Osuuskauppa Keskimaa

ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana

30.6.2026 12:15:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jaa

Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.

ABC-liikenneasema, jossa on autoja tankkauspisteillä.
ABC Keljonkankaan uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema valmistuu heinäkuun aikana. Kuvassa mittarikentällä tehdään viimeistelytöitä ennen avajaispäivää. Lauri Salo Osuuskauppa Keskimaa

ABC Keljonkankaan piha-alueen ja liikenne-energiapalvelujen uudistus on osa laajempaa kehityshanketta, jossa liikepaikasta rakennetaan entistä monipuolisempi ja sujuvammin palveleva asiointikeskus. Liikenneaseman yhteydessä toimiva Sale korvataan uudella noin tuhannen neliömetrin S-marketilla, ravintolapalvelut uudistuvat ja alueen pysäköinti- sekä liikennejärjestelyjä parannetaan.

– ABC Keljonkankaan liikennemyymälä ja ravintolapalvelut palvelevat normaalisti koko kesän. Muutostyöt ovat mittavat ja etenevät vaiheittain, jotta asiakkaiden asiointi olisi mahdollisimman sujuvaa koko uudistuksen aikana. Liikenneaseman sisätilojen muutostyöt ajoittuvat pääosin vuodenvaihteeseen, kertoo Osuuskauppa Keskimaan liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Kesäkaudelle kokonaisuudesta valmistuvat uusi polttonestemittarikenttä ja ABC-latausasema. Uusi mittarikenttä sijoittuu tontilla aiempaa helpommin saavutettavaan paikkaan, erilleen jalankulkuliikenteestä sekä liikenneasema- ja kauppa-asioinnista. 

Uudet liikenne-energiapalvelut parantavat asiointia Keljonkankaalla

Uusi ABC-mittarikenttä laajentaa Keljonkankaan polttonestevalikoimaa, kun valikoimaan tulevat uusina tuotteina muun muassa moottoripolttoöljy sekä täysin uusiutuva Nero Diesel. Uudella asemalla on kaksi jakelumittaria, ja kaikki polttonestelaadut ovat saatavilla kaikilta mittareilta.

Heinäkuun aikana Keljonkankaalle avautuu myös ABC-latausasema. Kokonaisteholtaan 1200 kilowatin sähkölatausasemalle tulee 12 dynaamisesti tehoa jakavaa suurteholatauspistettä. Kaikki latauspisteet ovat läpiajettavia. ABC-mobiilista voi tarkistaa latausasemien kulloisenkin käyttö- ja saatavuustilanteen.

– Uuden mittarikentän myötä pystymme tarjoamaan asiakkaille entistä laajemman polttonestevalikoiman. Keljonkankaan latausaseman valmistuessa suurteholatausasema löytyy kaikilta Keskimaan ABC-liikenneasemilta. Tämä parantaa palvelua erityisesti valtatie 9:n liikenteelle. Samalla piha-alueen liikennejärjestelyt selkeytyvät ja asiointi alueella sujuvoituu merkittävästi, toteaa Heikki Tervanen.

ABC Keljonkankaan uudistus etenee aikataulussa. Uuden S-marketin rakennustyöt ovat edenneet harjakorkeuteen, ja piha-aluetta viimeistellään vanhojen mittarikenttien purkamisen jälkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

ABC-liikenneasema, jossa on autoja tankkauspisteillä.
ABC Keljonkankaan uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema valmistuu heinäkuun aikana. Kuvassa mittarikentällä tehdään viimeistelytöitä ennen avajaispäivää.
Lauri Salo Osuuskauppa Keskimaa
Lataa

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa

Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote

Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.

ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.

Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye