C-hepatiitin testaus ja hoito helpottuvat Keski-Suomessa
23.9.2026 09:27:12 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueella on käynnistynyt C-hepatiitin eliminointihanke, jonka tavoitteena on löytää C-hepatiittia sairastavat mahdollisimman varhain ja tehdä testaukseen ja hoitoon hakeutumisesta mahdollisimman helppoa.
Hankkeen työntekijät jalkautuvat syksyn ja loppuvuoden aikana Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomessa eri yksiköihin tekemään testauksia. Hoito suunnitellaan aina yksilöllisesti ja pyritään toteuttamaan potilaalle mahdollisimman helposti.
Hoitoa varten voidaan ottaa verinäyte sormenpäästä
Aiemmin C-hepatiitin hoitoon pääsy on voinut edellyttää useita käyntejä terveydenhuollossa ja verinäytteiden ottamista laboratoriossa.
Hankkeessa kehitettävässä hoitomallissa kaikki hoitoa edeltävästi tarvittavat näytteet voidaan ottaa sormenpäästä. Suoniverinäytettä ei välttämättä tarvita lainkaan.
Tavoitteena on, että testaus ja hoito ovat mahdollisimman helposti saavutettavia ja, että hoitoon on mahdollista päästä mahdollisimman pienellä vaivalla.
Terveysneuvonnalla ehkäistään uusia tartuntoja
C-hepatiitti tarttuu ensisijaisesti veren välityksellä. Tartuntoja esiintyy erityisesti suonensisäisiä huumeita käyttävillä, mutta tartunta on mahdollinen myös muissa verikontakteissa.
Hankkeen aikana (1.6.2026-30.6.2027) kehitetään myös päihteitä käyttävien terveysneuvontapalveluja koko Keski-Suomen alueella. Tavoitteena on, että terveysneuvontaa on saatavilla asuinpaikasta riippumatta.
Terveysneuvonnalla voidaan ehkäistä uusia C-hepatiittitartuntoja ja edistää tartuntojen varhaista toteamista ja hoitoa.
Testaukseen voi hakeutua useassa paikassa
Syksyn aikana hankkeen työntekijä jalkautuvat testauslaitteiston kanssa Jyväskylän alueen asumispalveluyksiköihin ja päiväkeskukseen. Loppuvuodesta jalkaudutaan maakunnan eri päihdehoitoyksiköihin. Kohderyhmää tullaan tiedottamaan asiasta, kun testausaikataulu tarkentuu.
Lisätietoa testaukseen hakeutumisesta saa hankkeen työntekijöiltä sekä Visiitti-terveysneuvonnan palveluista.
Keski-Suomen hyvinvointialueen C-hepatiitin eliminointihanke on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) rahoittama ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Leena Autio, projektikoordinaattori, p. 050 501 7789, leena.autio@hyvaks.fi
Henna Saranen, hanketyöntekijä, sairaanhoitaja, p. 050 593 3015, henna.saranen@hyvaks.fi
Jaana Seva, hanketyöntekijä, sairaanhoitaja, p. 050 462 9569, jaana.seva@hyvaks.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
Tuija Melville, p. 040 779 7071, tuija.melville@hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote23.9.2026 19:00:57 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä klo 08:08 Liikennevälinepalo, Jyväskylä Laukaantiellä henkilöauto syttyi palamaan moottoritilasta ajon aikana. Palo alkusammutettu käsisammuttimella ennen pelastuslaitoksen saapumista. Pelastuslaitos varmisti palon sammumisen ja suojasi hinausauton toimintaa kohteessa. Ei henkilövahinkoja. klo 13:18 Rakennuspalo, Jyväskylässä Kukkumäessä kerrostaloasunnon liedelle jäänyt kattilassa vesi kiehumaan, asukas poistunut ilman avaimia asunnosta. Pelastuslaitos tarkasti huoneiston, vaaratilannetta ei ehtinyt syntyä. klo 15:36 Liikenneonnettomuus, Viitasaari Valtatiellä 4 tapahtui kahden henkilöauton peräänajo Äänekoski-Viitasaari kunnanrajan kohdalla. Autoissa oli yhteensä 4 henkilöä, jotka ensihoito tarkasti paikan päällä. Pelastuslaitos raivasi onnettomuuspaikan, ja ohjasi liikennettä toista kaistaa pitkin noin puolen tunnin ajan.
Piia Vuorela jättää hyvinvointialuejohtajan tehtävän23.9.2026 11:12:49 EEST | Tiedote
Piia Vuorela on päättänyt jättää hyvinvointialuejohtajan tehtävän. Hän on tänään ilmoituksellaan aluehallituksen puheenjohtaja Jani Ylälehdolle purkanut hyvinvointialuejohtajan virkasuhteen.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote23.9.2026 06:50:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Jyväskylä, öljyvahinko klo 19:40 Autosta valunut öljyt tielle. Pelastuslaitos siivosi öljyt.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote22.9.2026 19:11:10 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Jyväskylä, rakennuspalo klo 10:10 Ei paloa Viitasaari, öljyvahinko klo 12:13 Puutavara-autosta valui 10-20l hydrauliikkaöljyä maahan. Pelastuslaitokselle ei kohteessa tehtävää Laukaa, liikennevälinepalo klo 12:50 Mopo syttyi palamaan kesken ajon ja tuhoutui täysin. Ei henkilövahinkoja Äänekoski, automaattinen palohälytys klo 14:16 Ei paloa Joutsa, rakennuspalo klo 16:22 Ei paloa
Keski-Suomen hyvinvointialue antoi lisäselvityksen hallinto-oikeudelle rahoituksesta tehtyyn valitukseen22.9.2026 18:38:55 EEST | Tiedote
Aluehallitus päätti antaa kokouksessaan 22.9. lisäselvityksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Selvitys koskee hyvinvointialueen tekemää valitusta vuoden 2026 valtion rahoituksesta. Hyvinvointialue on hakenut tämän vuoden rahoitukseensa muutosta, koska rahoitus on perustunut vuosien 2022–2023 diagnoositiedoille ja ne ovat olleet puutteelliset. Diagnoositietojen puute rahoituksen perusteena käytettyjen tarvekerrointen laskennassa vaikuttaa rahoituksen oikeellisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme