Johannes Leppänen jättää MTV:n seitsemän toimitusjohtajavuoden jälkeen
16.9.2026 10:12:03 EEST | MTV Oy | Tiedote
Johannes Leppänen on päättänyt jättää seitsemän toimitusjohtajavuoden jälkeen MTV:n. Hän jatkaa MTV:n toimitusjohtajana 30.9.2026 asti. MTV:n hallituksen puheenjohtaja, TV4:n toimitusjohtaja ja Schibsted TV & Median johtaja Mathias Berg toimii MTV:n väliaikaisena toimitusjohtajana 1.10.2026 alkaen. Uuden toimitusjohtajan haku on käynnissä.

Johannes Leppänen on päättänyt jättää tehtävänsä MTV:n toimitusjohtajana seitsemän vuoden jälkeen. Leppänen ja MTV:n hallituksen puheenjohtaja, TV4:n toimitusjohtaja ja Schibsted TV & Median johtaja Mathias Berg ovat keskustelleet muutoksen ajankohdasta jo jonkin aikaa ja sopineet, että nyt on MTV:lle hyvä aika jatkaa jo tehtyä kehitystä uuden toimitusjohtajan johdolla. Johannes Leppänen jättää toimitusjohtajan tehtävän 30.9.2026.
”Johanneksen johdolla MTV on käynyt läpi merkittäviä muutoksia, vienyt onnistuneesti läpi useita suuria uudistuksia sekä vahvistanut markkina-asemaansa ja parantanut taloudellista asemaansa. MTV:llä on nyt aiempaa vahvempi pohja, josta jatkaa eteenpäin. Työ kannattavan liiketoiminnan rakentamiseksi jatkuu määrätietoisesti. Haluan kiittää Johannesta hänen vahvasta johtajuudestaan, sitoutumisestaan ja saavutuksistaan MTV:llä”, Mathias Berg sanoo.
”On ollut etuoikeus johtaa MTV:tä. Olemme vieneet läpi mittavia muutoksia, ja olen erittäin ylpeä siitä, mitä olemme yhdessä saaneet aikaan. Seitsemän intensiivisen vuoden jälkeen olen päättänyt, että nyt on oikea aika luovuttaa toimitusjohtajan tehtävä eteenpäin. MTV on tänään aiempaa vahvemmassa asemassa, ja uskon, että nyt on hyvä hetki uuden toimitusjohtajan jatkaa tekemäämme kehitystä. Olen syvästi kiitollinen kaikille MTV:llä ja toivotan yhtiölle kaikkea menestystä tulevaisuuteen”, Johannes Leppänen sanoo.
Uuden toimitusjohtajan haku on käynnistetty. Mathias Berg toimii MTV:n väliaikaisena toimitusjohtajana siihen asti, kunnes uusi toimitusjohtaja on nimitetty ja aloittanut tehtävässään. Berg tuntee MTV:n liiketoiminnan hyvin nykyisen tehtävänsä kautta ja johtaa yhtiötä yhdessä MTV:n johtoryhmän kanssa. Syksyn aikana Leppänen jatkaa Bergin tukena neuvonantajana muutamissa käynnissä olevissa projekteissa sujuvan siirtymän varmistamiseksi.


Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tea SiikonenHead of Corporate Communications & ResponsibilityMTV Oy
haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo -suoratoistopalvelu, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset, MTV Urheilu sekä MTV:n maksu-tv-kanavat. MTV on osa Schibstediä – yhtä Pohjoismaiden johtavista mediayhtiöistä. MTVyritys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTV Oy
NHL jatkaa MTV Katsomon ja MTV Subin sunnuntai-illoissa uudella viisivuotisella sopimuksella25.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
NHL:n viikoittaiset ottelut saavat jatkoa MTV Katsomossa ja MTV Subilla. Otteluita nähdään nyt ennen kaikkea sunnuntai-illoissa. Uusi NHL-sirkus -ohjelma kokoaa viikon tähtihetket tiistai-iltaisin.
Salatut elämät juhlii 5000. jaksoa – suomalaisten suosikkisarja tekee televisiohistoriaa23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suursuosikki Salatut elämät saavuttaa 5000. jakson rajapyykin samalla, kun Pihlajakadun käänteet tavoittavat MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla vuosittain miljoonia suomalaisia. Virstanpylvästä juhlitaan myös elokuvateattereissa, kun Salatut elämät 5000 -erikoisnäytös kokoaa yhteen faneja ympäri Suomen torstaina 24.9.
MTV:n lokakuun kärkitärpit: Masked Singer Suomi, Suurmestari Comeback, Suomen älyttömin julkkis, Vares 2.0, The Teacher ja Killings at Parrish Station22.9.2026 10:25:00 EEST | Tiedote
Lokakuussa laitetaan tietämys, nokkeluus ja pokka koetukselle. Torstait tarjoilevat älytöntä viihdettä, kun Suurmestari kutsuu tutut kilpailijat takaisin kartanolle Comeback-kaudella ja uusi visailuohjelma Suomen älyttömin julkkis alkaa. Rakastetut suosikit valtaavat lauantai-illat Masked Singer Suomen jatkuessa uudistuneella etsivistöllä ja Koko Suomi Leipoo -ohjelman pistäessä jälleen uunit kuumiksi. Kotimaisessa rikossarjassa Vares 2.0 Leo Sjöman astuu yksityisetsivä Jussi Vareksen saappaisiin. Hyytäviin Halloween-tunnelmiin johdattavat Australian autiomaahan sijoittuva The Killings at Parrish Station, kauhuelokuva Shelby Oaks sekä Stephen Kingin töitä tutkiva dokumentti King on Screen. Toisenlaista jännitystä tarjoilee tulikuuma urheilusyksy, jossa huippusarjat ovat päässeet täyteen vauhtiin. MTV:n kärkitärpit kokoaa yhteen pakettiin kuukauden kiinnostavimmat julkaisut sekä MTV Katsomosta että MTV:n kanavilta. Syyskuun tärppeihin pääset vielä tästä.
Reijo Mäen romaaneihin perustuva Vares 2.0 alkaa MTV Katsomossa 15.10.18.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Leo Sjöman on turkulaisen alamaailman yllättäviä rikoksia ja katoamistapauksia selvittelevä yksityisetsivä Jussi Vares MTV:n uudessa rikossarjassa. Reijo Mäen dekkareihin pohjautuva Vares 2.0 alkaa MTV Katsomossa torstaina 15.10.
MTV:n loppuvuosi lupaa suurta realityä, romantiikkaa, draamakomediaa ja uusia kausia suosikkisarjoista – tutustu monipuoliseen ohjelmistoon!17.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pimeä vuodenaika valaistuu, kun MTV:n sisällöt tuovat jännitystä ja tunteita sekä ajankohtaista asiaa ja urheilun huippuhetkiä talven keskelle. Poimi talteen ohjelmiston kohokohdat marras-tammikuulta. Kevään ohjelmiston julkaisemme joulukuussa. TALVEN SUURET VIIHDEILMIÖT Bachelor Suomi ti 17.11. alkaen MTV Katsomo ja MTV3 Bachelor-Arttu etsii rakkautta kymmenien upeiden naisten joukosta romanttisessa realitysarjassa. Uusi Bachelor Suomi -kausi on sarjan tähän asti syvällisin. Päähenkilö sanoittaa avoimesti haluaan rakastua, ja kausi vie matkalle tunteiden, luottamuksen ja läheisyyden äärelle. Ruususeremonioissa Arttu tekee vaikeita päätöksiä siitä, kenen kanssa hän haluaa jatkaa tutustumista ja selvittää, voisiko yhteys kasvaa joksikin suuremmaksi. Ohjelman juontajana ja Artun ja naisten tukena nähdään Shirly Karvinen. Bachelor Suomi -ohjelma saa tällä kaudella rinnalleen podcastin, jossa paneudutaan syvemmin tapahtumiin kulissien takana. Podcast on kuultavissa ohjelmakauden aikana Pod
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

