Luova tuho on kannatellut Suomen kilpailukykyä – tutkijan mukaan neuvotteluosapuolten yhteinen tilannekuva kasvattaisi jaettavaa kakkua

Suomen kaltaisessa pienessä, yhteisvaluuttaan kuuluvassa avotaloudessa kustannuskilpailukyvystä huolehtiminen on vakaan talous- ja työllisyyskehityksen edellytys. Julkisessa keskustelussa kilpailukykyä tarkastellaan kuitenkin lähes yksinomaan palkkaneuvottelupöytien näkökulmasta. Paolo Fornaron ja Mika Malirannan tutkimus Luova tuho, kannattavuus ja kustannuskilpailukyky: näyttöä Suomesta avaa toisen, vähemmän tunnetun puolen: miten yritysrakenteiden uudistuminen on vaikuttanut kilpailukykyyn.

Tutkimuksessa kustannuskilpailukykyä mitataan palkkatyön kannattavuussuhteella eli arvonlisäyksen suhteella palkansaajakorvauksiin. Suhde paranee, kun työn tuottavuus kasvaa nopeammin kuin työn hinta eli palkat ja muut palkansaajakorvaukset tehtyä työtuntia kohti; työn tuottavuuden kasvu on siten keskeinen kannattavuussuhdetta kannatteleva tekijä. Kannattavuussuhde puolestaan on niin sanotun ”reaalisilla yksikkötyökustannuksilla” mitatun kustannuskilpailukyvyn kotimainen osatekijä – siis sellainen, johon kotimaisilla ratkaisuilla voidaan vaikuttaa. Kannattavuussuhteen kehitys hajotettiin Tilastokeskuksen yritysaineistojen avulla yritysten sisäisiin muutoksiin ja luovan tuhon osatekijöihin: työvoiman uudelleenkohdentumiseen jatkavien yritysten välillä, yritysten välisten erojen kasvuun sekä uusien yritysten syntymiseen ja vanhojen poistumiseen. Samalla menetelmällä hajotettiin myös työn tuottavuuden kasvu.

Tulosten mukaan kannattavuuden ja tuottavuuden vaihtelu ajanjaksojen välillä – erityisesti vuosien 2008–2014 jyrkkä heikkeneminen, jolloin työn tuottavuus laski ja palkat jatkoivat nousuaan – syntyi lähes kokonaan jatkavien yritysten sisäisestä kehityksestä. Luova tuho sen sijaan on vahvistanut kannattavuussuhdetta tasaisesti koko tarkastelujakson ajan, 0,6–0,8 prosenttiyksikköä vuodessa, eli kumulatiivisesti runsaat 20 prosenttiyksikköä vuosina 1995–2024. Laskennallisesti vaikutus vastaa sitä, että ilman luovaa tuhoa palkkojen nousun olisi pitänyt olla vuosittain noin 0,7 prosenttiyksikköä hitaampaa saman kannattavuuden säilyttämiseksi.

Luovan tuhon osatekijöistä selvästi merkittävin on työpanoksen siirtyminen jatkavien yritysten välillä matalan tuottavuuden ja kannattavuuden yrityksistä korkean tuottavuuden ja kannattavuuden yrityksiin. Uusien yritysten tulon ja vanhojen poistumisen vaikutukset ovat pieniä ja kumoavat suurelta osin toisensa. Korkean teknologian toimialoilla luovan tuhon vaikutus on muita aloja selvästi suurempi, noin 1,1–1,2 prosenttiyksikköä vuodessa, ja siellä korostuu yritysten välinen divergenssi: innovaatiokilpailussa menestyvät yritykset parantavat tuottavuuttaan ja kannattavuuttaan muita nopeammin. 

– Makro-mikro-hajotelmassa yrityssektorin kannattavuuden ja tuottavuuden muutos puretaan yritystason aineistosta osatekijöihin niin, että palaset summautuvat täsmälleen kansantalouden tilinpidon lukuihin. Näin nähdään, kuinka suuri osa kehityksestä syntyy yritysten sisällä ja kuinka suuri osa siitä, että työvoima siirtyy yritysten välillä, yritysten väliset erot kasvavat sekä uusia yrityksiä syntyy ja vanhoja poistuu. Tulos on selvä: vuoden 2008 jälkeen yrityssektorin tuottavuuskasvu on ollut kokonaan luovan tuhon varassa, ja merkittävä osa palkanmaksuvarasta syntyy siitä, että työvoima siirtyy tuottavampiin yrityksiin, sanoo johtava tutkija Paolo Fornaro.

Palkkamaltti paikkaa, uudistuminen kantaa

Samassa Kansantaloudellisen aikakauskirjan vuoden 2026 kolmannessa numerossa  julkaistussa artikkelissaan Palkkamaltti paikkaa, uudistuminen kantaa  Mika Maliranta tarkastelee, mitä tulokset merkitsevät talouspolitiikalle ja työmarkkinoiden instituutioille. Malirannan mukaan palkkamaltti on luonteeltaan korjaava väline: sillä paikataan syntyneitä vaurioita, kuten tehtiin vuosina 2008–2017, mutta sillä ei rakenneta kestävää kilpailukykyä. Hänen mukaansa kilpailukyky ratkeaa pitkällä aikavälillä siinä, miten yritykset kykenevät uudistumaan ja miten joustavasti työvoima liikkuu uudistumisessaan onnistuneisiin yrityksiin.

Malirannan mukaan moni asia on Suomen työmarkkinoilla paremmin kuin julkisen keskustelun perusteella voisi ajatella. Suomalaisten työntekijöiden liikkuvuus työpaikkojen välillä oli vuosina 2016–2025 Euroopan toiseksi vilkkainta heti Tanskan jälkeen, työnantajaa vaihtaneiden palkat ovat nousseet selvästi nopeammin kuin samassa työpaikassa jatkaneiden, ja suomalaiset kokevat työnantajansa kohtelun reiluksi useammin kuin työntekijät lähes missään muussa maassa.

Maliranta kokoaa artikkelissaan tuoretta tutkimusnäyttöä siitä, millaiset instituutiot tukevat tuottavuutta ja millaiset jarruttavat sitä. Hänen mukaansa tiedonvaihtoa vahvistavat instituutiot voivat kasvattaa jaettavaa: Suomen vuoden 1991 hallintoedustusuudistus ei heikentänyt yritysten tuottavuutta tai kannattavuutta, mutta nosti pienipalkkaisten palkkoja ja vähensi irtisanomisia selvästi. Sen sijaan yrityksen kokoon sidotut velvoitteet voivat muodostua kasvun esteiksi laajemmin kuin kokorajan tuntumasta voi päätellä, ja hyvin rakennettu ansiosidonnainen työttömyysturva voi tukea luovaa tuhoa eikä vain lievittää sen haittoja. Maliranta huomauttaa, että viimeaikaiset päätökset – ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto ja yhteistoimintalain soveltamisrajan nosto 50 työntekijään – kulkevat tähän nähden ristiriitaiseen suuntaan.

Malirannan johtopäätös on, että sopimisen edellytyksiä kannattaa nyt vahvistaa eikä rapauttaa. Hänen mukaansa Suomessa olisi syytä ottaa oppia Ruotsista: siellä työmarkkinaosapuolet hyödyntävät neuvotteluissaan yhdessä tuotettua palkkatilastointia, ja työehtosopimukseen sidottu työnantaja on lain nojalla velvollinen pitämään sopimusosapuolena olevan työntekijäjärjestön ajan tasalla toiminnan taloudellisesta kehityksestä. Suomessa työnantajapuolella on yleensä työntekijäpuolta tarkempi kuva palkoista ja yrityksen tilanteesta. Neuvotteluteorian ja tuoreen tutkimusnäytön mukaan tämä tietokuilu ei ole vain reiluuskysymys: epäsymmetrinen tieto voi estää molempia hyödyttävien sopimusten syntymisen, kun taas yhteinen tilannekuva auttaa kasvattamaan jaettavaa kakkua sen sijaan, että kiisteltäisiin vain sen jakamisesta.

– Palkkamaltilla hoidetaan akuutit ongelmat, mutta kestävä kilpailukyky rakentuu yritysten innovaatioedellytyksistä ja -kannusteista, työpaikkojen tasaväkisestä yhteistyöstä, työvoiman liikkuvuudesta ja liikkuvuutta tukevasta sosiaaliturvasta. Hyvä paikka aloittaa on tiedon symmetrian vahvistaminen neuvotteluosapuolten välillä Ruotsin tapaan, sillä se auttaa kakun kasvattamisessa", sanoo Laboren johtaja Mika Maliranta. "Hyvin informoitu vastapuoli ei ole uhka vaan tehokkaan sopimisen edellytys.

Linkki Mika Malirannan ja Paolo Fornaron tutkimuksen tiivistelmään

Linkki Mika Malirannan tutkimuksen tiivistelmään

Taustatiedot

Julkaisut:

Fornaro, P. ja Maliranta, M. (2026), "Luova tuho, kannattavuus ja kustannuskilpailukyky: näyttöä Suomesta", Kansantaloudellinen aikakauskirja 122(3): 256–287. https://journal.fi/kak/article/view/186232/129092

Maliranta, M. (2026), "Palkkamaltti paikkaa, uudistuminen kantaa", Kansantaloudellinen aikakauskirja 122(3): 326–334. https://journal.fi/kak/article/view/186875/129097

Tutkijat:

Paolo Fornaro, johtava tutkija, Labore
Mika Maliranta, johtaja, Labore, ja professori, Turun yliopiston kauppakorkeakoulu (vastaava kirjoittaja)

Rahoitus: 

Tutkimus on osa Palkansaajasäätiön rahoittamaa Palkat ja työmarkkinat -hanketta ja tausta-analyysiä syksyllä 2026 ilmestyvään tuottavuuslautakunnan raporttiin.