SDP:n Eveliina Heinäluoma: Irtaantuuko vihreät ensimmäisenä puolueena yhdessä laadituista kotoutumisen tavoitteista?

26.9.2026 13:45:13 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kesäkokouksessa julkistama nuorten turvallisen arjen toimenpidepaketti velvoittaa vanhempia ja samalla turvaa maahanmuuttajataustaisten lasten oikeutta hyvään kielitaitoon. Se myös esittää lisäpanostuksia kouluille, joissa on paljon vieraskielisiä lapsia. SDP:n hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma pitää outona, että vihreissä näitä linjauksia moititaan. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kritisoi SDP:n linjauksia tänään puoluevaltuuston kokouksessa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Heinäluoma muistuttaa, että eduskunnan tarkastusvaliokunta laati jo vuonna 2019 kotoutumisen toimivuudesta yksimielisen mietinnön, jonka 11 suositusta kaikki eduskuntaryhmät allekirjoittivat.

Tarkastusvaliokunta nosti mietinnössään kolme havaintoa. On ensinnäkin nopeutettava maahanmuuttajien kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen normeihin sekä kielitaidon omaksumista. Toinen havainto oli, että tähän tarvitaan lisää velvoittavuutta. Kolmas havainto oli, että maahanmuuttajien tulisi päästä mahdollisimman nopeasti työelämään, sillä se tukee sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

- SDP:n esittelemät toimet ovat pitkälti samoja kuin mitä tarkastusvaliokunnan mietinnössä on nostettu esille. Onko niin, että nyt vaalien lähestyessä vihreät ovat ensimmäinen puolue, joka irtaantuu näistä linjauksista?

- Tuntuu oudolta, että vihreissä nähtäisiin ongelmallisena se, että maahanmuuttajaperheiden äideille halutaan turvata paremmat mahdollisuudet päästä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, työelämää ja edellytyksiä itsenäiseen elämään.

- Niin ikään tuntuu omituiselta, jos ongelmana pidetään sitä, että maahanmuuttajaperheiden lapsille halutaan varmistaa sellainen kielitaito, jolla lapset voivat menestyä opinnoissaan ja tavoitella omia haaveammattejaan ja tulevaisuuttaan. Viime kädessä kielitaidon velvoittavuus on niin maahanmuuttajaperheiden vanhempien kuin myös lasten itsensä etu, sillä se takaa paremmat mahdollisuudet koulussa ja työelämässä pärjäämisessä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kaarisalo: On entistä epäselvempää onko hallitus yhä sitoutunut yhdenvertaisuustiedonantoon27.9.2026 17:09:22 EEST | Tiedote

Pääministerin haastattelutunti antoi uutta tietoa siitä, miten pääministeri Orpo on hoitanut hallituksensa viimeisintä rasismikohua. Vieläkään ei ole käynyt selväksi, koituiko edustaja Mauri Peltokankaan rasistisista puheista pääministerin edellyttämiä sanktioita. SDP:n kansanedustaja Riitta Kaarisalo muistuttaa, että pääministeri Orpo on itse tehnyt yhdenvertaisuustiedonannon noudattamisesta hallituskysymyksen.

SDP:n Marttila kiittää:  Lapsirauharikos etenee lausuntokierrokselle26.9.2026 12:01:00 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Helena Marttila (sd.) antaa hallitukselle kiitokset siitä, että se tarttui kansanedustajien enemmistön esittämään huoleen ja vie eteenpäin lapsirauharikosta koskevaa lainsäädäntöä. Lakiehdotus lähetettiin eilen (25.9.) lausuntokierrokselle. Ehdotuksen mukaan rikoslakiin lisättäisiin rangaistuksen koventamisperusteeksi lapsen läsnäolo henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvissa rikoksissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye