Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään
22.9.2026 15:51:33 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.

– SDP voi kutsua 5 miljardin veronkiristyksiä millä nimellä haluaa. Mutta "maltillinen keskitie" ne eivät ole. Suomalaisen työtä tekevän palkansaajan ja yrittäjän näkökulmasta kyse on miljardien eurojen lisälaskusta. Miljardeja pois kuluttamisesta, investoinneista ja lopulta myös suomalaisten palveluista. Huuhaata on yrittää väittää, että verottamalla saadaan kestävästi paikattua taloutta, jossa menot ovat maailman huippuluokkaa, Kauma sanoo.
Kauma pitää SDP:n hallituspuolueita kohtaan esittämiä velkajarrusyytöksiä tekosyynä puolueen omalle kipuilulle.
– Kyllä SDP:n kipuilut velkajarrun kanssa johtuvat ennen kaikkea siitä, ettei puolue ole pystynyt tukemaan edes tämän kauden miljardisopeutuksia. Nyt demaritkin joutuvat raapimaan päätänsä miettiessään, miten äänestäjille myydään suuret lupaukset reiluudesta, kun sopeutusta pitää ensi kaudella jatkaa voimakkaasti, Kauma sanoo.
Kauma huomauttaa, että Tuppurainen myöntää itsekin veronkorotuksilla olevan haitallisia vaikutuksia. Hänen mukaansa tämä on juuri keskustelun ydin tilanteessa, jossa Suomen talous on viimein lähtenyt kasvuun ja työmarkkinoilla näkyy ensimmäisiä merkkejä paremmasta.
– Suomi on vuosien heikon kasvun jälkeen saanut talouden liikkeelle. Juuri nyt meidän pitäisi tehdä kaikkemme sen eteen, että kasvu muuttuu investoinneiksi ja työpaikoiksi. Silloin on syytä kysyä, mitä miljardien lisäverotus tekisi yritysten halulle investoida, palkata ja kasvaa Suomessa. Milloin vasemmalla ymmärretään, etteivät veronkorotukset ratkaise yhtäkään Suomen ongelmaa?
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaumaEduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
(Uudenmaan vaalipiiri)
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Kokoomuksen Heinonen: Edelleenkö vaaditaan suunnanmuutosta?22.9.2026 12:38:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korostaa ryhmäpuheenvuorossaan, että Suomen taloudessa pitkään odotettu käänne parempaan on vahvistumassa. Heinosen mukaan nyt on pidettävä kiinni työntekoa, yrittämistä ja investointeja tukevasta linjasta.
Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä22.9.2026 09:52:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme