SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus kääntää suomalaisten hädälle selkänsä
24.9.2026 17:22:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
-Hallituksen puheen ja teot eivät kohtaa, kun se kääntää selkänsä perheiden hädälle ja jättää käyttämättä nopeat keinot ihmisten tilanteen helpottamiseksi, kun arjen kustannukset ovat kovassa nousussa, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

-SDP on esittänyt neljää helposti ja nopeasti käyttöön otettavaa sekä kohtuuhintaista keinoa, joilla voidaan parantaa ihmisten toimeentuloa arjessa, mutta nämä eivät näytä hallitukselle kelpaavan, Eskelinen jatkaa.
Pitkä työmatka vie ison osan työntekijän palkkapussista. Joten nyt tulisi korottaa työmatkakuluvähennystä tuntuvasti, jotta työmatkan jälkeen jää rahaa ruokaan. Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palautus tekisi osa-aikaisesta ja lyhytkestoistakin työstä kannattavaa.
Terveys on huono säästökohde. Terveydenhuollon asiakasmaksujen jättikorotuksia tulee kohtuullistaa, jotta hoitoon pääsee ajoissa ja ongelmat eivät pahene. Kotitalousvähennystä hoiva- ja hoitotyön osalta tulee korottaa, jotta perheet saavat helpotusta arkeensa ja pienyrittäjät ympäri maan töitä.
-Pääministeri on sanonut etsivänsä pientäkin helpotusta ihmisten arkeen. SDP on tarjonnut neljä konkreettista keinoa. Löytyykö hallitukselta tahtoa tarttua näihin, Eskelinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Seppo EskelinenKansanedustaja
Puh:050 514 3350seppo.eskelinen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Mitään ei pidä rakentaa työntekijöiden oikeuksia polkemalla25.9.2026 14:26:21 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomien juttu 25.9.2026 Haminan datakeskustyömaalta nostaa esiin pitkät työviikot, maksamatta jääneet ylityökorvaukset ja työntekijöiden puutteellisen tiedon omista oikeuksistaan. Kansanedustaja Juha Viitalan (sd.) mukaan tapaus osoittaa, että suurten rakennushankkeiden valvontaa ja tilaajavastuuta on vahvistettava.
SDP:n Harakka ja Mäkynen: Energiatuet suoraan ihmisten tileille25.9.2026 14:19:49 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Matias Mäkynen kannustavat Orpon hallitusta jatkamaan kohdennettujen energiatukien valmistelua pikaisesti. Marinin hallitus käynnisti jo 2021 tulo- ja alueperusteisen suoran tuen valmistelun, jolla nousevia liikenteen kustannuksia voitaisiin kompensoida kohdennetusti haja-asutusalueiden ihmisille tulojen perusteella. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin myötä Marinin hallitus käynnisti myös paremmin kohdistuvan sähkötuen valmistelun. Se voisi huomioida esimerkiksi sähkön kulutuksen, tulot ja lämmitysmuodon. Molempien mallien valmistelu oli Orpon hallituksen käytettävissä hallitusneuvotteluissa 2023, mutta niistä päätettiin luopua.
SDP:n Riitta Kaarisalo vaatii ylivelkaantuneille nopeaa pääsyä velkajärjestelyyn24.9.2026 16:01:08 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Riitta Kaarisalo (sd.) jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen velkajärjestelyyn pääsystä ja toiminnan riittävistä resursseista. Kansalaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä toimivaltaisessa viranomaisessa.
Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.
SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote
"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme