Sunnuntain runsaat sateet näkyvät etenkin Etelä-Pohjanmaan vesistöissä
17.8.2026 15:50:03 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Sunnuntaina satoi runsaasti monin paikoin Pohjalaismaakunnissa. Sateet osuivat etenkin Etelä-Pohjanmaan alueelle. Runsas vesisade aiheutti hulevesitulvia. Myös pienemmät joet tulvivat paikoin alaville teille sekä pelloille. Sateet näkyvät viiveellä alueen vesistöissä. Suurempien jokien, kuten Kyrönjoen ja Lapuanjoen virtaamat eivät kuitenkaan ole nousemassa tulvakorkeuksiin, jos sateita ei saada lisää lähipäivinä.

Seinäjoella Ylistarossa Pelmaan mittausasemalla sademäärä oli sunnuntaina jopa 108 mm. Suurin osa sateesta tuli lyhyessä ajassa (lähes 70 mm tunnin aikana). Erityisen runsaita sateita osui myös mm. Ähtävänjoen yläosille Alajärvelle ja Soiniin sekä Lapuanjoen vesistöalueelle Lehtimäelle, Kuortaneelle ja Lapualle. Ukkonen aiheutti paikoin sähkökatkoja ja yhteysongelmia säännöstelypadoilla.
Jokien virtaamat olivat ennen sadetta melko pieniä. Kyrönjoen virtaama Ylistaron Hanhikoskella oli sunnuntaina aamulla vain 5 m3/s ja nousi maanantaina keskipäivään mennessä tasolle 20 m3/s. Keskimääräinen kevättulvavirtaama Hanhikoskella on noin 260 m3/s. Kyrönjoen pengerrysalueiden pumppaamot toimivat normaalisti.
Lapuanjoella Lapuan Tampparinkoskella virtaama nousi melko nopeasti sunnuntaiaamun 4 kuutiosta sekunnissa maanantaiaamuun mennessä tasolle 45 m3/s. Alajärveen laskevan Kuninkaanjoen pinta nousi sunnuntain sateiden seurauksena maanantain keskipäivään mennessä noin 1,5 m.
Säännöstellyistä järvistä etenkin Alajärven, Kätkänjärven ja Kuortaneenjärven vedenpinnat lähtivät nousuun. Näiden järvien vedenpinnat nousivat yön aikana noin 10 cm. Juoksutuksia järvistä lisättiin. Juoksutus Alajärvestä nostettiin maanantaina puolelta päivin tasolle 35 m3/s. Näin suuri juoksutus saa pitkään matalalla olleen alapuolisen Lappajärven vedenpinnan noususuuntaan. Alueen tekojärvien pinnat ovat nousseet vähemmän ja niiden pinnoissa on vielä nousuvaraakin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lounais-Suomen elinvoimakeskus, vesitalousosasto:
Tuuli Saari
johtava vesitalousasiantuntija
tuuli.saari@elinvoimakeskus.fi
Puh. 0295 027 925
Juhani Huhtamäki
johtava vesitalousasiantuntija
juhani.huhtamaki@elinvoimakeskus.fi
Puh. 0295 027 806
Pekka Hyytiäinen
Hydrologia ja vesistörakenteet -yksikön päällikkö
pekka.hyytiainen@elinvoimakeskus.fi
Puh. 0295 027 014
Elinvoimakeskukset
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Ensimmäiset kansainväliset alkutuotannon innovaatiohankkeet valittu – Suomi mukana kahdessa EIP-hankkeessa21.9.2026 16:08:16 EEST | Tiedote
Rahoitusta myönnettiin paremman rehun kehittämiseen poroille sekä maatilojen ravinteiden käytön tehokkuuden ja ravinteiden kierrätyksen kehittämiseen. Vastaavanlaista hankehakua ei ole toteutettu EU:ssa missään muualla, joten prosessi vaati myös hallinnolta paljon valmistelua ja venymistä.
Avustusta haettavissa vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteuttamiseen (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi)18.9.2026 12:30:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen ja Lapin elinvoimakeskukset myöntävät harkinnanvaraista avustusta hankkeisiin, jotka parantavat vesien tilaa ja edistävät vesienhallintaa. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön rahoitusta voi hakea 15.9.–30.10.2026.
Känn till rötterna 2 – utlysning om projektfinansiering öppnar 16.9.202616.9.2026 09:27:21 EEST | Pressmeddelande
Utlysningen Känn till rötterna 2 är öppen 16.9–27.10.2026, och cirka 600 000 euro finns att söka. Finansieringen beviljas av Livskraftscentralens riksomfattande klimatuppgifter.
Juuret tiedossa 2 -hankerahoitushaku metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen avautuu 16.9.202616.9.2026 09:27:21 EEST | Tiedote
Juuret tiedossa 2 -rahoitushaku on avoinna 16.9.–27.10.2026. Hakuun on varattu noin 600 000 euroa. Rahoittajana toimii elinvoimakeskuksen valtakunnalliset ilmastotehtävät.
Kuorekosken patoa puretaan ja vaelluskalojen vapaa kulku palautetaan Heinolassa2.9.2026 12:17:50 EEST | Tiedote
Kuorekosken ennallistaminen on käynnissä Heinolan Paason kylässä. Hankkeessa puretaan osa yli sadan vuoden ajan vaellusesteenä olleesta säännöstelypadosta ja rakennetaan sen tilalle luonnonmukainen koskiuoma. Kunnostus avaa vaellusyhteyden Räävelin vesistöreitillä sekä luo vaelluskaloille uusia lisääntymis- ja poikastuotantoalueita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme