Suomen houkuttelevuus investointikohteena tärkeää – sähköverkon priorisoinnin taustalle tarvitaan uutta lainsäädäntöä
24.6.2026 13:16:58 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote
Poliitikkojen mielestä on tärkeää, että Suomi on houkutteleva investointikohde sähköintensiiviselle teollisuudelle. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan sähköverkkoon liittymistä tulisi nykyisen mallin sijaan priorisoida. Priorisoinnin tueksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä.

Suomen houkuttelevuus sähköintensiivisten teollisuusinvestointien kohteena on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan poliitikoille tärkeä tavoite. Kyselyn mukaan sähköverkon rajallinen kapasiteetti edellyttää selkeästi poliittisia päätöksiä, mutta ratkaisujen suhteen on hajontaa eri puolueiden välillä. Nykyisen liittymismallin muuttaminen, jossa investointihankkeen toteuttamisnopeus ratkaisee sähköverkkoon liittymisen, saa laajalti kannatusta. Vaikka priorisointia pidetään lähes välttämättömänä, noin puolet vastaajista kannatti myös sähköverkkoinvestointien merkittävää lisäämistä, vaikka se kasvattaisi kuluttajien kustannuksia ja sähköverkon ympäristövaikutuksia.
Selkeimmin poliitikkojen vastauksissa kannatusta saa strateginen priorisointi, jossa painottuvat hankkeen kansantaloudellinen merkitys ja huoltovarmuus. Vastaajista peräti 84 % priorisoisi yhteiskunnallisesti kriittisten toimintojen liittämistä kantaverkkoon. Merkittävää kannatusta saivat myös perinteisen teollisuuden hankkeet, joilla edistetään vihreää siirtymää. Myös alueellinen ohjaaminen sai kannatusta, sillä yli puolet vastaajista ohjaisi sähköintensiivisiä investointeja sijoittumaan alueille, joilla sähköverkon kapasiteettia olisi jo valmiiksi hyvin saatavilla.
Kyselytutkimus toteutettiin 23.4-27.5.2026 kantaverkkoyhtiö Fingridin toimeksiannosta. Sen toteutti Aula Research Oy ja kyselyyn vastasi 72 kansanedustajaa ja puolueiden taustavaikuttajaa. Vastaukset on painotettu puolueittain vuoden 2023 eduskuntavaalien paikkajaon mukaisesti.
Kantaverkon vahvistamisen rinnalle tarvitaan myös uusia keinoja
Fingridin suunnitelmissa on investoida kantaverkkoon seuraavan kymmenen vuoden aikana kaikkiaan 5,2 miljardia euroa. Vaikka sähköverkkoa vahvistetaan tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, on sähkön siirtotarpeiden nopea kasvu paikoitellen ruuhkauttanut kantaverkkoa. Verkon vahvistamisen ja teknisten ratkaisujen rinnalle tarvitaankin monipuolinen keinovalikoima, jotta myös olemassa oleva sähköverkko saadaan tehokkaampaan käyttöön ja uudet tuotanto- ja kulutuskohteet liitettyä nykyistä nopeammin.
Ohjaamalla kantaverkkoon liittyviä hankkeita alueellisesti verkkokapasiteetin riittävyyden kannalta ruuhkattomampaan sijaintiin, voidaan kantaverkkoon liittymistä kokonaisuudessaan nopeuttaa ja liittää kantaverkkoon enemmän uusia hankkeita. Esimerkiksi sijaintiriippumattomat kohteet, kuten sähkövarastot, tulisi voida liittää sähköverkkoon ilman, että ne varaisivat liityntäkapasiteettia sijaintiriippuvaisilta kohteilta, kuten kaupunkien lämmitysratkaisuilta.
Nykyisen mallin mukaan kantaverkkoon liittyjiä kohdellaan tasapuolisesti ja verkkoliitynnän saa ensimmäisenä liittymisedellytykset täyttävä hanke. Tämä voi tehdä lupaprosessiltaan pidempikestoisen, mutta yhteiskunnan kannalta merkittävämmän investointihankkeen liittämisen kantaverkkoon hankalaksi asiakkaan toivomalla aikataululla. Sähköverkon ruuhkatilanteisiin tarvitaan selkeät säännöt, jotta kantaverkon kapasiteettia voidaan jakaa yhteiskunnan edun mukaisesti. Muutokset edellyttävät muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön.
Hyvät, pahat ja rumat investoinnit aiheena SuomiAreenassa
Sähköverkkoon liittymisen priorisointi on aiheena myös Porin SuomiAreenassa. Kysyntä puhtaalle sähkölle ja sähköverkon liittämiskapasiteetille on kasvanut merkittävästi. Vaikka kantaverkkoon investoidaan tällä hetkellä ennätykselliset 5,2 miljardia euroa kymmenen vuoden aikana, on sähköverkon riittävyys muodostumassa investointien aikataulua ja sijaintia ohjaavaksi tekijäksi. Minkälaisia investointeja Suomeen halutaan ja minne? Onko Suomella varaa priorisoida investointeja tai jättää priorisoimatta?
Sähköverkon priorisoinnista on juontaja Peter Nymanin johdolla keskustelemassa kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri, CPC Finlandin toimitusjohtaja Erik Trast, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä sekä Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka.
Hyvät, pahat ja rumat investoinnit – kuka saa sähköverkon ensin? SuomiAreenassa Sata Shipbuilding -lavalla torstaina 25.6. klo 12-12.45.
Paneelikeskustelua voi seurata myös MTV:n sivuilta.
Lisätietoja:
Mikko Heikkilä, yksikön päällikkö, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Fingrid Oyj, puh. 030 395 5113
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden sähköjärjestelmää. Visiomme on puhdas, varma ja Euroopan kilpailukykyisin sähköjärjestelmä.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Uusilta tuuli- ja aurinkovoimalaitoksilta edellytetään verkkoa vakauttavia säätöominaisuuksia25.9.2026 11:57:04 EEST | Tiedote
Fingrid asettaa uusia teknisiä vaatimuksia suuntaajavaltaiselle sähköntuotannolle. Vaatimuksissa uudelta tuuli- ja aurinkovoimalaitokselta edellytetään verkkoa vakauttavia säätöominaisuuksia, jos laitos sijoittuu alueelle, jolla tuuli- ja aurinkovoimaa on jo ennestään runsaasti. Näillä ominaisuuksilla mahdollistetaan laitoksen liittäminen sähköverkkoon heikentämättä verkon käyttövarmuutta. Fingrid järjestää aiheesta webinaarin 16.10.
Sähkön arvioidaan riittävän talvella, jos kotimainen sähköntuotanto ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti24.9.2026 09:29:00 EEST | Tiedote
Sähkön riittävyys Suomessa näyttää tulevana talvena vakaalta, mikäli merkittäviltä sähkön tuotantolaitosten vikaantumisilta vältytään ja siirtoyhteydet Ruotsista ja Virosta toimivat normaalisti. Fingridin arvion mukaan sähköä on riittävästi tarjolla myös tuulettomina ja kylminä talvipäivinä. Näissä haastavimmissa tilanteissa sähkön hinnan odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä turvaa sähkön riittävyyttä.
Electricity is expected to be sufficient this winter, provided that domestic production and transmission lines operate reliably24.9.2026 09:29:00 EEST | Press release
Finland’s electricity adequacy outlook for the coming winter is stable, provided that major failures at production facilities are avoided and the transmission lines from Sweden and Estonia operate normally. According to Fingrid’s assessment, sufficient electricity will be available even on cold, calm winter days. In the most challenging situations, high electricity prices are expected to activate demand response, thereby safeguarding adequacy of supply.
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu marraskuussa 202623.9.2026 10:44:44 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun marraskuussa 2026.
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kohteet valittu kaudelle 1/2027–3/20289.9.2026 14:19:14 EEST | Tiedote
Energiaviraston päätöksen mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen (OL3) järjestelmäsuojaan osallistuvien kohteiden hankinta on Fingridin tehtävä. Nykyinen OL3:n järjestelmäsuojajärjestely päättyy vuoden 2026 lopussa. Fingrid on järjestänyt tarjouskyselyn 1.1.2027 alkaen OL3-järjestelmäsuojaan osallistuvista kohteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme