Finanssivalvonnan johtajan virka haettavaksi
10.9.2026 09:39:49 EEST | Finanssivalvonta | Tiedote
Finanssivalvonnan johtajan hakumenettely käynnistyy 10.9.2026. Finanssivalvonnan johtokunta päätti asiasta eilisessä kokouksessaan. Johtajan toimikausi on viisi vuotta.

Finanssivalvonnan johtaja vastaa, että Finanssivalvonnan tehtävät on organisoitu tehokkaasti suomalaisen finanssisektorin vakauden ja luotettavuuden turvaamiseksi. Johtaja osallistuu eurooppalaiseen valvonta- ja sääntelytyöhön EKP:n ja eurooppalaisten valvontaviranomaisten kanssa.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys finanssimarkkinoihin sekä käytännössä osoitettu johtamistaito. Valinnassa korostetaan vahvaa kykyä ja halua kehittää Finanssivalvonnan toimintaa, vahvaa ymmärrystä globaalien ja toimialan muutosten vaikutuksista finanssimarkkinoihin ja Finanssivalvonnan toimintaan sekä vahvoja viestintätaitoja.
Tavoitteena on, että nykyinen pankkivaltuusto nimittää Finanssivalvonnan johtajan alkuvuonna 2027 ennen pankkivaltuustokauden vaihtumista.
Finanssivalvonnan johtokunnalle osoitettu hakemus, jonka liitteenä on ansioluettelo, pyydetään toimittamaan verkkosivuston kautta viimeistään 5.10.2026 klo 12.00.
Katso myös
Yhteystiedot
Lisätietoja antaa Finanssivalvonnan johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen, puhelin 09 183 2007.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Muistutuskutsu: Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus maanantaina 28.9. – teemoina kuluttajaluottojen valvonnan laajeneminen, sanktioprosessi sekä valvottavien taloudellinen tila ja riskit25.9.2026 09:20:00 EEST | Kutsu
Finanssivalvonta kutsuu median edustajat maanantaina pidettävään lehdistötilaisuuteen, jossa kerrotaan kuluttajaluottojen valvonnan laajenemista, sanktioprosessista sekä valvottavien taloudellisesta tilasta ja riskeistä. Lisäksi avaamme Finanssivalvonnan näkemyksiä ehdotuksista, joiden mukaan valvojan tehtäviä laajennettaisiin kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseksi.
Finanssivalvonnan lehdistötilaisuus maanantaina 28.9. – teemoina kuluttajaluottojen valvonnan laajeneminen, Finanssivalvonnan sanktioprosessi sekä valvottavien taloudellinen tila ja riskit23.9.2026 08:20:00 EEST | Kutsu
Finanssivalvonta kutsuu median edustajat lehdistötilaisuuteen, jossa kerrotaan kuluttajaluottojen valvonnan laajenemista, sanktioprosessista sekä valvottavien taloudellisesta tilasta ja riskeistä. Lisäksi avaamme Finanssivalvonnan näkemyksiä ehdotuksista, joiden mukaan valvojan tehtäviä laajennettaisiin kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseksi.
God riskhanteringsförmåga i den finansiella sektorn i Finland – fortsatt osäkerhet i omvärlden trots ett uppsving i ekonomin17.9.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tack vare den positiva ekonomiska utvecklingen i Finland har ett mer balanserat risklandskap vuxit fram i den finansiella sektorns omvärld. Den finansiella sektorn har varit fortsatt kapitalstark under början av året såväl inom bank- och arbetspensionssektorn som för liv- och skadeförsäkringsbolag. De aktuella riskanalyserna betonar framför allt bolagens operativa risker och cyberrisker utöver tidigare geo- och handelspolitiska hot.
Suomen finanssisektorin riskinkantokyky hyvällä tasolla – talouden piristymisestä huolimatta toimintaympäristön epävarmuus jatkuu17.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden myönteinen kehitys on tasapainottanut finanssisektorin toimintaympäristön riskikuvaa. Finanssisektorin vakavaraisuus on pysynyt alkuvuonna vahvana niin pankki- ja työeläkesektorilla kuin henki- ja vahinkovakuutusyhtiöilläkin. Tällä hetkellä riskiarvioissa korostuvat erityisesti yhtiöiden operatiiviset riskit ja kyberriskit aiempien geo- ja kauppapoliittisten uhkien rinnalla.
Finnish financial sector's risk-bearing capacity good – continued uncertainties in operating environment despite pickup in the economy17.9.2026 10:00:00 EEST | Press release
Positive developments in Finland's economy have stabilised the risk landscape of the financial sector's operating environment. The financial sector's solvency remained strong in the first half of the year, both in the banking and employee pension sector as well as for life and non-life insurance companies. Current risk assessments highlight, in particular, the operational risks and cyber risks of the supervised entities, together with the geopolitical and trade policy risks identified earlier.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme