Kittuisissa säilyy rantautumismahdollisuus laiturin purkamisen jälkeen
22.9.2026 12:29:19 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus on keskustellut sidosryhmien kanssa Kittuisten laiturin purkamisesta Houtskarissa ja ranta-alueen viimeistelytöistä. Elinvoimakeskus viimeistelee ranta-alueen siten, että mahdollisuus rantautumiseen säilyy laiturin purkamisen jälkeen. Ratkaisu turvaa siten alueen keskeiset käyttötarpeet myös laiturin purkamisen jälkeen.

Kittuisten laituria on viime vuosina käytetty vain erittäin vähän yhteysalusliikenteessä. Ennen purkutyön käynnistymistä elinvoimakeskuksella ei ollut kattavaa tietoa laiturin muusta paikallisesta käytöstä ja siihen liittyvistä tarpeista. Vaikka laiturilla on ollut myös muuta paikallista käyttöä, tienpitäjän rahoitus kohdistuu yhteysalusliikenteen tarpeisiin, eikä sitä voida käyttää rakenteen uusimiseen muita käyttötarkoituksia varten.
Sidosryhmien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella elinvoimakeskus viimeistelee ranta-alueen siten, että mahdollisuus rantautumiseen säilyy myös laiturin purkamisen jälkeen. Vaikka itse keulaportti puretaan, muotoillaan rannan louhepenkka ja verhoillaan se fenderimatolla siten, että paikka on jatkossakin käytettävissä sekä yhteysalusliikenteelle että esimerkiksi puutavaran lastaukseen ja pelastuslaitoksen tarpeisiin. Ratkaisu turvaa siten alueen keskeiset käyttötarpeet myös laiturin purkamisen jälkeen.
Taustaa
Kittuisten yhteysaluslaituri oli huonokuntoinen ja käyttöikänsä päässä. Lisäksi sen kunto muodosti riskin viereisen maantielauttapaikan toiminnalle. Koska laiturin uusimiselle ei ollut käytettävissä rahoitusta eikä vaurioitunutta rakennetta voitu jättää paikalleen aiheuttamaan riskiä, laituri päätettiin purkaa. Purkutyön käynnistyttyä elinvoimakeskus sai tietoa laiturin merkityksestä muun muassa paikallisille toimijoille ja muille viranomaisille.
Lisätietoja: Lounais-Suomen elinvoimakeskus, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600
Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Lounais-Suomen päällystystyöt viikolla 4025.9.2026 12:42:20 EEST | Tiedote
Viikolla 40 Varsinais-Suomessa päällystystöitä tehdään Maskussa. Satakunnassa päällystystöitä tehdään Kankaanpäässä ja Merikarvialla.
Vieraslajina kasvavia kurtturuusuja poistetaan maanteiden varsilta24.9.2026 14:23:14 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus poistaa haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua kurtturuusua valtatien 8 (Raisio-Turku), kantatien 40 (Turku) ja maantien 185 (Turku-Raisio) tieympäristöistä. Torjuntatöiden tavoitteena on ehkäistä kurtturuusun leviämistä ja vähentää sen aiheuttamaa haittaa luonnon monimuotoisuudelle. Töihin on saatu erillisrahoitusta.
I Sydvästra Finland finansierades evenemang, vinteridrott, matföretagande och miljöåtgärder23.9.2026 07:15:00 EEST | Pressmeddelande
Under den andra tredjedelen av året beviljade Livskraftscentralen i Sydvästra Finland och de lokala Leader-grupperna sammanlagt 2,8 miljoner euro i finansiering för utveckling av landsbygden. Finansiering beviljades till 72 allmännyttiga projekt för utveckling av bl.a. fritidsanläggningar, miljö, kultur, möjligheter för företag och förutsättningar för ett gott liv på landsbygden.
Lounais-Suomessa rahoitettiin tapahtumia, talviliikuntaa, ruokayrittäjyyttä ja ympäristön kunnostamista23.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Vuoden toisen kolmanneksen aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät myönsivät yhteensä 2,8 miljoonaa euroa rahoitusta maaseudun kehittämiseen. Rahoitusta sai 72 yleishyödyllistä hanketta, joilla kehitetään esimerkiksi harrastuspaikkoja, ympäristöä, kulttuuria, yrityselämän mahdollisuuksia ja hyvän elämän edellytyksiä maaseudulla.
Satakunnassa 11 000 työtöntä työnhakijaa elokuussa22.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömyydessä oli tavanomaista kausittaista laskua edellisestä kuukaudesta. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys on edelleen noussut, vaikka työvoiman kysynnän piristymisestä onkin jo merkkejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme