Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa
21.9.2026 14:45:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.

Osuuskauppavertailun kärkeen Keskimaa nousi 44 pisteellä. Ero toiseksi sijoittuneeseen Osuuskauppa Arinaan oli vain yksi piste, ja kolmanneksi sijoittui Osuuskauppa PeeÄssä. Keskimaan voitto rakentui ennen kaikkea vahvalle kokonaisuudelle: yksittäisen huippusuorituksen sijaan onnistumisia kertyi laajasti eri liiketoiminnoista ja talouden tunnusluvuista.
Erityisen vahva Keskimaa oli kannattavuudessa: se sijoittui kärkeen sekä liikeylijäämässä suhteessa liikevaihtoon että suhteessa taseeseen. Hyvää kehitystä tukivat muun muassa marketkaupan kasvu, S-marketien vahva myynnin kehitys, ruoan verkkokaupan kasvu sekä ABC-liiketoiminnan onnistumiset.
– Tämä on hieno tunnustus koko Keskimaan henkilöstön pitkäjänteiselle työlle ja yhdessä tekemiselle. Tulokset syntyvät arjen teoista toimipaikoissamme. Onnistuminen näin tasaisesti eri osa-alueilla kertoo siitä, että toimintamme perusta on kunnossa, Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä iloitsee.
Keskimaan marketkaupassa myönteinen kehitys näkyi erityisesti S-marketeissa, joiden myynti kasvoi viidellä prosentilla. Kasvua vauhdittivat aiempien vuosien investoinnit sekä uusien yksiköiden ensimmäiset täydet toimintavuodet. Myös ruoan verkkokauppa jatkoi vahvaa kehitystään. ABC-liiketoiminnassa liikennemyymälöiden sisäkauppa kasvoi 5,5 prosenttia, ja sähköautojen latausliiketoiminnan liikevaihto yli kaksinkertaistui.
Keskimaalle vertailun kärkisija on osoitus siitä, että osuuskaupan strateginen suunta, palveluverkoston kehittäminen ja vastuullinen taloudenpito tukevat toisiaan. Tuloksellinen toiminta mahdollistaa investoinnit keskisuomalaisten palveluihin, henkilöstöön ja asiakasomistajien etuihin myös tulevaisuudessa.
– Keskimaa on keskisuomalaisten oma osuuskauppa. Siksi meille on tärkeää, että hyvä tulos palautuu alueelle parempina palveluina, investointeina, työpaikkoina ja asiakasomistajahyötyinä. Tämä onnistuminen kuuluu henkilöstölle, asiakasomistajille ja koko Keskimaan toiminta-alueelle, Antti Määttä toteaa.
Lisätietoa tutkimuksesta:
Osuustoiminta-lehti / Pellervo, Vuosikirja 2026
Parhaat osuuskaupat: Keskimaa nousi kärkeen tasaisimmalla suorituksella - Osuustoiminta-lehti
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:010 767 3010antti.maatta@sok.fiKuvat

Linkit
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 770 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 147 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Keskimaan Prismoissa Kerää ja skannaa -palvelu nyt omalta puhelimelta7.9.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Suositun Kerää ja skannaa -palvelun käyttö helpottuu Keskimaan Prismoissa, kun ostokset voi jatkossa skannata myös omalla puhelimella S-ostoslista-sovelluksessa. Uusi Kerää ja skannaa -mobiilipalvelu avautuu S-ryhmän asiakasomistajien käyttöön kaikissa Keskimaan Prismoissa maanantaina 7.9.
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
ABC Keuruu uudistetaan nykyaikaiseksi polttonesteen automaattiasemaksi17.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
ABC Keuruu uudistetaan syksyn aikana nykyaikaiseksi automaattiasemaksi. Vanha jakeluasema ja liikennemyymäläkiinteistö puretaan, ja tontille rakennetaan uusi ABC-automaattiasema. Polttonesteen jakelu keskeytyy maanantaista 17.8. alkaen purku- ja rakennustöiden ajaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme