Ars Fennica 2027 -palkintoehdokkaat valittu
10.9.2026 12:00:00 EEST | KIASMA | Tiedote
Palkintoehdokkaat Suomen merkittävimmän kuvataidepalkinnon saajaksi ovat Anna Camner Ruotsista, Anna Estarriola ja Joel Slotte Suomesta sekä Sandra Mujinga Norjasta. Ehdokkaiden yhteisnäyttely avautuu Kiasmassa syksyllä 2027. Kiasman jälkeen näyttely jatkaa Kunstsilo-museoon Norjaan osana Niemistön Kuvataidesäätiön Ars Fennican uutta yhteistyötä.

Niemistön Kuvataidesäätiö Ars Fennica sr jakaa Suomen merkittävimmän, 50 000 euron kuvataidepalkinnon joka toinen vuosi. Palkinto myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta taiteellisesta työstä.
Säätiön asettama palkintolautakunta on nimennyt ehdokkaat ja kansainvälisen taideasiantuntijan, joka valitsee ehdokkaiden joukosta palkinnonsaajan. Palkinnonsaajan valitsee tänä vuonna kuraattori, kirjoittaja ja kulttuuristrategi Fatoş Üstek.
Ehdokkaiden töitä esittelevä yhteisnäyttely on esillä Kiasmassa 15.10.2027–26.3.2028. Sen kuratoi Kiasman intendentti Anna Mustonen. Palkinnonsaaja julkistetaan helmikuussa 2028. Kiasman jälkeen näyttely jatkaa Kunstsilo-museoon Kristiansandissa, Norjassa.
Ehdokkaista ja asiantuntijasta päättäneeseen palkintolautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana LT Leena Niemistö ja jäseninä museonjohtaja Kiira Miesmaa (Kiasma), museonjohtaja Arja Miller (HAM Helsingin taidemuseo), kuvataidekriitikko Sanna Lipponen sekä kokoelmapäällikkö Else-Brit Kroneberg (Kunstsilo, Norja).
Ars Fennica -palkinto myönnetään jo 29. kerran. Ehdokkaina on ollut Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Pietarin alueen taiteilijoita. Kiasmassa Ars Fennica -ehdokkaiden näyttely on nähty aiemmin kuusi kertaa vuosina 2007, 2009, 2010, 2014, 2017 ja 2023.
Niemistön Kuvataidesäätiö Ars Fennica sr
Niemistön Kuvataidesäätiö Ars Fennica sr perustettiin vuonna 1990 edistämään taiteita avaamalla suomalaiselle kuvataiteelle uusia kansainvälisiä yhteyksiä ja innostamalla taiteilijoita heidän luovassa työssään sekä voimistamalla kuvataiteisiin kohdistuvaa suuren yleisön mielenkiintoa ja arvostusta.
Palkintoehdokkaiden ja taideasiantuntijan esittelyt
Anna Camner
Anna Camnerin maalauksissa surrealistiset vaikutteet yhdistyvät luonnontieteellisiin havaintoihin. Hänen työskentelynsä on teknisesti tarkkaa ja hidasta, ja hän toteuttaa teoksensa usein pienille paneeleille tai akryylilasille. Läheistä tarkastelua vaativissa teoksissa voi nähdä pikkuruisia yksityiskohtia jostakin laajemmasta, tuntemattomaksi jäävästä kokonaisuudesta: orgaanisia rakenteita, kalvoja, huokoisia kudoksia, kasvisolujen kaltaisia muotoja, silmiä, käsineitä ja kehoon viittaavia osia. Värimaailmaa hallitsevat puuterimaisten vaaleanpunaisten, jäänsinisten ja valkoisten sävyt.
”Maalatessa minulla on mahdollisuus havainnoida ja kuvitella. Työskentelen kuin kuvaisin vielä nimeämätöntä lajia jostakin muualta, jostain, missä kehot, kasvit ja materiaalit muovaavat toinen toisiaan ja muuttuvat yhä vieraammiksi, mitä tarkemmin niitä tarkastelee.”
– Anna Camner
Anna Camner (s. 1977, Ruotsi) asuu ja työskentelee Tukholmassa. Hän valmistui Tukholman Kuninkaallisesta taidekorkeakoulusta vuonna 2003, minkä jälkeen hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Tukholmassa, Lontoossa ja New Yorkissa. Hänen teoksiaan on esitetty kansainvälisissä ryhmänäyttelyissä muun muassa Cartagenan kansainvälisessä nykytaiteen biennaalissa (BIACI) ja Hiroshiman nykytaiteen museossa Japanissa. Hänelle myönnettiin Beckersin taiteilijastipendi vuonna 2017. Camnerin teoksia on muun muassa Magasin III Museum & Foundation for Contemporary Artin, Malmö konstmuseumin, Wanås Konstin, Ruotsin valtion taideneuvoston ja UBS Art Collectionin kokoelmissa.
Anna Estarriola
Anna Estarriola yhdistää veistoksellisiin installaatioihinsa liikkuvaa kuvaa, ääntä ja teknologiaa. Hänen taiteensa lähtökohtana on usein ruumiillisuus, jonka valossa hän tarkastelee havainnointia ja kommunikointia. Estarriola on kiinnostunut siitä, miten erilaiset toimintatavat muokkaavat todellisuuksia, joissa elämme. Hän ottaa työhönsä vaikutteita eri tieteen aloista, tietoteoriasta ja uskomusjärjestelmistä. Teoksissa voi olla rinnakkain keskenään ristiriitaisia mittakaavoja, näkökulmia ja voimasuhteita.
“Olen kiinnostunut varmuuksien ja läsnäolojen epävakaudesta, tuntemattomista, jotka toistuvat ja muuntuvat ajan kuluessa, sekä hypoteesien spekulatiivisesta esittämisestä: miten asiat ovat tai voisivat olla, ja miten ne suhteutuvat toisiinsa.”
– Anna Estarriola
Estarriola (s. 1980, Katalonia) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kandidaatiksi Barcelonan yliopistosta vuonna 2004 ja maisteriksi Taideyliopistosta Helsingissä vuonna 2009, minkä lisäksi hän on opiskellut nykytanssia. Hänen töitään on esitetty Suomessa ja kansainvälisesti, kuten yksityisnäyttelyissä Amos Rexissä, Serlachius-museoissa, Porin taidemuseossa ja Galerie Anhavassa. Ryhmänäyttelyihin hän on osallistunut muun muassa EMMA – Espoon modernin taiteen museossa, Tallinn City Galleryssä, Max Estrellassa Madridissa sekä Borås konstmuseumissa Ruotsissa. Vuonna 2015 hänelle myönnettiin mediataiteen AVEK-palkinto ja vuonna 2023 William Thuringin nimikkopalkinto. Estarriolan teoksia on merkittävissä julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa, kuten Kansallisgallerian, EMMA – Espoon modernin taiteen museon, Porin taidemuseon, HAM Helsingin taidemuseon ja Saastamoisen säätiön taidekokoelmassa.
Sandra Mujinga
Sandra Mujinga on norjalais-kongolainen taiteilija ja muusikko. Hän työskentelee installaation, veistoksen, performanssin, tekstin ja digitaalisen median parissa. Taiteessaan hän tarkastelee näkymistä ja valvontaa ja on kiinnostunut siitä, miten kehot muistetaan. Kolonialismin historia, scifi, Afrofuturismi ja posthumanistinen teoria ovat keskeisiä lähtökohtia Mujingan työskentelyssä. Niiden valossa hän tutkii ihmisyyden, näkyvyyden ja kuulumisen kysymyksiä ja hahmottelee vaihtoehtoisia maailmoja, joissa teknologia, ihmiset ja ei-inhimilliset toimijat limittyvät toisiinsa.
”Minua kiinnostavat rakenteet, joissa ihmistä ei aseteta kaiken keskipisteeksi. Työssäni kysyn, mitä tarkoittaa tulla huomatuksi tilanteessa, jossa huomion herättäminen ei takaakaan turvallisuutta. Se, ketä pidetään hoivan arvoisena, vaihtelee historiallisen ja poliittisen tilanteen mukaan, eikä inhimillisyys näytä olevan pysyvä arvo.”
– Sandra Mujinga
Sandra Mujinga (s. 1989, Goma, Kongon demokraattinen tasavalta) asuu ja työskentelee Oslossa. Hän on valmistunut Malmön taideakatemiasta. Hänen töitään on ollut esillä kansainvälisesti muun muassa MoMAssa ja Guggenheim-museossa New Yorkissa, Venetsian Biennaalissa ja Stedelijk Museumissa Amsterdamissa. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin Preis der Nationalgalerie -palkinto Berliinissä. Hänen teoksiaan on useissa kansainvälisissä kokoelmissa, ja niitä esitetään säännöllisesti museoissa ja biennaaleissa ympäri maailmaa.
Joel Slotte
Joel Slotten maalauksissa arkinen elämä saa myyttisiä ja unenomaisia sävyjä. Hän kuvaa suurissa, esittävissä öljyvärimaalauksissaan sekä piirustuksissaan ja veistoksissaan henkilökohtaisia kokemuksia ja läheisiä ystäviään. Teosten hahmot ja miljööt saattavat vaikuttaa ensisilmäyksellä tutuilta, mutta yksityiskohdat avaavat niihin monitasoisia merkityksiä. Symbolisesti latautuneissa teoksissa näkyy Suomessa tavanomaisia esineitä ja metsä- ja mökkimaisemia, mutta myös viittauksia taidehistoriaan, populaarikulttuuriin ja alakulttuureihin, kuten death metal -estetiikkaan.
”Inspiroidun asioista, jotka ovat lähelläni; ystävyydet, merkityksellä ja tunteella noidutut hetket lempeän viileissä kesäöissä, surut, säröt, häpeä, maailman näkeminen taiteena, alakulttuurit, kohtuuttomuus ja pyhä räkäinen nauru. Mieltäni vaivaavat vuodesta toiseen samankaltaiset kuvat, joita maalaan tai piirrän uudelleen ja uudelleen uusien kokemusten ja kysymysten päivittäminä.”
– Joel Slotte
Joel Slotte (s. 1987, Kokkola) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2016 ja opiskellut Pohjoismaisessa taidekoulussa Kokkolassa vuosina 2007–2009. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2021. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä muun muassa Turun taidemuseossa (2024), Galerie Anhavassa (2024), Suomen Tukholman instituutin galleriassa (2023) sekä useissa gallerioissa ja museoissa Suomessa. Slotten teoksia on merkittävissä kokoelmissa, kuten Kansallisgallerian, HAM Helsingin taidemuseon, Tampereen taidemuseon, Turun taidemuseon, Saastamoisen säätiön, Pro Artibus -säätiön ja Jenny ja Antti Wihurin säätiön kokoelmissa.
Kansainvälinen taideasiantuntija Fatoş Üstek
Palkinnonsaajan valitsee ehdokkaiden joukosta kuraattori, kirjoittaja ja kulttuuristrategi Fatoş Üstek (Lontoo). Hän on parhaillaan perustamassa uutta instituutiota, joka pohjaa hänen palkitussa teoksessaan The Art Institution of Tomorrow: Reinventing the Model (2024) esitettyihin ajatuksiin. Hän on johtanut taidelaitoksia Britanniassa ja toiminut perustajana ja johtajana FRANK Fair Artist Payssä sekä Frieze Sculptorin kuraattorina Lontoossa. Hän on mukana useissa kansainvälisissä palkintotuomaristoissa ja neuvoa-antavissa lautakunnissa ja valitsemassa useiden arvostettujen palkintojen, kuten Fourth Plinthin ja Jarman Awardin, saajia. Hän kirjoittaa katalogeihin, kirjoihin ja tieteellisiin julkaisuihin ja luennoi säännöllisesti symposiumeissa, konferensseissa ja korkeakouluissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kiasma:
tiedottaja Kiira Koskela, kiira.koskela@kiasma.fi, 050 4786 861
Niemistön Kuvataidesäätiö Ars Fennica sr:
toiminnanjohtaja Camilla Granbacka, camilla.granbacka@arsfennica.fi, 044 308 7931
Kunstsilo:
viestinnän asiantuntija Sunniva Rognmo Thakre, sunniva.rognmo.thakre@kunstsilo.no, +47 488 91 232
Kuvia saa käyttää näyttelyyn liittyvässä tiedotuksessa.
Kuvat









Linkit
Nykytaiteen museo Kiasma
Mannerheiminaukio 2
00100 Helsinki
Kansallisgalleria on kuvataiteen valtakunnallinen museo. Se ylläpitää kolmea Suomen tunnetuimmista museoista, jotka ovat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Lisäksi se hallinnoi kansallista taidekokoelmaa sekä siihen liittyvää arkistoa, rakentaa kulttuuriperintöä ja edistää taiteellista sivistystä. kansallisgalleria.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KIASMA
Oliver Beer förvandlar Kiasmas översta våning till en förhistorisk, ljudande grotta4.11.2026 09:05:54 EET | Pressmeddelande
Vaggvisor, traditionella visor och vodou-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Den brittiske konstnären Oliver Beers videoopera Resonance Project: The Cave har tidigare visats endast på Biennalen i Lyon 2024. Hans tidigare verk har visats bland annat på Metropolitan Museum of Art i New York, Centre Pompidou i Paris och Biennalen i Venedig. Verket visas på Kiasma 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer muuttaa Kiasman ylimmän kerroksen esihistorialliseksi, soivaksi luolaksi4.11.2026 09:05:54 EET | Tiedote
Kehtolaulut, perinnekappaleet ja vodou-sävelet soivat syksyn suurteoksessa, joka tuo esihistoriallisen luolan tunnelman ja akustiikan koettavaksi Kiasmassa. Brittiläisen Oliver Beerin video-ooppera Resonance Project: The Cave on nähty aiemmin vain Lyonin biennaalissa 2024. Hänen aiempia teoksiaan on esitetty muun muassa Metropolitan Museum of Artissa New Yorkissa, Centre Pompidoussa Pariisissa ja Venetsian biennaalissa. Teos on esillä Kiasmassa 6.11.2026–28.3.2027.
Oliver Beer transforms Kiasma’s top floor into a prehistoric, resonant cave4.11.2026 09:05:54 EET | Press release
Lullabies, traditional songs, and vodou melodies intertwine in this autumn’s major installation at Kiasma, bringing to life the atmosphere and acoustics of a painted prehistoric cave. The exhibition presents the second iteration of British artist Oliver Beer’s video opera Resonance Project: The Cave, which premiered at the Lyon Biennale in 2024. Beer’s work has previously been shown at the Metropolitan Museum of Art in New York, the Centre Pompidou in Paris, and the Venice Biennale. The installation runs at Kiasma from November 6, 2026 to March 28, 2027.
Kiasma käynnistää kolmivuotisen lasten ja nuorten kulttuuriprojektin Kiasma Tukisäätiön tuella28.10.2026 08:04:00 EET | Tiedote
Kolmivuotisessa ohjelmassa Kiasma luo lapsille ja nuorille suunnattuja taidesisältöjä, tapahtumia, työpajoja ja rentoja tapoja viettää aikaa museossa. Kiasma Tukisäätiö lahjoittaa projektiin 250 000 euroa. Ohjelma käynnistyy rap-artisti Davyn ilmaiskonsertilla 11.12.2026.
Inbjudan till media: Presskonferens för Oliver Beers utställning på Kiasma onsdagen den 4 november19.10.2026 11:06:02 EEST | Pressinbjudan
Vaggvisor, traditionella visor och voodoo-sånger ljuder i höstens stora installation på Kiasma, som låter oss uppleva stämningen och akustiken i en förhistorisk grotta. Välkommen till presskonferensen för Oliver Beers utställning Resonance Project: The Cave på Museet för nutidskonst Kiasma onsdagen den 4.11.2026. Vänligen anmäl ditt deltagande: kiira.koskela@kiasma.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
