Kokoomuksen Kopra SDP:lle: Leikkasitte euron 90 miljoonaa kertaa
19.9.2026 16:34:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra pitää SDP:n yritystä esiintyä järjestöjen ystävänä epäuskottavana. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ovat julistaneet tänään somessa, ettei sote-järjestöiltä voida leikata enää euroakaan. Samaan aikaan SDP on itse ollut valmis vähentämään järjestörahoitusta noin 90 miljoonalla eurolla.

– Antti Lindtman julistaa, ettei euroakaan saa enää leikata. SDP on kuitenkin itse ollut valmis leikkaamaan juuri tuon yhden euron 90 miljoonaa kertaa. SDP:n järjestöystävällisyys alkaa näköjään vasta oman, lähes sadan miljoonan euron leikkauksen jälkeen, Kopra ihmettelee.
– On melkoista teatteria olla ensin itse valmis leikkaamaan järjestöiltä 90 miljoonaa euroa ja ryhtyä sen jälkeen esiintymään niiden ainoana puolustajana, hän jatkaa.
Kopra korostaa, että sosiaali- ja terveysjärjestöt tekevät erittäin tärkeää työtä. Ne tukevat vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, ehkäisevät ongelmia ja täydentävät julkisia palveluja. Järjestöjen työ on monelle suomalaiselle korvaamatonta.
– Järjestöjen työn arvostaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden julkinen rahoitus olisi kaiken talouden tasapainottamisen ulkopuolella. Veronmaksajien rahoittamalta toiminnalta on voitava edellyttää vaikuttavuutta, päällekkäisyyksien karsimista ja rahojen mahdollisimman tehokasta käyttöä. Tämän sanominen ei ole järjestöjen työn vähättelyä vaan vastuullista taloudenpitoa, Kopra toteaa.
Kopra muistuttaa, että SDP on sitoutunut ensi vaalikaudella jopa noin kymmenen miljardin euron julkisen talouden sopeutuksiin.
– Jos noin sadan miljoonan euron sopeutus on SDP:lle ylittämätön paikka, miten puolue aikoo löytää ensi kaudella jopa kymmenen miljardia euroa? Kymmenen miljardia ei löydy aivan helposti, jos mistään ei olla valmiita säästämään.
– Saa nähdä, kasvaako SDP:n veromoukari vielä niin suureksi, että Suomesta lakkaa ensi kaudella viimeinenkin euro liikkumasta, Kopra sanoo.
Kopran mukaan vastuullinen puolue tunnustaa sekä järjestöjen työn arvon että julkisen talouden realiteetit.
– SDP haluaa olla samanaikaisesti järjestöjen ystävä, kaikkien säästöjen vastustaja ja vakaan talouden puolue. Kaikkia kolmea roolia ei voi näytellä uskottavasti yhtä aikaa. Jos jokainen noin sadan miljoonan euron säästö tyrmätään näin jyrkästi, SDP ei ole johdattamassa Suomea vakaan taloudenhoidon tielle vaan takaisin velaksi elämisen tielle, Kopra päättää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kokoomuksen Kaunisto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin21.9.2026 15:19:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kauniston mukaan asiakasmaksuista käytävä keskustelu ei saa hämärtää olennaista: kokoomus haluaa vahvistaa, ei kaventaa, naisen oikeutta päättää raskaudestaan.
Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Kokoomuksen Lahdenperä haluaa yhtenäisen mittarin ammattikouluihin: Tutkinnon pitää taata osaaminen19.9.2026 11:26:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Milla Lahdenperä vaatii ammatillisen koulutuksen vaatimustason vahvistamista. Lahdenperän mukaan tutkintotodistuksen pitää olla työnantajalle tae siitä, että valmistuneella on ammatissa tarvittava osaaminen. Hän nostaa harkittavaksi myös yhteisten aineiden valtakunnallisen arvioinnin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme