S-market Hankasalmen uudistus valmistui – avajaisia vietetään 11.–13.6.
10.6.2026 09:15:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan S-market Hankasalmen uudistus on valmistunut. Noin 1500 neliömetrin myymälässä on uusittu kylmälaitteet, raikastettu myymäläilmettä ja muokattu valikoimaa vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuneen myymälän avajaisia vietetään torstaina 11.6. kakkukahvien ja avajaistarjousten merkeissä.

S-market Hankasalmen uudistuksessa painottuivat erityisesti myymälän kylmäratkaisut, asioinnin sujuvuus ja palveluiden kehittäminen. Muutoksilla vastataan entistä paremmin paikalliseen kysyntään ja kesäsesongin tarpeisiin.
– Uudistuksessa on panostettu erityisesti energiatehokkuuteen, asioinnin sujuvuuteen ja myymälän palveluiden kehittämiseen. Tavoitteena on palvella Hankasalmen alueen asiakkaita aiempaa paremmin niin arjessa kuin sesonkiaikoina, kertoo Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Outi Terho.
Remontin aikana kaikki myymälän kylmäkalusteet on uusittu, ja samalla myymälän ilmettä on päivitetty S-market-konseptin mukaiseksi. Uudet kylmälaiteratkaisut tukevat energiatehokkuutta. Lisäksi muutokset myymälän taustatiloissa parantavat myymälän toimivuutta.
Paistopiste täydentää myymälän palveluja
Uudistuksen yhteydessä myymälään on lisätty paistopiste ja kahvikone. Valikoimaa on samalla tarkennettu vastaamaan entistä paremmin paikallista kysyntää.
– Paistopiste ja kahvikone ovat asiakkaiden toivomia uudistuksia. Olemme myös kehittäneet valikoimaa entistä paremmin paikallista kysyntää vastaavaksi. Esimerkiksi leipävalikoimaa on laajennettu, sekä panimojuomille ja vesille on saatu lisää tilaa. Hankasalmella kesä tuo myymälään paljon mökkiläisiä ja vapaa-ajan asukkaita, joten valikoimien suunnittelussa on huomioitu myös heidän tarpeensa, kertoo S-market Hankasalmen marketpäällikkö Sami Saavalainen.
S-market Hankasalmen avajaisia vietetään 11.–13.6. avajaistarjousten ja lauantaisen Kyläkauppapäivän merkeissä.
– Haluamme tehdä avajaisviikonlopusta mukavan tapahtuman koko perheelle. Torstaina on tarjolla avauksen kunniaksi kakkukahvit ja lauantaina vietämme Kyläkauppapäivää, jolloin meillä on ohjelmaa erityisesti lapsille. Lisäksi asiakasomistajat pääsevät nauttimaan Bonus tuplana -edusta avajaisten jälkeenkin, jopa kuukauden ajan 12.7. asti, Sami Saavalainen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Outi Terho, outi.terho@sok.fi, 010 767 3029
Osuuskauppa Keskimaa, marketpäällikkö Sami Saavalainen, sami.saavalainen@sok.fi, 010 767 4195
Kuvat


Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme