Taajuuden laadun raportti vuodelta 2025 julkaistu
28.8.2026 13:54:29 EEST | Fingrid Oyj | Tiedote
Fingrid on julkaissut raportin pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuuden laadusta vuonna 2025. Raportissa esitetään tunnuslukuja myös aiemmilta vuosilta.

Taajuuden laadun raportissa on tutkittu, kuinka usein taajuus on poikennut normaalilta taajuusalueelta (49.9 - 50.1 Hz) ja kuinka kauan poikkeamat ovat kestäneet. Lisäksi raportissa on analysoitu pohjoismaisen sähköjärjestelmän taajuudessa esiintyvän jaksollisen heilahtelun määrää ja sen vaikutuksia taajuuden laatuun. Raporttiin on koottu myös muita taajuuden laatua kuvaavia tunnuslukuja sekä yhteenveto vuoden 2025 aikana tapahtuneista suurimmista taajuushäiriöistä.
Vuonna 2025 taajuuden laatu parani selvästi aiempiin vuosiin verrattuna. Vuoteen 2024 nähden merkittävin muutos oli taajuuden standardialueen (49,9–50,1 Hz) ulkopuolella vietetyn ajan puolittuminen. Myös 49,8–50,2 Hz alueen ulkopuolella vietetty aika väheni selvästi. Taajuus pysyi lisäksi tasalaatuisempana, mikä ilmeni keskihajonnan pienenemisenä sekä taajuuspoikkeamien ja kynnysarvon ylitysten määrän vähenemisenä. Myös jaksollisen heilahtelun määrä väheni huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna, ja vuoden 2025 taso oli tarkastelujakson 2020–2025 alhaisin. Suurten, yli 300 mHz taajuuspoikkeamien lukumäärä väheni kolmeen vuoden 2024 yhdestätoista tapahtumasta, ja kaikki vuoden 2025 suuret häiriöt aiheutuivat HVDC-yhteyksien vioista.
Taajuuden laadun paraneminen vuonna 2025 on usean samanaikaisen muutoksen yhteisvaikutuksen tulosta. Nopeampi FCR-vaste, erityisesti akkuresurssien osuuden kasvu, on voinut parantaa kykyä vaimentaa nopeita taajuusvaihteluita. Samanaikaisesti mFRR EAM:n käyttöönotto sekä hetkellinen aFRR-volyymien kasvattaminen ovat voineet vähentää pitkittyneitä taajuuspoikkeamia. Lisäksi siirtyminen 15 minuutin markkinaresoluutioon on voinut parantaa tuotannon ja kulutuksen tasapainotusta sekä vähentää säännöllisiä taajuuspoikkeamia.
Raportti on englanninkielinen ja luettavissa verkkosivuillamme. Fingrid on julkaissut myös lähdeaineistona käytetyn taajuusdatan Avoin data -palvelussa. Uutta taajuusdataa lisätään ajoittain.
Lisätietoja:
Joona Pesonen, asiantuntija, Fingrid Oyj
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Sanaselitys:
Sähköjärjestelmän taajuus on sähkön kulutuksen ja tuotannon välisen tasapainon mittari. Kun sähköä kulutetaan enemmän kuin tuotetaan, taajuus laskee. Vastaavasti kun sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan, taajuus nousee.
Normaalitilanteessa taajuuden sallitaan vaihdella 49,9 ja 50,1 hertsin välillä. Häiriötilanteissa, kuten suuren voimalaitoksen irrotessa järjestelmästä, taajuus saattaa hetkellisesti poiketa useita satoja millihertsejä taajuuden normaalialueelta (49,9 – 50,1 Hz). Taajuuden ylläpitoa ja siinä käytettäviä reservejä on esitelty tarkemmin verkkosivuillamme.
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden sähköjärjestelmää. Visiomme on puhdas, varma ja Euroopan kilpailukykyisin sähköjärjestelmä.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Uusilta tuuli- ja aurinkovoimalaitoksilta edellytetään verkkoa vakauttavia säätöominaisuuksia25.9.2026 11:57:04 EEST | Tiedote
Fingrid asettaa uusia teknisiä vaatimuksia suuntaajavaltaiselle sähköntuotannolle. Vaatimuksissa uudelta tuuli- ja aurinkovoimalaitokselta edellytetään verkkoa vakauttavia säätöominaisuuksia, jos laitos sijoittuu alueelle, jolla tuuli- ja aurinkovoimaa on jo ennestään runsaasti. Näillä ominaisuuksilla mahdollistetaan laitoksen liittäminen sähköverkkoon heikentämättä verkon käyttövarmuutta. Fingrid järjestää aiheesta webinaarin 16.10.
Sähkön arvioidaan riittävän talvella, jos kotimainen sähköntuotanto ja siirtoyhteydet toimivat luotettavasti24.9.2026 09:29:00 EEST | Tiedote
Sähkön riittävyys Suomessa näyttää tulevana talvena vakaalta, mikäli merkittäviltä sähkön tuotantolaitosten vikaantumisilta vältytään ja siirtoyhteydet Ruotsista ja Virosta toimivat normaalisti. Fingridin arvion mukaan sähköä on riittävästi tarjolla myös tuulettomina ja kylminä talvipäivinä. Näissä haastavimmissa tilanteissa sähkön hinnan odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä turvaa sähkön riittävyyttä.
Electricity is expected to be sufficient this winter, provided that domestic production and transmission lines operate reliably24.9.2026 09:29:00 EEST | Press release
Finland’s electricity adequacy outlook for the coming winter is stable, provided that major failures at production facilities are avoided and the transmission lines from Sweden and Estonia operate normally. According to Fingrid’s assessment, sufficient electricity will be available even on cold, calm winter days. In the most challenging situations, high electricity prices are expected to activate demand response, thereby safeguarding adequacy of supply.
Tasevastaavilta jätetään perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksu marraskuussa 202623.9.2026 10:44:44 EEST | Tiedote
Fingrid jättää perimättä tuotannon ja kulutuksen volyymimaksun marraskuussa 2026.
Olkiluoto 3:n järjestelmäsuojan kohteet valittu kaudelle 1/2027–3/20289.9.2026 14:19:14 EEST | Tiedote
Energiaviraston päätöksen mukaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitoksen (OL3) järjestelmäsuojaan osallistuvien kohteiden hankinta on Fingridin tehtävä. Nykyinen OL3:n järjestelmäsuojajärjestely päättyy vuoden 2026 lopussa. Fingrid on järjestänyt tarjouskyselyn 1.1.2027 alkaen OL3-järjestelmäsuojaan osallistuvista kohteista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme