Kokoomuksen Risikko: Poliisin varoitus nuorten äärioikeistoradikalisoitumisesta on otettava vakavasti
23.9.2026 10:30:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko on huolissaan Sisä-Suomen poliisin havainnoista nuorten radikalisoitumisesta äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen ekstremismiin. Risikko toivoo sisäministeri Mari Rantaselta arviota tilanteesta ja toimia, joilla nuorten houkuttelu ja osallistuminen väkivaltaiseen toimintaan voidaan estää.

Sisä-Suomen poliisi kertoi viime viikolla havainneensa merkkejä väkivaltaisen äärioikeistolaisen ideologian ihailusta ja verkkosisältöjen vaikutuksesta nuorten käyttäytymiseen. Poliisin mukaan väkivaltaista ajattelua ihannoiviin ryhmiin rekrytoidaan entistä nuorempia lapsia jopa kouluissa sekä harrastus- ja fanitoiminnassa. Myös Suojelupoliisi on tuonut ongelmaa esiin.
– Olen tästä aidosti huolissani. Kun poliisi kertoo, että mukaan vedetään yhä nuorempia lapsia ja väkivaltaista ajattelua ihannoidaan, kyse ei ole ilmiöstä, jota voidaan vain seurata sivusta. Mitä aikaisemmin muutokset nuoren käytöksessä tunnistetaan ja niihin puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on katkaista tämä kehitys, joka on vahingollinen nuoren tulevaisuudelle ja myös laajemmin koko yhteiskunnalle, Risikko sanoo.
Risikko muistuttaa, että väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäiseminen vaatii yhteistyötä eri tahoilta poliisilta, kouluilta, nuorisotyöltä, sosiaali- ja terveyspalveluilta sekä kodeilta. Ehkäisytyötä eivät voi tehdä viranomaiset yksin. Myös verkossa tapahtuvaan radikalisoitumiseen on pystyttävä reagoimaan riittävän varhain.
– Tein sisäministerinä paljon työtä väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemiseksi. Silloin korostimme erityisesti moniammatillista Ankkuri-toimintaa, varhaista puuttumista ja sitä, että nuoret itse otetaan mukaan ehkäisevään työhön. Myös EU-tason keinoja hyödynnettiin. Näistä keinoista on pidettävä kiinni ja niitä on kehitettävä muuttuvan toimintaympäristön mukana, Risikko sanoo.
Risikko toivoo selkeitä toimenpiteitä siitä, miten nuorten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen vastataan valtakunnallisesti. EU-tasolla on toimia tehty runsaasti, ja niitäkin pitää hyödyntää.
– Nyt tarvitaan tieto siitä, ovatko nykyiset keinot ja resurssit riittäviä, miten koulujen ja poliisin yhteistyö toimii ja mitä tehdään verkossa tapahtuvan rekrytoinnin ehkäisemiseksi. Ehkäisytoiminnassa mallia kannattaa ottaa muun muassa Tampereella toimivasta moniammatillisesta yhteistyöryhmästä ja sen toiminnasta. Ääriajatteluun ja väkivallan ihannointiin on puututtava riippumatta siitä, mistä ideologiasta se kumpuaa. Jokainen nuori on saatava vedettyä pois väkivallan tieltä, Risikko sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoEduskunnan varapuhemies
Vaasan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kilpi: Päällystämme asfalttia yli neljänneksen maapallon ympärysmitasta23.9.2026 17:19:17 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee hallituskauden panostuksista tiestön kunnossapitoon. Hallituskauden aikana maanteitä päällystetään arviolta noin 11 000 kilometriä. Matka vastaa yli neljännestä maapallon ympärysmitasta.
Lindberg kysyy vihreiltä ja vasemmistoliitolta: Miten Daavidin lingon huolto ja päivitykset turvataan?23.9.2026 13:40:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg nostaa esiin käytännön kysymyksen vihreiden ja vasemmistoliiton arvosteltua puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-vierailua: miten Suomen kriittisen ilmatorjuntajärjestelmän toimitukset, päivitykset ja huoltovarmuus niiden mielestä pitäisi turvata?
Kokoomus Limnell: Suomi tarvitsee teknologiaministeriön – teknologinen murros on nostettava valtion johtamisen ytimeen23.9.2026 09:38:18 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell esittää Suomeen teknologiaministeriötä. Limnellin mukaan teknologinen kehitys etenee nyt niin nopeasti ja vaikuttaa niin laajasti talouteen, turvallisuuteen ja yhteiskunnan toimintaan, ettei kokonaisuutta voida enää johtaa hajautuneesti eri hallinnonaloilla.
Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme