SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa

22.9.2026 14:21:49 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli elokuussa 5 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. KEHA-keskuksen työnhakijatilaston mukaan työttömien työnhakijoiden määrä on puolestaan kasvanut vuodessa 18 500:lla.

"Kun katsoo Itä-Suomen lukuja, pääministerin riemu joutuu kyllä outoon valoon. Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa yhteensä 612 henkilöllä," Suhonen sanoo.

Erityisen huolestuttavaa on nuorisotyöttömyys.

"Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa on nyt 2 032 nuorta työttömänä. Näiden lukujen valossa on vaikea ymmärtää, mistä pääministerin riemu kumpuaa," Suhonen toteaa.

"Pääministerin pitäisi riehakkuuden sijaan suhtautua tilanteeseen hieman nöyremmin. Meillä on tuhansia ihmisiä ilman työtä ja liian moni nuori joutuu aloittamaan aikuisuutensa työttömänä. Yhden tilastoluvun varaan ei pidä rakentaa kuvaa siitä, että Suomen työttömyysongelma olisi ratkaistu. Nyt tarvitaan vähemmän riemua ja enemmän tekoja pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyyden torjumiseksi", Suhonen päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote

Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.

SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye