ABC Keuruu uudistetaan nykyaikaiseksi polttonesteen automaattiasemaksi
17.8.2026 07:45:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
ABC Keuruu uudistetaan syksyn aikana nykyaikaiseksi automaattiasemaksi. Vanha jakeluasema ja liikennemyymäläkiinteistö puretaan, ja tontille rakennetaan uusi ABC-automaattiasema. Polttonesteen jakelu keskeytyy maanantaista 17.8. alkaen purku- ja rakennustöiden ajaksi.

ABC Keuruun liikennemyymälän toiminta päättyi 1.3.2026. Polttonestejakelu on kuitenkin jatkunut alueella entisellään. Nyt Keuruun polttonestekauppaa uudistetaan rakentamalla liikennemyymälän tontille uusi ABC-automaattiasema.
Uudistuksen taustalla on nykyisen jakelutekniikan ikääntyminen. Nykyinen polttonestetekniikka, säiliöt ja rakenteet ovat tulleet käyttöikänsä päähän, minkä vuoksi jakeluasema uusitaan kokonaisuudessaan. Samalla vanhan rakennuksen purku mahdollistaa tontin paremman hyödyntämisen ja sitä kautta asiakkaille sujuvamman asioinnin.
– Haluamme varmistaa, että Keuruulla on jatkossakin toimiva ja nykyaikainen ABC-jakeluasema. Uuden automaattiaseman sijoittelu, mittarikenttä ja palvelut on suunniteltu niin, että asiointi on sujuvaa sekä henkilöautoilla että raskaammalla kalustolla. Ratkaisuissa on otettu huomioon myös ammattiliikenteen tarpeet, kertoo Osuuskauppa Keskimaan liikennekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Automaattiasemalle tulee kaksi jakelumittaria, joilta asiakkaat saavat kattavan, viiden polttonestelaadun valikoiman. Valikoimaan kuuluvat muun muassa moottoripolttoöljy ja täysin uusiutuva Nero Diesel.
Ammattiliikenteen tarpeet on huomioitu toteuttamalla mittarikenttä tavanomaista leveämpänä ja korkeampana, jotta asiointi onnistuu myös kuorma-autoilla. Lisäksi ammattiliikennettä palvelevat
monipuoliset maksutavat, kattava polttonestevalikoima sekä polttoainepumput, jotka mahdollistavat ammattiliikenteelle nopeammat tankkaukset.
Uuden jakeluaseman arvioidaan valmistuvan syksyn aikana. Purku- ja rakennustöiden jälkeen myös tontin ympäristö viimeistellään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Tervanentoimialajohtaja, liikennekauppa
Puh:010 767 3064heikki.tervanen@sok.fiLauri Saloliikenne-energioiden palvelupäällikkö
Puh:010 767 3292lauri.salo@sok.fiKuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme