Jätkäsaaren uusi maamerkki nostaa merenpinnan taivaalle
21.9.2026 10:00:00 EEST | HAM Helsingin taidemuseo | Tiedote
Jätkäsaareen on valmistunut uusi julkinen taideteos, joka kohoaa 20 metrin korkeuteen nykyisestä merenpinnasta. Helsinkiläisen kuvataiteilijan ja arkkitehdin Akseli Leinosen teos Litorinameren kalastajat muodostaa kaupunginosalle näyttävän maamerkin ja kutsuu tarkastelemaan ympäristöä tuhansien vuosien aikajänteellä.

Akseli Leinosen taideteos Litorinameren kalastajat on valmistunut kokonaisuudessaan kolmannen osansa myötä. Jätkäsaaren Atlantinsillan molemmin puolin sijaitsevilla Atlantin- ja Madeiranaukioilla kohoaa kolme teräsmastojen kannattelemaa venettä. Yhdessä ne muodostavat porttimaisen kokonaisuuden, joka tervehtii niin alueelle saapuvia matkustajia kuin kaupunkilaisia. Pimeän aikaan valaistut veneet näyttävät kelluvan ilmassa.
Kehikkomaiset veneet on kiinnitetty viisitoistametrisiin pylväisiin 20 metrin korkeudelle merenpinnasta. Teoksen nimi viittaa noin 8000 vuoden takaiseen Litorinamereen, joka peitti suuren osan nykyisestä Suomesta. Tuolloin veneet olisivat kelluneet veden pinnalla, mutta niiden katselijat olisivat seisseet meren pohjassa.
”Teos siirtää katsojan toiseen aikaan, jääkauden jälkeiseen Suomeen ja samalla mahdolliseen tulevaisuuteemme. Muinaisten tai tulevien kalastajien alukset piirtävät aikansa vedenpinnan korkeuden taivaalle ja muuttavat tapaamme hahmottaa ympäröivää maailmaa”, Akseli Leinonen kuvailee.
Litorinameren kalastajat havainnollistaa muutosta: eri ajat ja tilalliset järjestykset ovat läsnä yhtä aikaa samassa paikassa. Teos varoittaa myös tulevasta. "Toivon, että teos auttaa katsojaa hahmottamaan, kuinka ympäristö on muuttunut sitten jääkauden. Samalla toivon, että teos herättää ajatuksen siitä, että ilmastonmuutoksen myötä – ellemme onnistu hillitsemään sitä – merenpinta saattaa jälleen kohota veneiden tasolle."
Veneaihe yhdistää eri aikakausia myös elinkeinojen kautta. Meri on ollut elannon, liikkumisen ja kaupankäynnin väylä muinaisten kalastajien veneistä nykyiseen satamaliikenteeseen. Yli satavuotisen satamahistoriansa ansiosta Jätkäsaari on luonteva ympäristö teokselle, joka tarkastelee ihmisen ja meren muuttuvaa suhdetta sekä menneisyydessä että mahdollisissa tulevaisuuksissa.
Litorinameren kalastajat julkistetaan kaikille avoimessa tilaisuudessa Jätkäsaaressa Madeiranaukiolla (Madeiranaukio 4) tiistaina 29. syyskuuta klo 14–15. Teoksen julkistaa kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki. Taiteilija Akseli Leinonen on läsnä tilaisuudessa.
Akseli Leinonen on helsinkiläinen kuvanveistäjä ja arkkitehti, joka työskentelee julkisen taiteen ja arkkitehtuurin rajapinnassa. Hän on toteuttanut useita julkisia taideteoksia eri puolille Suomea. Leinonen käsittelee taiteessaan pitkiä ajallisia jatkumoita; muistumia paikan historiasta ja viitteitä kuvitteellisesta tulevaisuudesta. Helsingissä hänen julkisia teoksiaan on Kansalaistorilla sijaitseva tiilinen painauma Massa (2019), joka muistuttaa alueen kadonneista makasiineista, ja Keski-Pasilassa painovoimaa uhmaava Ecology Stone (2020), joka voitti Keski-Pasilan taidekilpailun vuonna 2017.
Myös Litorinameren kalastajat on yleisen taidekilpailun voittaja. Kilpailun järjestivät vuonna 2020 Osuuskunta Forum Boxin aloitteesta Helsingin Satama, Helsingin kaupunki, Forum Box ja HAM Helsingin taidemuseo. Teos on liitetty osaksi Helsingin kaupungin taidekokoelmaa, jota HAM kuratoi, hoitaa ja hallinnoi. Teoksen toteuttamisen on mahdollistanut Helsingin kaupungin noudattama taiteen prosenttiperiaate, jolla valtaosa kaupungin julkisesta taiteesta rahoitetaan. Tilaajana on toiminut Kaupunkiympäristön toimiala ja taideasiantuntijana ja taidekoordinaattorina HAM.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 050 526 1496, taru.tappola@hamhelsinki.fi
arkkitehti Kristian Äijö
HAM Helsingin taidemuseo
puh. 040 515 9528, kristian.aijo@hamhelsinki.fi
Kuvat







Linkit
HAM Helsingin taidemuseo hoitaa, kartuttaa ja kuratoi helsinkiläisten omasta taidekokoelmaa, johon kuuluu yli 10 000 teosta, mukaan lukien kaupungin julkiset taideteokset. Tennispalatsiin keskittyvissä kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissään HAM tuo esille modernia taidetta ja nykytaidetta. HAM vastaa myös nykytaidetapahtuma Helsinki Biennaalin kuratoinnista ja tuotannosta. Vuoden 2023 alusta HAM on toiminut Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvana säätiönä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HAM Helsingin taidemuseo
Helsingforsbiennalen 2027 presenterar nya konstnärer och öppnar upp De okändas värld4.11.2026 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Helsingforsbiennalen 2027 har presenterat ytterligare 16 konstnärer och konstnärskollektiv, vilket innebär att totalt 28 deltagare nu är offentliggjorda. Biennalen, som kurateras av Mami Kataoka och Arja Miller med De okända som konceptuellt ramverk, samlar konstnärer från Finland, Norden, Asien och resten av världen.
Helsinki Biennaali 2027 julkistaa uusia taiteilijoita ja avaa Tuntemattomuuksien maailmaa4.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Biennaali 2027 täydentää taiteilijajoukkoaan 16 uudella taiteilijalla ja taiteilijaryhmällä. Nyt biennaaliin on julkistettu yhteensä 28 osallistujaa. Mami Kataokan ja Arja Millerin kuratoima nykytaidetapahtuma tarkastelee Tuntemattomuuksia ja tuo yhteen taiteilijoita Suomesta, Pohjoismaista, Aasiasta ja muualta maailmalta.
Helsinki Biennial 2027 unveils new artists and expands the world of Unknowns4.11.2026 12:00:00 EET | Press release
Helsinki Biennial 2027 has revealed a further 16 artists and artist groups, bringing the number of announced participants to 28. Curated by Mami Kataoka and Arja Miller and shaped around Unknowns as its conceptual framework, the biennial brings together artists from Finland, the Nordic region, Asia, and beyond.
Ninni Luhtasaaris fontänkonstverk har färdigställts i Nedre Malm1.10.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Det nya konstverket i Nedre Malms park är en påminnelse om hur viktiga vi är för varandra. Konstnären Ninni Luhtasaaris Uppvärmning består av fyra gestalter som bär upp varandra mitt i en rörelse. Centrala teman för konstverket är kontakten mellan människor, beröring och ömsesidigt stöd.
Ninni Luhtasaaren suihkulähdeteos valmistui Ala-Malmille1.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Ala-Malmin puiston uusi taideteos muistuttaa siitä, miten tärkeitä olemme toisillemme. Taiteilija Ninni Luhtasaaren Lämmittelijät koostuu neljästä hahmosta, jotka kannattelevat toisiaan liikkeen keskellä. Teoksen keskeisiä teemoja ovat ihmisten välinen yhteys, kosketus ja keskinäinen tuki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme