Eurooppalainen innovaatiosäädös auttaa eurooppalaisia ideoita kasvamaan ja menestymään maailmanlaajuisesti
9.9.2026 14:28:46 EEST | Euroopan komission Suomen-edustusto | Tiedote
Komissio on ehdottanut tänään uutta eurooppalaista innovaatiosäädöstä, joka auttaa kehittämään, rahoittamaan ja kasvattamaan Euroopan innovatiivisimpia ideoita.
Innovointia säädellään eri tavoin eri EU-maissa, ja ideoille on usein vaikea saada rahoitusta. Euroopassa syntyy erinomaisia innovaatioita, mutta liian usein ne lähtevät muualle kasvamaan ja menestymään.
Innovaatiosäädös vastaa kahteen keskeiseen haasteeseen, jotka jarruttavat innovointia Euroopassa.
Ensinnäkin innovatiivisten ideoiden, patenttien ja muiden immateriaalioikeuksien arvostaminen on usein hankalaa, ja tämä vaikeuttaa investointien houkuttelemista. Eurooppalaisella innovaatiosäädöksellä edistetään EU:n yhteistä kehystä immateriaalioikeuksien arvostamiselle. Sillä luodaan myös digitaalinen markkinapaikka immateriaalioikeuksien ostajille ja myyjille.
Toiseksi säädöksellä luodaan yhteinen menettely tutkimus- ja kehityshankinnoille. Tämä lisää oikeusvarmuutta ja vauhdittaa uusien teknologioiden pääsyä markkinoille. Sen myötä ostajat eri jäsenmaista voivat myös tehdä yhteisiä T&K-hankintoja helpommin.
Komissio helpottaa myös innovatiivisten ideoiden muuntamista markkinoille soveltuviksi ratkaisuiksi sääntelyn testiympäristöjä koskevalla ehdotuksella. Sääntelyn testiympäristöissä yritykset, tutkijat ja viranomaiset voivat testata uusia tuotteita, palveluja tai teknologioita rajoitetun ajan valvotussa ympäristössä ja sääntelyviranomaisten valvonnassa. Ehdotuksella luodaan yhteinen viitekehys sääntelyn testiympäristöille aloilla, jotka eivät vielä kuulu EU:n lainsäädännön piiriin.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_1810
Yhteyshenkilöt
Antonios SfakiotakisTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122antonios.sfakiotakis@ec.europa.euNina HottiTiedottaja
Puh:050 384 7857nina.hotti@ec.europa.euEuroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä.
- Toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
Utvidgningspaketet 2026: Montenegro, Albanien, Moldavien och Ukraina är ett steg närmare EU-medlemskap4.11.2026 14:27:38 EET | Pressmeddelande
I dag har kommissionen antagit sitt årliga utvidgningspaket, där man utvärderar de framsteg som utvidgningsländerna har gjort under det senaste året och fastställer reformprioriteringar. Utvidgningspolitiken är fast grundad på principen om kandidatländernas egna meriter och innebär i allt högre grad en investering i Europas kollektiva säkerhet.
Vuoden 2026 laajentumispaketti: Montenegro, Albania, Moldova ja Ukraina etenevät jäsenyysneuvotteluissa4.11.2026 14:27:38 EET | Tiedote
Euroopan komissio esitti tänään vuotuisen laajentumispakettinsa, jossa tarkastellaan laajentumisprosessissa mukana olevien maiden viime vuoden aikana saavuttamaa edistystä ja esitetään seuraavat uudistustavoitteet. Laajentumispolitiikka perustuu tiukasti ehdokasmaiden saavuttamaan edistykseen, ja se on enenevissä määrin investointi Euroopan yhteiseen turvallisuuteen.
Kommissionens arbetsprogram för 2027: Ett starkare och mer oberoende Europa4.11.2026 14:20:46 EET | Pressmeddelande
EU-kommissionen presenterar i dag sitt arbetsprogram för 2027. I arbetsprogrammet anges de viktigaste lagstiftningsinitiativen och övriga initiativ för det kommande året. I samband med arbetsprogrammet presenteras även 2026 års lägesrapport om förenkling, genomförande och efterlevnad. Lägesrapporten ger en överblick över framstegen mot enklare EU-regler och mer effektiva resultat i praktiken. I en tid av stora förändringar bygger Europeiska unionen upp ett mer självständigt, säkert och välmående Europa.
Komission vuoden 2027 työohjelma: vahvempi, riippumaton Eurooppa4.11.2026 14:20:46 EET | Tiedote
Komissio julkisti tänään vuoden 2027 työohjelmansa. Työohjelmassa esitetään komission tärkeimmät lainsäädäntö- ja muut aloitteet tulevalle vuodelle. Työohjelman yhteydessä julkaistiin myös vuoden 2026 tilannekatsaus lainsäädännön yksinkertaistamisesta, täytäntöönpanosta ja noudattamisen valvonnasta. Katsauksessa arvioidaan, miten EU:ssa on edistytty sääntelyn yksinkertaistamisessa ja käytännön tulosten vaikuttavuuden parantamisessa. Epävakaassa maailmantilanteessa Euroopan unioni rakentaa itsenäisempää, turvallisempaa ja vauraampaa Eurooppaa.
EU främjar hållbar turism och stärker Europas ställning som attraktivt resmål4.11.2026 13:08:19 EET | Pressmeddelande
EU-kommissionen presenterar idag en ny EU-strategi för hållbar turism, i syfte att öka sektorns konkurrenskraft, hållbarhet och krisresiliens.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme