AINOAn vahva vire jatkui kesällä: heinäkuussa myynti kasvoi 12 prosenttia
25.9.2026 08:27:18 EEST | Kauppakeskus AINOA | Tiedote
Asiakkaat löysivät tiensä kauppakeskus AINOAan kesällä entistä ahkerammin. Myynti kasvoi kaikilla toimialoilla, vahvimmin muodissa ja sisustamisessa. Elokuussa avautunut lasten leikkitila Touhumetsä keräsi ensimmäisen kuukautensa aikana yli 15 000 kävijää.

AINOAn myynti kasvoi kesä–elokuussa kuusi prosenttia ja kävijämäärä kaksi prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesän vahvin kuukausi oli heinäkuu, jolloin myynti kasvoi 12 prosenttia ja kävijämäärä neljä prosenttia.
– Heinäkuun tulos ilahduttaa meitä erityisesti. Hyvä kehitys ei kuitenkaan synny yhdessä kuukaudessa, vaan sen eteen on tehty töitä jo pitkään. Olemme edenneet kasvustrategiamme mukaisesti, ja moni liike on saanut uuden paikan, joka sujuvoittaa asiakkaan ostoskierrosta. Samalla olemme saaneet uusia toimijoita, jotka tuovat raikkaan tuulahduksen tarjontaamme, kauppakeskusjohtaja Marja-Liisa Finska kertoo.
Kesän aikana myynti kehittyi myönteisesti kaikilla toimialoilla. Vahvimmin vetivät muoti ja asusteet sekä sisustaminen ja kodin tarvikkeet, joissa kummassakin kirjattiin 16 prosentin nousu. Kasvu syntyi samoissa liikkeissä, jotka palvelivat asiakkaita AINOAssa jo vuosi sitten. Myös viihde- ja vapaa-ajan palvelut paransivat myyntiään 12 prosenttia ja vapaa-ajan kauppa 10 prosenttia.
– On hienoa nähdä, että nykyiset toimijamme menestyvät ja kasvu jakautuu laajasti eri toimialoille. Viileä kesä on varmasti osaltaan tuonut ihmisiä kauppakeskukseen, mutta myynnin kehitys kertoo ennen kaikkea siitä, että asiakkaat löytävät AINOAsta sen, mitä tulivat hakemaan, Finska sanoo.
Nykyisten toimijoiden rinnalle AINOAan on tullut jälleen uusia palveluita. Viimeisimpiä tulokkaita ovat Synlabin yhteydessä toimiva RokoteNyt-rokoteklinikka ja Food Gardenin intialainen ravintola Delhi Rasoi.
Kesän suurin uudistus oli elokuussa avautunut Touhumetsä, joka suunniteltiin yhdessä lasten ja lapsiperheiden kanssa. Leikkitila keräsi ensimmäisen kuukautensa aikana yli 15 000 kävijää. Määrä on lähes kaksinkertainen vanhan Touhumetsän parhaisiin kuukausiin verrattuna.
– Haluamme, että AINOA on sydämeltään suuri: kuuntelemme asiakkaitamme ja kehitämme palvelutarjontaamme heidän toiveidensa pohjalta. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi, Finska kertoo.
Myös ensi vuoden uudistukset etenevät. Clas Ohlsonille rakennetaan parhaillaan uusia tiloja kauppakeskuksen ensimmäiseen kerrokseen, jonne myymälä muuttaa alkuvuonna 2027. Lidl puolestaan avaa uuden myymälänsä AINOAn M-kerrokseen loppuvuonna 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa FinskaKauppakeskusjohtaja, AINOA
Puh:+358 50 388 3278marja-liisa.finska@lahitapiola.fiKauppakeskus AINOA
AINOA on kasvanut Tapiolan honkien suojassa uniikiksi, yli sadan rakkaudella rakennetun erikoisliikkeen, ravintolan ja kahvilan yhdistelmäksi. Vuonna 2025 kauppakeskuksessamme vieraili 10,4 miljoonaa kävijää ja myynti kipusi 236 miljoonaan euroon. AINOA on sydämeltään suuri kauppakeskus, jonka omistaa kotimainen LähiTapiola Keskustakiinteistöt Ky.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus AINOA
AINOAn kasvustrategia näkyy uusina avauksina ja liiketilauudistuksina9.6.2026 13:48:40 EEST | Tiedote
Kauppakeskuksen myynti kasvoi tammi–huhtikuussa kolme prosenttia edellisvuodesta. Lidl ja Factory ovat osa AINOAn kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa kauppakeskuksen asemaa arjen ostos- ja kohtaamispaikkana.
AINOA vahvassa vireessä: myynti kasvoi alkuvuonna ja uudet avaukset vahvistavat tarjontaa31.3.2026 11:27:59 EEST | Tiedote
AINOAn myynti kasvoi alkuvuonna edellisvuoteen verrattuna. Kasvua tukevat keskiostoksen nousu sekä uudet avaukset ja liikkeiden kehittäminen.
Tapiolan Joulunavaus keräsi valtavan yleisön – AINOA teki kävijäennätyksen17.11.2025 15:03:34 EET | Tiedote
Tapahtuma houkutteli lauantaina Länsituulen kävelykadulle tuhansia osallistujia. Kauppakeskus AINOA rikkoi samana päivänä kävijäennätyksensä.
Älä kulje ohi: AINOA ja Jumbo tekevät yhteistyötä kiusaamisen ehkäisemiseksi12.11.2025 11:14:19 EET | Tiedote
Kauppakeskukset ovat monelle nuorelle tärkeä kohtaamispaikka. AINOA ja Jumbo haluavat varmistaa, että jokainen nuori voi tuntea olonsa turvalliseksi kauppakeskuksessa.
Kappahl palaa juurilleen ja avaa myymälän kauppakeskus AINOAssa Tapiolassa18.9.2025 11:26:12 EEST | Tiedote
Muotiketju Kappahl avaa uuden myymälän kauppakeskus AINOAssa Espoossa marraskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme