Budjettiriihessä on turvattava investoinnit ja alkanut talouskasvu
31.8.2026 12:01:50 EEST | Energiateollisuus ry | Tiedote
Suomen taloudessa on selkeitä piristymisen merkkejä. Positiivista suuntaa on tärkeää vahvistaa. Suomen vähäpäästöinen energiajärjestelmä on keskeinen kilpailukykytekijä, jonka toimintaedellytyksiä ei pidä heikentää markkinoita sotkevilla toimilla.
Lähes fossiilivapaaseen tuotantoon perustuva monipuolinen sähkö- ja kaukolämpöjärjestelmä on yksi Suomen kilpailukyvyn keskeisistä vahvuuksista. Vähäpäästöinen energiajärjestelmä on myös vaimentanut merkittävästi geopoliittisten kriisien kielteisiä vaikutuksia talouteemme. Geopoliittisesta epävarmuudesta ja Pohjoismaiden normaalia heikommasta vesitilanteesta huolimatta Suomen kilpailukykyisen sähkön näkymät ovat vahvat myös tulevina vuosina. Hyvin toimivaa markkinaa ei tule heikentää markkinoita vääristävillä toimilla.
– Nyt tarvitaan malttia, jotta investointiympäristö pysyy vakaana ja ennustettavana, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
– Veromuutoksilla, huolimattomalla tukiohjauksella tai muulla kohtuuttomalla sääntelyllä ei tule viedä pohjaa investointihalukkuudelta ja järjestelmän toimivuudelta, Leskelä jatkaa.
Suomessa voidaan lisätä kilpailukykyisen puhtaan sähkön tuotantoa merkittävästi. Tämä tarjoaa Suomelle mahdollisuuden houkutella uusia teollisia hankkeita ja luoda työpaikkoja. Näistä hankkeista kilpaillaan tällä hetkellä voimakkaasti eri maiden välillä.
Investointiympäristön houkuttelevuuden ja selkeyden takia hallituksen on loppukaudella saatettava voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvitys, korkovähennysoikeuden palauttaminen suurille energiainvestoinneille sekä verotuki muun muassa hukkalämpöä hyödyntäville datakeskuksille. Myös luvituksen sujuvuus on yksi merkittävistä kilpailukyvyn edellytyksistä ja siihen tulee kohdistaa riittävät resurssit.
– Suomella on poikkeuksellisen hyvä mahdollisuus houkutella puhtaan siirtymän hankkeita, vahvistaa talouskasvua ja luoda uusia työpaikkoja. Kireässä kansainvälisessä kilpailussa investointiympäristön on pysyttävä selkeänä ja houkuttelevana, Leskelä sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiEnergiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että Suomi saavuttaa energiamurroksen Euroopan mestaruuden.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Elpyvä talouskasvu vetäisi elokuun sähkönkäytön kasvuun25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönkäyttö kasvoi elokuussa reilut kolme prosenttia. Talouskasvun merkit näkyvät jo sähkötilastoissa — tosin vielä heikkoina henkäyksinä. Tämä selviää Energiateollisuus ry:n sähkötilastoista.
Sähköverkkoyhtiöiden valitus valvontamenetelmämuutoksista etenee korkeimpaan hallinto-oikeuteen24.9.2026 13:22:38 EEST | Tiedote
Sähköverkkoyhtiöt valittavat korkeimpaan hallinto-oikeuteen kesken valvontajaksoa tehtyjä valvontamenetelmämuutoksia koskevassa asiassa. Energiateollisuus ry pitää asian arviointia tärkeänä sääntelyn ennakoitavuuden turvaamiseksi.
Energia-ala on energiatehokkuuden vauhdittaja24.9.2026 09:54:52 EEST | Tiedote
Energiatehokkuussopimuskaudella 2017–2025 energia-ala on investoinut ja tehnyt työtä energiatehokkuuden edistämiseksi noin 3 000 toimenpiteellä. Tehdyt toimet säästävät energiaa edelleen lähes 1 TWh vuosittain. Saavutetut säästöt ylittävät kaudelle asetetun tavoitteen.
Sähköistyminen edellyttää yhä enemmän investointeja jakeluverkkoihin17.9.2026 14:03:49 EEST | Tiedote
Energiateollisuuden selvityksen mukaan investoinnit jakeluverkkoihin kasvavat merkittävästi, mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta tarvitaan vielä enemmän.
Energiateollisuus huolissaan poukkoilevasta toimintaympäristöstä1.9.2026 20:38:09 EEST | Tiedote
Suomella on merkittävä mahdollisuus puhtaan siirtymän investoinneissa. Tilaisuutta ei tule menettää tempolevalla veropolitiikalla, mitä datakeskusten ympärillä nähty poukkoileva päättämättömyys on ollut. Energiateollisuus pitää tärkeänä, että maan hallitus päätti budjettiriihessä saattaa voimaan puhtaan teollisuuden investointiverohyvityksen sekä korkovähennysoikeuden palauttamisen suurille energiainvestoinneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme