Karhunmetsästys alkaa 20. elokuuta – poronhoitoalueen eteläpuolella pyyntiin parin välivuoden jälkeen
19.8.2026 09:00:00 EEST | Suomen riistakeskus | Tiedote
Karhunmetsästys alkaa 20. elokuuta. Poronhoitoalueen eteläpuolella kannanhoidolliseen karhunmetsästykseen päästään parin välivuoden jälkeen. Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvat yhteensä 182 karhun pyyntiin syksylle 2026. Poronhoitoalueella metsästys tapahtuu alueellisten kiintiöiden perusteella.
Poronhoitoalueen eteläpuolelle myönnetyt poikkeusluvat on kohdennettu karhukannan itäiselle ja keskiselle kannanhoitoalueelle.
– Karhun pyyntiin päästään nyt maltillisella lupamäärällä kannan tiheimmillä alueilla Itä-Suomessa, riistapäällikkö Marko Paasimaa Suomen riistakeskuksesta sanoo.
Poikkeusluvilla toteutettavan kannanhoidollisen metsästyksen tavoitteena on ennalta vähentää karhujen aiheuttamien turvallisuusuhkia ja omaisuusvahinkoja. Metsästyksellä harvennetaan kasvanutta karhukantaa sekä rajoitetaan kannan kasvua ja tihentymien muodostumista hakemusalueilla.
Suomen riistakeskus kannustaa metsästäjiä kiirehtimisen sijaan harkitsemaan, millaisiin yksilöihin pyyntiä kohdennetaan.
– Toivon, että metsästäjät harkitsevat tarkkaan pyynnin kohdentamista. Metsästyksellä olisi hyvä pyrkiä poistamaan erityisesti yksilöitä, jotka ovat tottuneet liikkumaan ihmisasutuksen läheisyydessä, Paasimaa sanoo.
Suomen karhukanta on kasvanut 2000-luvulla kolminkertaiseksi, ja kanta on suotuisalla suojelutasolla. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella arvioidaan olevan syksyllä 2026 yhteensä 2 201–2 962 karhua.
Turvallisuus korostuu karhunmetsästyksessä
Karhua metsästetään pääsääntöisesti koirien avulla yhteisjahteina. Suurpetojen seuruemetsästyksessä metsästyksen johtaja on pakollinen. Hän johtaa käytännön pyyntitapahtumaa ja huolehtii siitä, että metsästys toteutetaan poikkeusluvan ehtojen ja metsästystä koskevien säännösten mukaisesti.
– Karhunmetsästyksessä turvallisuudesta ei tingitä. Hätäily ja harkitsemattomat laukaukset eivät kuulu karhujahtiin. Metsien kuninkaalle annetaan sen arvoinen kiireetön jahti, Paasimaa muistuttaa.
Syksyllä 2025 kannanhoidollista karhunmetsästystä ei voitu toteuttaa poronhoitoalueen eteläpuolella, koska poikkeuslupien täytäntöönpano oli kielletty oikeuskäsittelyjen ajaksi.
Nyt alkavalle kaudelle myönnetyistä poikkeusluvista ei valitettu aiemmassa laajuudessa Vain Lieksaan myönnetystä luvasta tehtiin valitus Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituksessa kyseenalaistettiin kannanhoidolliseen poikkeuslupaan perustuvan saaliin haltuunotto. Hallinto-oikeus ei määrännyt lupaa täytäntöönpanokieltoon ja ratkaisu asiassa tulee vuodenvaihteessa.
Kiintiömetsästys käynnistyy poronhoitoalueella
Poronhoitoalueella karhunmetsästys toteutetaan maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien alueellisten kiintiöiden mukaisesti. Metsästysvuoden 2026–2027 kiintiö on yhteensä 85 karhua. Metsästyksellä pyritään vähentämään karhujen porotaloudelle aiheuttamia vahinkoja.
Alueellisten kiintiöiden perusteella metsästävien on seurattava kiintiön täyttymistä metsästyksen aikana. Karhunpyynnin etenemistä ja jäljellä olevaa kiintiötä voi seurata Suomen riistakeskuksen verkkosivuilla.
Seuraa karhunmetsästyksen etenemistä: https://kiintio.riista.fi/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Paasimaa
Puh:029 431 2232marko.paasimaa@riista.fiLinkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
KORJAUS: Suomen riistakeskus esittää kiintiötä 109 suden metsästämiseen – painopiste lounaisessa Suomessa23.9.2026 11:06:27 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista 18 alueella. Esityksen mukaan metsästyksessä voitaisiin metsästää yhteensä 109 sutta. Kiintiömetsästys on suunniteltu siten, ettei metsästys vaaranna Suomen susikantaa.
Finlands viltcentral föreslår kvot för jakt på 109 vargar – tyngdpunkten i sydvästra Finland23.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands viltcentral föreslår att kvotjakt på varg tillåts i 18 områden. Enligt förslaget skulle man vid jakten få jaga sammanlagt 109 vargar. Kvotjakten är planerad så att jakten inte äventyrar vargstammen i Finland.
Suomen riistakeskus esittää kiintiötä 109 suden metsästämiseen – painopiste lounaisessa Suomessa23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus esittää suden kiintiömetsästyksen sallimista 18 alueella. Esityksen mukaan metsästyksessä voitaisiin metsästää yhteensä 109 sutta. Kiintiömetsästys on suunniteltu siten, ettei metsästys vaaranna Suomen susikantaa.
Ett hjortdjur som dött i en trafikolycka kan bli mat åt Högholmens kattdjur10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Efter en kollision med ett hjortdjur behövs frivilliga som deltar i storviltsassistans (SRVA) för att spåra det skadade djuret. I Helsingfors blir en del av de djur som dött i trafiken mat åt kattdjuren på Högholmen.
Kolarissa kuolleesta hirvieläimestä voi tulla ateria Korkeasaaren kissaeläimille10.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hirvieläinkolarin jälkeen paikalle tarvitaan suurriistavirka-apuun (SRVA) osallistuvia vapaaehtoisia jäljittämään loukkaantunutta eläintä. Helsingissä osa kolarieläimistä päätyy Korkeasaaren kissaeläinten ravinnoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme