Osuuskauppa Keskimaa

Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin

18.5.2026 09:55:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jaa

Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.

Neljä henkilöä syömässä ravintola Rossossa.
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Osuuskauppa Keskimaa

Rosso Jyväskylässä on tehty toukokuun ensimmäisten viikkojen aikana keittiön lattiaremontti, jossa lattiamateriaalit vaihdettiin kosteusvaurion vuoksi keittiöolosuhteisiin paremmin sopivaksi massalattiaksi. Remontti ei vaikuttanut ravintolan asiakastilojen sisustukseen tai miljööseen.

− Varauduimme siihen, että remontti voisi kestää pisimmillään toukokuun loppuun asti, joten olemme todella iloisia, että pääsemme avaamaan ravintolan jo nyt. Kahden viikon sulun jälkeen on hienoa toivottaa asiakkaat jälleen tervetulleiksi Rossoon, sanoo Rosso Jyväskylän ravintolapäällikkö Miia Nieminen.

Rosson kevät jatkuu ravintolan avautumisen jälkeen kesäisemmissä tunnelmissa, kun ruokalista uudistuu 27.5.2026. Sään suosiessa palvelu laajenee myös Rosson suositulle terassille.

Ravintolan aukioloajat, ruokalista ja pöytävaraukset löytyvät osoitteesta: Rosso, Jyväskylä | Raflaamo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa Keskimaa, ravintolapäällikkö Miia Nieminen, puh. 010 767 5481, miia.x.nieminen@sok.fi

Osuuskauppa Keskimaa, ryhmäpäällikkö Katja Ylitalo, puh. 010 767 3068, Katja.m.Ylitalo@sok.fi

Kuvat

Neljä henkilöä syömässä ravintola Rossossa.
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin.
Osuuskauppa Keskimaa
Lataa

Linkit

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote

Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.

ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.

Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye