Korjausrakentamisavustus voi vauhdittaa rakentamista – tukimalli ratkaisee vaikutukset työllisyyteen ja energiajärjestelmään
6.5.2026 10:04:56 EEST | Energiateollisuus ry | Tiedote
Uusi korjausrakentamisavustus voi vauhdittaa asuinrakennusten energiaremontteja, lisätä työllisyyttä ja tukea ilmastotavoitteita. Tukimallissa tulee kuitenkin välttää edellisen energia-avustuksen rakenteelliset ongelmat ja suunnata tuki aidosti energiatehokkuutta parantaviin toimiin.
Hallitus on päättänyt ottaa käyttöön määräaikaisen korjausrakentamisavustuksen, jonka tavoitteena on parantaa asuinrakennusten energiatehokkuutta ja tukea ilmastotavoitteiden saavuttamista. Avustuksella on myös selvä myönteinen työllisyysvaikutus. Jotta tuki olisi kuitenkin sekä ilmasto- että kustannustehokas, sen rakenteella ja kohdentamisella on ratkaiseva merkitys.
Aiempi tukimalli osoittautui ongelmalliseksi
Aiemmat kokemukset asuinrakennusten energia-avustuksesta vuosina 2020–2023 osoittavat, että tukimallissa oli merkittäviä rakenteellisia ongelmia. Avustusta myönnettiin tuona aikana yli 240 miljoonaa euroa, mutta tuen kriteeristö ohjasi voimakkaasti kiinteistökohtaisiin lämmitysjärjestelmiin ja kiinteistön tontilla tuotettuun energiaan, erityisesti maalämpöön, riippumatta siitä, vähensikö toimenpide rakennuksen todellista energiankulutusta. Samalla tuki vääristi lämmitysmarkkinoita ja kiihdytti lämpöpumppuratkaisujen hintojen nousua, jolloin osa tuen hyödystä siirtyi suoraan laite- ja remonttihintoihin.
Keskeinen ongelma aiemmassa energia-avustuksessa oli, että myöntämisen perusteena käytettiin rakennuksen alkuperäistä rakentamisajankohtaa vastaavaa energiatehokkuustasoa ja lämmitystapaa. Tämä asetti epäedulliseen asemaan erityisesti kaukolämmitetyt rakennukset, jotka ovat jo aiemmin parantaneet energiatehokkuuttaan siirtymällä fossiilisista polttoaineista kaukolämpöön. Esimerkiksi 1950-luvulla rakennetun talon 1990-luvulla toteutettua siirtymää öljylämmityksestä kaukolämpöön ei huomioitu lainkaan energiatehokkuuden parantamista arvioitaessa. Jo tehty parannus katsottiin käytetyksi, eikä rakennuksen todellista nykytilaa otettu huomioon vertailussa.
Avustukset kohdistettava energiantarvetta vähentäviin toimiin
Lämmitysmuodon vaihtaminen ei itsessään paranna rakennuksen energiatehokkuutta. Rakennuksen nettoenergiantarve ei muutu, vaan kyse on energiantuotantotavan vaihtamisesta. Energiatehokkuusavustusten tulisi kohdistua toimenpiteisiin, jotka aidosti vähentävät energiantarvetta, kuten rakennuksen vaipan parantamiseen, ilmanvaihdon ja lämmönjaon tehostamiseen sekä järjestelmien säätöön ja optimointiin.
Lisäksi sääntelyssä on huomioitava koko energiajärjestelmän toimivuus.
– Suomalainen kaukolämpö on jo nykyisin eurooppalaisittain erittäin vähäpäästöistä ja mahdollistaa hukkalämmön, uusiutuvien energialähteiden, lämpöpumppujen ja sähkökattiloiden tehokkaan hyödyntämisen keskitetysti, sanoo Energiateollisuus ry:n energiajärjestelmä-yksikön johtaja Janne Kerttula.
– Kaukolämpö myös tukee sähköjärjestelmän tasapainoa huippukulutustilanteissa, kun taas sähköpohjaisten ja joustamattomien kiinteistökohtaisten lämmitysratkaisujen yleistyminen kiristää sähkötehotilannetta entisestään talven kylmimpinä päivinä, Kerttula jatkaa.
Yksi kustannustehokas ja nopeasti toteutettava energiatehokkuustoimi on asuinrakennusten kaukolämpölaitteistojen uudistaminen matalalämpöiseen kaukolämpöön soveltuviksi. Laitteistojen uusiminen parantaa energiatehokkuutta, pienentää lämpöhäviöitä ja tehostaa koko energiajärjestelmän toimintaa. Samalla se mahdollistaa digitaalisten kysyntäjoustoratkaisujen käyttöönottoa ja vahvistaa energiajärjestelmän kokonaistehokkuutta. Nämä hyödyt eivät kuitenkaan nykyisessä E-lukulaskennassa näy, minkä vuoksi kyseiset remontit jäävät helposti tukien ulkopuolelle, vaikka niiden ilmasto- ja järjestelmähyödyt ovat kiistattomat.
Sääntely kaipaa tarkennuksia
Jotta korjausrakentamisavustus tukisi aidosti energiatehokkuutta, ilmastotavoitteita, työllisyyttä ja energiajärjestelmän tasapainoa, sääntelyyn tarvitaan tarkennuksia. Avustusten tulisi perustua rakennuksen todelliseen ja ajantasaiseen energiatehokkuustasoon. Lämmitysmuodon vaihdot, jotka eivät vähennä rakennuksen energiantarvetta, tulisi rajata tuen ulkopuolelle. Lisäksi kaukolämmön vähäpäästöisyys ja järjestelmätason hyödyt on huomioitava paremmin joko energiamuotokertoimissa tai erillisillä tukimekanismeilla, kuten matalalämpöiseen kaukolämpöön kohdistuvalla avustuksella.
– Oikein kohdennettuna korjausrakentamisavustus voi samanaikaisesti vahvistaa rakentamisalan työllisyyttä, vähentää päästöjä ja tukea koko energiajärjestelmän toimivuutta. Tämä kuitenkin edellyttää, että tuki ohjaa todellisiin energiatehokkuusparannuksiin ja järjestelmän kannalta kestäviin ratkaisuihin – ei pelkästään laskennallisesti edullisimpiin vaihtoehtoihin, Kerttula toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne KerttulajohtajaEnergiajärjestelmä
Puh:+358 50 571 2075janne.kerttula@energia.fiEnergiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että Suomi saavuttaa energiamurroksen Euroopan mestaruuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Elpyvä talouskasvu vetäisi elokuun sähkönkäytön kasvuun25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkäyttö kasvoi elokuussa reilut kolme prosenttia. Talouskasvun merkit näkyvät jo sähkötilastoissa — tosin vielä heikkoina henkäyksinä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastoista.
Sähköverkkoyhtiöiden valitus valvontamenetelmämuutoksista etenee korkeimpaan hallinto-oikeuteen24.9.2026 13:22:38 EEST | Tiedote
Sähköverkkoyhtiöt valittavat korkeimpaan hallinto-oikeuteen kesken valvontajaksoa tehtyjä valvontamenetelmämuutoksia koskevassa asiassa. Energiateollisuus ry pitää asian arviointia tärkeänä sääntelyn ennakoitavuuden turvaamiseksi.
Energia-ala on energiatehokkuuden vauhdittaja24.9.2026 09:54:52 EEST | Tiedote
Energiatehokkuussopimuskaudella 2017–2025 energia-ala on investoinut ja tehnyt työtä energiatehokkuuden edistämiseksi noin 3 000 toimenpiteellä. Tehdyt toimet säästävät energiaa edelleen lähes 1 TWh vuosittain. Saavutetut säästöt ylittävät kaudelle asetetun tavoitteen.
Sähköistyminen edellyttää yhä enemmän investointeja jakeluverkkoihin17.9.2026 14:03:49 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden selvityksen mukaan investoinnit jakeluverkkoihin kasvavat merkittävästi, mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan vielä enemmän.
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme