KEHA-keskus

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskuksen) yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

24.6.2026 09:00:00 EEST | KEHA-keskus | Tiedote

Jaa

KEHA-keskuksen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden perusteella työnantaja arvioi joutuvansa irtisanomaan yhteensä 71 henkilöä.

KEHA-keskuksessa aloitettiin yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä toukokuun alussa. Neuvotteluesityksen mukaan yt-neuvottelut olisivat voineet johtaa enimmillään 88 henkilön irtisanomiseen. Neuvotteluiden myötä irtisanomisten määrää saatiin vähennettyä ja työnantaja arvioi neuvotteluiden jälkeen joutuvansa irtisanomaan yhteensä 71 henkilöä. Irtisanomisista kohdentuu 2 yleishallinnon tehtäviin ja 69 TEM-hallinnonalan tehtäviin.

Neuvottelut käytiin valtion yt-lain säännösten mukaisesti. Neuvotteluvelvoite katsottiin täytetyksi, mutta neuvottelut päättyivät erimielisinä. Työnantajan selvitys on annettu henkilöstöjärjestöjen JUKO ry:n, Pro ry:n ja JHL ry:n edustajille.

Yhteistoimintaneuvottelujen taloudellinen peruste liittyy valtion tuottavuusohjelman mukaisiin säästötoimenpiteisiin, minkä vuoksi viraston toimintaa tulee muutoin kuin tilapäisesti sopeuttaa vastaamaan käytettävissä olevaa toimintamenomäärärahaa. KEHA-keskuksessa on kesästä 2024 lukien pyritty vastaamaan valtion tuottavuusohjelman alaisiin virastojen toimintamenomäärärahojen vähennyksiin toteuttamalla suunnitelmien mukaisia sopeuttamis- ja säästötoimenpiteitä. Jo toteutetuista toimenpiteistä huolimatta KEHA-keskuksen toimintamenomäärärahat eivät kuitenkaan riitä menojen kattamiseen enää vuonna 2027 nykyisellä kulurakenteella ja jo toteutetuilla toimenpiteillä ja suunnitelmilla. Yhteistoimintaneuvottelujen peruste on sekä taloudellinen että tuotannollinen, koska kulurakenteen sopeuttaminen ja toimintakyvyn turvaaminen edellyttää myös muutoksia mm. tehtäviin, toimintoihin ja resurssien uudelleen järjestelyyn.

Yhteistoimintaneuvottelut on toteutettu kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa on käyty 21.4.2026 päättyneet kaikkien elinvoimakeskusten ja Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) valtakunnalliset yhteistoimintaneuvottelut. Toisessa vaiheessa on käyty 17.6.2026 päättyneet virastokohtaiset yhteistoimintaneuvottelut KEHA-keskuksessa.

Työnantaja tukee irtisanottavia ja työyhteisöä muutoksessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä

Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto, joka tukee työllisyyttä, kotoutumista, digitalisaatiota ja tiedolla johtamista. KEHA-keskus vastaa myös elinvoimakeskusten kehittämis- ja hallintopalveluista. Lisäksi viraston erillisyksikkönä toimii Siviilipalveluskeskus ja muita erityistehtäviä ovat esimerkiksi virastoille tarjottavat tietojärjestelmät sekä maksatukseen ja valtionapuihin liittyvät tehtävät.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus

Arbetslösheten fortsätter att öka, fler arbetssökande deltog i tjänster22.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

Under augusti anmäldes 32 900 nya lediga jobb till Jobbmarknaden, vilket är 800 färre än ett år tidigare. Vid utgången av månaden fanns det 329 600 arbetslösa arbetssökande inom kommunernas sysselsättningstjänster och 398 400 personer inom den breda arbetslösheten. Uppgifterna framgår av den färska Sysselsättningsöversikten från Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye