ElinvoimakeskuksetElinvoimakeskukset

Toimintaympäristön kehittämisavustuksen hankehaku käynnistyy 31.8.2026 Lapissa

31.8.2026 09:40:04 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus avaa toimintaympäristön kehittämisavustushaun Lappiin EAKR-rahastosta ajalle 31.8.–23.10.2026. Hakuun on varattu varoja yhteensä noin 1 miljoonaa euroa.

Hakuilmoituskuvan tekstissä haun perustiedot sekä elinvoimakeskuksen ja Euroopan unionin osarahoittama -logot.
Toimintaympäristön kehittämisavustuksen haku käynnistyy Lapissa.

Toimintaympäristön kehittämisavustusta sekä elinkeinoelämäverkottuneeseen tutkimukseen suunnattua avustusta voidaan myöntää voittoa tavoittelemattomille julkisille ja yksityisille yhteisöille sekä säätiöille. Hankkeiden tulosten tulee olla yleisesti hyödynnettävissä ja hankkeen kohderyhmän tulee olla tunnistettava yritysryhmä.

Avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tarkoituksena on yritysten toimintaympäristön tai yritystoiminnan kehittymisedellytysten parantaminen. Avustusta voidaan myöntää:

  • yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityksiin
  • yritysten tarvitsemien palvelujen kehittämiseen
  • yritysten keskinäisen yhteistyön, yritysten ja korkeakoulujen sekä yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön sekä elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen tai
  • muihin yritysten toimintaympäristöä ja kehittymisedellytyksiä parantaviin hankkeisiin.

Toimintaympäristön kehittämisavustushakemukset suunnataan erityistavoitteille 1.1 ja 2.3.

Elinkeinoelämäverkottuneen tutkimuksen edistämiseen myönnettävällä avustuksella voidaan rahoittaa soveltavan tutkimuksen hankkeita, joiden tavoitteena on elinkeinoelämän tarpeista lähtevän TKI-toiminnan kehittäminen. Yritysten odotetaan osallistuvan elinkeinoelämäverkottuneiden tutkimushankkeiden ohjausryhmätyöskentelyyn ja/tai rahoitukseen. Hankkeen jatkotoimena elinvoimakeskukset voivat myöntää yrityksen kehittämisavustusta hankkeisiin osallistuville yrityksille, kun ne kehittävät hankkeissa syntyviä innovaatioita oman liiketoimintansa näkökulmasta. Elinkeinoelämäverkottuneet tutkimushankkeet suunnataan erityistavoitteelle 1.1 ja niiden tulee olla maakuntien älykkään erikoistumisen strategioiden mukaisia.

Kehittämishankkeissa tuen määrä voi olla enintään 80 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

Hakemukset tulee jättää Pohjois-Suomen elinvoimakeskukselle sähköisesti EURA 2021 -järjestelmässä. Hakijoita pyydetään ottamaan yhteydessä elinvoimakeskuksen yritysasiantuntijoihin ennen hakemuksen jättämistä.

Lisätietoja

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin alueen yritysasiantuntijat (sähköposti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi):

Anne Syväjärvi 0295 037 578
Hanna Hietajärvi 0295 037 313
Kari Skyttä 0295 037 128
Tiina Pelimanni 0295 037 085

Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye