HUS

HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitetään muutoksia

31.8.2026 15:52:11 EEST | HUS | Tiedote

Jaa

HUSin yhtymähallitukselle esitetään HUS Kiinteistöt Oy:n toiminnan siirtämistä HUS-yhtymään sekä HUS Turvapalvelut Oy:n vartiointipalvelujen ulkoistamista ja tiettyjen turvapalveluiden siirtoa HUS-yhtymään.

HUSin konsernijaosto esittää HUSin yhtymähallitukselle, että HUS Kiinteistöt Oy:n rakennuttamis-, projekti- ja asuntopalvelut siirretään liikkeenluovutuksena HUS-yhtymään vuoden 2027 alussa. 

Rakennuttamis-, projekti ja asuntopalvelujen siirrolla tavoitellaan palvelujen parempaa ohjattavuutta ja integroitumista HUSin kiinteistöhallinnon kokonaisuuteen. 

Lisäksi yhtymähallitukselle esitetään HUS Turvapalvelut Oy:n vartiointipalvelujen hankkimista ulkoiselta palveluntuottajalta ja yhtiön osakekannan myyntiä palveluntuottajalle. Esityksen mukaan HUS Turvapalvelut Oy:n tietyt asiantuntijapalvelut, kuten turvallisuusvalvomo, turvallisuusasiantuntijat, avainhallinta ja kulunvalvonnan hallinta, siirtyisivät liikkeenluovutuksena osaksi HUS-yhtymää vuoden 2027 alussa. 
 
Turvapalvelujen myynnin tavoite on myyntitulojen saaminen HUS-yhtymän talouden tasapainottamiseen, mutta myös edullisemman kustannustason saavuttaminen. 

HUS-yhtymän 100-prosenttisesti omistamaan HUS Kiinteistöt -yhtiöryhmään kuuluvat tällä hetkellä HUS Kiinteistöt Oy, HUS Kiinteistöpalvelut Oy, HUS Turvapalvelut Oy ja HUS P-halli Oy. Yhtiöryhmä tuottaa muun muassa kiinteistöjen hoitoon ja huoltoon, rakennuttamiseen, projektipalveluihin, henkilöstöasuntoihin, turvallisuuteen ja pysäköintiin liittyviä palveluja. 

HUSin yhtymähallitus on päättänyt 12.5.2025 ja 12.6.2026 HUS Kiinteistöpalvelut Oy:n osakkeiden myynnistä ja kiinteistöpalveluiden ulkoistuksesta. 

HUS P-halli Oy:n toimintaan ei esitetä muutoksia. 

Konsernijaoston kokous pidettiin 31.8.2026. HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n henkilöstöinfot on pidetty 31.8.2026 iltapäivällä. HUSin henkilöstötoimikunta käsittelee asiaa 2.9.2026. HUSin yhtymähallitus käsittelee asiaa 7.9.2026, minkä jälkeen asia siirtyy päätösesityksen mukaan valmisteluun yhtiöiden hallituksille.  

Yhtymähallitus  johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa.

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Yhteyshenkilöt

hallintojohtaja Lauri Tanner sähköposti lauri.tanner@hus.fi, p. 050 438 3602

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa 700 000 potilasta. Meillä työskentelee 26 500 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande

Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.

Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release

The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye