, 2027.
Kiasma käynnistää kolmivuotisen lasten ja nuorten kulttuuriprojektin Kiasma Tukisäätiön tuella28.10.2026 08:04:00 EET | Tiedote
Kolmivuotisessa ohjelmassa Kiasma luo lapsille ja nuorille suunnattuja taidesisältöjä, tapahtumia, työpajoja ja rentoja tapoja viettää aikaa museossa. Kiasma Tukisäätiö lahjoittaa projektiin 250 000 euroa. Ohjelma käynnistyy rap-artisti Davyn ilmaiskonsertilla 11.12.2026.
Inbjudan till media: Presskonferens för Oliver Beers utställning på Kiasma onsdagen den 4 november19.10.2026 11:06:02 EEST | Pressinbjudan
Vaggvisor, traditionella visor och voodoo-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Välkommen till presskonferensen för Oliver Beers utställning Resonance Project: The Cave på Museet för nutidskonst Kiasma onsdagen den 4.11.2026. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme