Elokuu käänsi Varsinais-Suomen työttömyyden reippaaseen laskuun
22.9.2026 08:00:00 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Elokuussa tippui Varsinais-Suomen työttömyys reippaasti, joskin trendinomaisesti heinäkuuhun verrattuna. Pitkäaikaistyöttömien osuus laski myös pitkästä aikaa elokuun aikana. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä on sen sijaan todella huolestuttavalla tasolla sen kohottua vuoden aikana yli 40 prosenttia. Julkisten palveluiden kautta mitattava työvoiman kysyntä pysyi edelleen tosi vaisuna.

Varsinais-Suomen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa. Elokuun aikana työttömien määrä putoaa yleensä reippaasti ja trendinomaisesti heinäkuuhun verrattuna, kuten tälläkin kertaa työttömien määrän laskiessa 2 900 hengellä edelliseen kuukauteen verrattuna. Vuotta aiemmasta on työttömien määrä noussut 1 100 henkilöllä eli 4 %, kun koko maan työttömien määrä on noussut samassa ajassa 6 %. Varsinais-Suomessa lomautettujen määrä on laskenut vajaalla sadalla hengellä vuodentakaiseen verrattuna.
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Varsinais-Suomessa 11,4 % eli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin edelleen pienempi kuin koko maassa (12,0 %) keskimäärin.
Elokuussa työttömiä oli Varsinais-Suomen kaikissa seutukunnissa viime vuotta enemmän. Vakka-Suomessa työttömyysastetta ovat nostaneet erityisesti autotehtaan irtisanomiset ja lomautukset.
Varsinais-Suomen työttömyysaste oli korkein Turun seutukunnassa (11,9 %) sekä kunnista Turussa (14,9 %). Pienin työttömyysaste oli Turunmaan saaristossa (6,7 %) sekä kunnista Ruskolla (5,4 %).
Elokuun viimeisenä päivänä oli avoimia työpaikkoja tarjolla alueen kuntien työllisyyspalveluissa 1 500 kappaletta, joten kasvua oli tullut (+1 %) heikkoon viime vuoteen verrattuna. Kolmen viime kuukauden aikana uusia työpaikkoja on avautunut 5 600 kpl eli 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työpaikkoja oli avoinna elokuun aikana 3 200 kappaletta, joista 1 900 oli uusia, elokuun aikana avautuneita työpaikkoja. Näin uusia työpaikkoja tuli elokuussa tarjolle saman verran kuin vuotta aiemmin.
Syyskuussa työttömien työnhakijoiden määrä laskee normaalivuosina hieman elokuuhun nähden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo VahtonentyöelämäkoordinaattoriLounais-Suomen elinvoimakeskus
Puh:0295 020 035timo.vahtonen@elinvoimakeskus.fiLiitteet
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Suunnitteletko vanhan rakennuksen korjaamista? Rakennusperinnön hoitoavustusten haku on käynnissä 9.12. saakka.4.11.2026 10:24:37 EET | Tiedote
Vuonna 2026 Satakuntaan ja Varsinais-Suomeen myönnettiin ympäristöministeriön harkinnanvaraista määrärahaa rakennusperinnön hoitoon 250 000 €. Lisäksi saariston ympäristön hoitoon myönnettiin 70 000 €.
Ansökningsomgång för understöd till uppgradering av små avloppsreningsverk i Skärgårdshavet i syfte att minska näringsbelastningen3.11.2026 10:17:47 EET | Pressmeddelande
Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har öppnat en ansökningsomgång för projekt som syftar till att förbättra driften av små avloppsreningsverk i Skärgårdshavet. Ansökningsperioden är öppen till och med den 31 december 2026.
Avustusta haettavana Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden tehostamiseen ravinnekuormituksen vähentämiseksi3.11.2026 10:17:47 EET | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus on avannut haun Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden toiminnan kehittämisen hankkeille. Haku on avoinna 31.12.2026 saakka.
Poikkeuksellisen tulvan aiheuttamia tievaurioita ei olisi voitu estää ennalta Somerolla28.10.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Kesän voimakas rankkasade aiheutti Somerolla poikkeuksellisen tulvatilanteen, joka vaurioitti useita maanteitä. Tilanne kehittyi hyvin nopeasti ja veden määrä ja virtaus olivat niin suuria, ettei vahinkoja olisi pystytty estämään ennalta. Kesäiset rankkasateet ovat myös hyvin paikallisia ja niiden tarkkaa osumapaikkaa on mahdoton ennustaa. Someron kaltaisia paikallisia ja nopeasti syntyviä tilanteita voi siten tulla tulevaisuudessakin vastaan eri puolilla tieverkkoa.
Maantiellä 189 Kuparivuoren tunneli Naantalissa suljetaan 29.–30.10. välisenä yönä huoltotyön ajaksi27.10.2026 12:20:14 EET | Tiedote
Maantiellä 189 Kuparivuoren tunneli Naantalissa suljetaan yhden yön ajaksi liikenteeltä. Tunnelissa tehdään torstain ja perjantain välisenä yönä 29.–30.10. klo 21–06 huolto- ja korjaustöitä. Työ- ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi tunneli suljetaan liikenteeltä töiden ajaksi. Liikenne ohjataan läheiselle kiertoreitille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme