Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?

24.9.2026 15:00:56 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.

Aleksi Jäntti. Kuva: Kimmo Falck.
Aleksi Jäntti. Kuva: Kimmo Falck.

– SDP puhuu kuin valtion kassassa olisi rajattomasti rahaa ja vain hallituksen ilkeys estäisi käyttämästä sitä. Jos vaatii satojen miljoonien vuosittaisia lisäpanostuksia, pöytään pitää lyödä myös laskelma. Mitä veroja korotetaan, mistä leikataan vai otetaanko lisää velkaa, Jäntti kysyy.

– Yhteisöveron korottamisesta saatava 800 miljoonaa ei monistu sillä, että se luvataan aina uuteen tarkoitukseen. Kuinka paljon siitä on SDP:n laskelmissa enää jäljellä teiden korjaamiseen?

Jäntti muistuttaa, että vuosina 2024–2027 päällystetään 11 000 kilometriä uutta asfalttia. Tänä vuonna päällystysmäärä nousee jo yli 9 000 kilometriin.  Se on merkittävä määrä, mikä mahdollistui hallituksen korjausvelan torjuntaohjelmalla, jolla korjausvelan kasvu saatiin jo kertaalleen hallituskaudella lähes pysäytettyä.

– Korjausvelka on todellinen ongelma, ja sen pysyvä taittaminen vaatii lisää ratkaisuja. Hallitus on kuitenkin osoittanut korjauksiin satoja miljoonia euroja vaikeassa taloustilanteessa.

Jäntin mukaan toimivat tiet turvaavat suomalaisten vapautta asua, tehdä työtä ja yrittää eri puolilla maata. Niiden kunnossapito ansaitsee uskottavat päätökset.

– SDP ei voi yhtä aikaa moittia velkaantumista ja tarjota jokaiseen ongelmaan lisää menoja kertomatta, mistä rahat tulevat. Kuopat täyttyvät vain sillä rahalla, mikä on olemassa, Jäntti päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Valtola: Suoratoistojättien on investoitava myös suomalaisiin tarinoihin25.9.2026 11:08:14 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Oskari Valtola pitää hallituksen esitystä tilausohjelmapalveluiden investointivelvoitteesta tärkeänä askeleena kotimaisen audiovisuaalisen alan kasvun vahvistamiseksi. Valtolan mukaan nykytilanne asettaa kotimaiset toimijat epäreiluun asemaan. On kohtuullista, että Suomesta tuloja saavat kansainväliset suoratoistopalvelut osallistuvat myös suomalaisen sisällön rahoittamiseen ja tuotantoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye