Osuuskauppa PeeÄssä

Prisma Kuopion alueen kehittäminen vahvistuu tonttikaupalla

20.8.2026 10:28:18 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Jaa
Sampo Nevalainen

Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut A-katsastus Oy:ltä kiinteistötontin osoitteessa Savilahdentie 12, Kuopio.

Tontti sijaitsee Prisma Kuopion välittömässä läheisyydessä. Alue on liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta.

Tonttikaupalla PeeÄssä vahvistaa tulevaisuudessa Prisma Kuopion seutua keskeisenä asiakasomistajien kauppapaikkana

– Sen lisäksi, että parannamme ja kehitämme olemassa olevia kauppapaikkoja, teemme jatkuvasti työtä myös tulevaisuuden kauppapaikkojen eteen. Näin varmistamme, että omistajamme tulevat nyt ja jatkossa saamaan parhaan hyödyn oman osuuskauppansa palveluista, kertoo Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila.

Tonttikauppa ei tuo muutoksia lyhyellä tähtäimellä ko. osoitteessa toimivien tahojen toimintaan.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sampo Nevalainen
Lataa

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 135 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen Presso-kahvilan sulkemista4.11.2026 12:30:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen toisessa kerroksessa sijaitsevan Presso-kahvilan sulkemista. Suunnitelman taustalla on toiminnan pitkään jatkunut tappiollisuus. Toteutuessaan sulkemisella voi olla vaikutusta yhden henkilön työsuhteeseen. Mahdollisesta kahvilan sulkemisesta käydään muutosneuvottelut marraskuun aikana ja sulkeminen tapahtuisi vuoden lopussa. – Sokoksen kakkoskerroksessa on ollut kahvilatoimintaa pitkään ja on todella harmillista sulkea Presso. Asiakkaiden ja myynnin määrä on kuitenkin ollut toimenpiteistä huolimatta riittämätön kannattavaan toimintaan, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne. Vuorinne selventää, että Kuopion Sokoksessa kahvila- ja ravintolapalveluiden kysyntä on keskittynyt katutason kauppakäytävään, jossa sijaitsee myös kahvila Coffee House. – Jos Presso suljetaan, pidämme huolen, että Coffee Housen valikoima ja tunnelma palvelevat myös Presson kanta-asiakkaita.

Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistökauppa mahdollistaa Vesannon keskustan maa-alueen puhdistamisen16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Vesannon keskustassa osoitteessa Keskustie 14 sijaitsevan kiinteistön Metsäkipinä Oy:ltä. Maa-alueen pinta ala on 1 817 m2 ja sillä sijaitsee vuonna 1959 valmistunut rakennus, jossa toimii tällä hetkellä mm. kahvila ja suoramyyntipiste Vestori. Kiinteistökauppa on osa pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamiseen liittyvää kokonaisratkaisua. Kiinteistössä on aiempina vuosikymmeninä harjoitettu huoltamoliiketoimintaa, jonka seurauksena alueen maa-aineksia on pilaantunut. Pilaantuneita maa-aineksia on kulkeutunut nykyisen rakennuksen alle. Alueella on tehty perusteelliset tutkimukset ja erilaisia ratkaisuja on ympäristö- ja rakennusasiantuntijoiden avulla kartoitettu. Selvitysten lopputuloksena on varmistunut, ettei pilaantuneita maa-aineksia pystytä poistamaan rakennuksen alta ilman sen purkamista. – Ihmiset ovat aikanaan toimineet parhaan tietämyksensä ja oman aikansa määräysten mukaisesti – ajat ovat olleet silloin toiset. Osuuskauppa PeeÄssän juuret ovat 1

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye