Miksi ruokatutkijat pelkäävät tulevaa talvea? – Kylvö-reportaasikirja näyttää, miksi maailman ruokajärjestelmä natisee liitoksissaan

Kun laivaliikenne Hormuzinsalmessa pysähtyi keväällä, lannoitteiden hinnat nousivat pilviin. Salmen kautta kulkee normaalisti kolmannes maailman lannoitteista ja puolet niiden valmistukseen tarvittavasta rikistä. YK:n elintarvikejärjestö FAO on varoittanut vehnän, riisin ja maissin satojen heikkenevän tänä vuonna maailmanlaajuisesti.

Kohta alkaa El Niño -talvi, joka sekoittaa sääoloja eri puolilla maailmaa. Gazassa, Ukrainassa ja Sudanissa ruoka – sen tuotanto, tuonti, vienti ja jakelu – on myös sodankäynnin väline.

Maailman ruoantuotantoon kohdistuu nyt poikkeuksellisen monta painetta yhtä aikaa. Eikä kyse ole vain yhdestä huonosta sadosta: korjausta kaipaa koko ruokajärjestelmä.

Seitsemän reportaasia ruoan tulevaisuudesta

Reportaasikirja Kylvö – Kirja mullasta, vallasta ja huomispäivän ruoasta lähtee selvittämään, mitä muutos käytännössä tarkoittaa ja kuka siitä päättää. Seitsemässä reportaasissa toimittajat Hanna Nikkanen, Mikko Pelttari ja Johannes Roviomaa sekä kuvajournalisti Touko Hujanen matkustavat muun muassa sikatilalle Huittisiin, omavaraistilalle Padasjoelle, Viroon sekä Euroopan parlamenttiin Brysseliin.

Tekijäjoukon kohtaamilla ihmisillä on ruoantuotannon tulevaisuudesta keskenään jyrkästi ristiriitaisia suunnitelmia. Yhdessä paikassa välttämättömänä pidetään tuotannon tehostamista ja tilakokojen kasvattamista, toisessa juuri niistä halutaan eroon. Omia visioitaan ajavat muun muassa somefarmarit, teollisuuden lobbarit, populistipoliitikot ja ihmiset, jotka opettelevat uudelleen edellisten sukupolvien unohtamia taitoja.

Touko Hujasen runsaita valokuvia yhdistää ajatus ”työn muotokuvasta”: ne kertovat yhtäältä perinteistä ja jatkuvuudesta, toisaalta maailman tärkeimmän ammatin kiihtyvästä muutoksesta.

Viron esimerkki näyttää, miten nopeasti ruokapolitiikka voi kriisien myötä muuttua. Ukrainan sota on nostanut siellä huoltovarmuuden ja oman tuotannon uudella tavalla keskiöön. Sama kysymys koskee Suomeakin: vaikka Suomi on ruoan suhteen verrattain omavarainen, tuotanto on riippuvainen esimerkiksi tuontilannoitteista, valkuaisrehusta ja polttoaineista.

Brysselissä Kylvö tarkastelee sitä, miten traktoriprotestit, vihreän siirtymän vastareaktiot ja etujärjestöt vaikuttavat ruoantuotannon tulevaisuudesta käytävään kamppailuun.

Ruokajärjestelmä rakennettiin tehokkaaksi, ei vahvaksi

1900-luvun teollinen ruoantuotanto näytti pitkään lähes ihmeeltä. Keinolannoitteet, suuret koneet, halpa öljy, kasvavat tilat ja vapaakauppa tekivät maataloudesta ennennäkemättömän tehokasta.

Tehokkuudella oli kuitenkin hintansa. Järjestelmää rakennettiin maksimoimaan tuotantoa ja minimoimaan kustannuksia, ei kestämään useita yhtäaikaisia häiriöitä.

Nyt sodat ja kauppahäiriöt vaikeuttavat lannoitteiden, rehujen ja polttoaineiden saatavuutta, maaperä köyhtyy, luonnon monimuotoisuus vähenee ja ilmastonmuutos muuttaa viljelyn ehtoja. Yhä pienempi, vanhempi ja velkaantuneempi viljelijäjoukko tuottaa yhä enemmän ruokaa.

Aliravittujen määrä maailmassa kääntyi kasvuun jo vuonna 2014, ja koronapandemia, sodat ja talouskriisit ovat vahvistaneet kehitystä. Kylvön keskeinen havainto on, että yksittäisiä kriisejä vaarallisempaa on niiden kasautuminen.

Ruokajärjestelmä on hauras juuri siksi, että se rakennettiin ennen kaikkea tehokkaaksi, ei vahvaksi.

Mikä on Suomen paikka tässä kaikessa – ja kuka päättää, mitä tulevaisuudessa syömme? Sitä tutkii Kylvö – Kirja mullasta, vallasta ja huomispäivän ruoasta.

Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 18.9. Äänikirja ilmestyy keväällä 2027.

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi, +358 40 708 1323