Suunnittelu Mikkelin Savilahden sillan uusimiseksi on käynnistynyt
9.10.2026 09:01:25 EEST | Itä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Itä-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 5 Savilahden sillan uusimiseksi Mikkelissä. Suunnittelua tehdään tiiviissä yhteistyössä Mikkelin kaupungin kanssa.

Suunnittelukohde sijoittuu valtatielle 5 Savilahden sillan kohdalle kahden nykyisen eritasoliittymän välille. Suunnittelualue on noin 1,4 kilometriä pitkä ja sijaitsee kokonaisuudessaan Mikkelin kaupungin alueella. Savilahden sillan kohdalla Aseman ja Tuppuralan eritasoliittymien välillä valtatien keskimääräinen liikennemäärä on noin 25 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on noin 6 %.
Suunnittelualueella on kaksi merkittävää eritasoliittymää: Aseman eritasoliittymä ja Tuppuralan eritasoliittymä. Aseman eritasoliittymä toimii Mikkelin matkakeskuksen ja ratapihan pääliittymänä. Tuppuralan eritasoliittymä toimii erityisesti valtatien eteläpuolella sijaitsevan päivittäistavarakauppakeskuksen pääliittymänä.
Nykytilanteessa Savilahden silta hankaloittaa merkittävästi erikoiskuljetusten kulkua, koska sillan nykykunto ei mahdollista raskaita erikoiskuljetuksia.
Tavoitteina huoltovarmuus ja palvelutason nosto
Hankkeen tavoitteena on valtatien huoltovarmuuden ja palvelutason parantaminen uusimalla hankealueella oleva nykyinen Savilahden silta tähän rakenteellisen heikon kunnon tuomien rajoitusten takia. Savilahden uudet sillat mahdollistavat suurten erikoiskuljetusten kulun ja reitin myös raskaimmille massoille.
Suunnitteilla kaksi erillistä siltaa
Suunnitelmassa esitetään nykyinen Savilahden silta uusittavaksi. Uusi Savilahden silta muodostuu kahdesta erillisestä sillasta. Siltaparin pohjoinen silta sijoittuu nykyisen sillan pohjoispuolelle ja eteläinen silta nykyisen sillan pohjoispuoliskon kohdalle. Pohjoisempi silta on mahdollista toteuttaa nykyisen sillan ollessa käytössä. Eteläinen silta päästään toteuttamaan siinä vaiheessa, kun liikenne on siirretty uudelle pohjoiselle siltalohkolle ja nykyinen silta on purettu. Sillan uusiminen nykyiselle paikalleen vaikuttaisi merkittävästi liikenteeseen, koska tällöin nykyistä siltaa ei voitaisi käyttää työnaikaisen liikenteen väylänä.
Suunnittelutyössä huomioidaan sillan alittavan veneväylän syväyksen kasvattaminen 3,0 metriin, joka palvelee alueen vesiliikennettä nykyistä paremmin. Suunnittelussa tutkitaan myös alueelle sijoitettavan kaupunkikuvallisen taide-elementin toteutus. Lisäksi nykyisiä jalankulku- ja pyöräilyväyliä parannetaan.
Suunnitteluratkaisua ohjataan elinkaarikestäväksi resurssiviisailla materiaalivalinnoilla sekä tunnistamalla päästövähennys- ja kiertotalousmahdollisuudet.
Suunnittelun eteneminen, aikataulu ja osallistumismahdollisuudet
Itä-Suomen elinvoimakeskus on julkaissut kuulutuksen suunnittelun aloittamisesta ja maastotutkimuksista Valtion liikenneväylien suunnittelu -palvelussa (www.vayliensuunnittelu.fi) 16.3.2026. Suunnittelu on käynnistynyt maastotöillä ja tiesuunnittelukonsultiksi on valittu kesäkuussa 2026 Sitowise Oy.
Suunnittelun aikana käydään vuoropuhelua alueen asukkaiden ja muiden osallisten kanssa. Tiesuunnitelman yleisölle avoin esittelytilaisuus järjestetään keväällä 2027. Tilaisuuden ajankohdasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja suunnitelmasta antaa Itä-Suomen elinvoimakeskuksesta projektipäällikkö Mikko Laitinen, puh. 0295 026 736
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Itä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksella on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Virasto hoitaa maaseutuun, kalatalouteen, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itä-Suomen elinvoimakeskus
Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivillä palkittiin Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy liikennejärjestelmän kehittämisestä4.11.2026 15:22:23 EET | Tiedote
Perinteiset Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät järjestettiin Mikkelissä 3.-4.11.2026. Tapahtuma kokosi lähes sata liikennealan, aluekehittämisen ja elinkeinoelämän asiantuntijaa keskustelemaan liikennejärjestelmän ajankohtaisista teemoista sekä tulevaisuuden näkymistä. Päivien yhteydessä myönnettiin Itä-Suomen liikennejärjestelmän kehittämispalkinto Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:lle.
Talvirajoituksiin siirrytään Itä-Suomen teillä 28.10.2026 alkaen26.10.2026 09:25:49 EET | Tiedote
Talven ja pimeyden tulon myötä nopeusrajoituksia alennetaan liikkujien turvallisuuden vuoksi koko maassa. Rajoituksien vaihto aloitetaan keskiviikkona 28.10.2026 ja ne vaihdetaan 30.10.2026 mennessä. Muuttuneet rajoitukset tulevat voimaan heti, kun merkit on vaihdettu.
Ympäristöön liittyviä avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa26.10.2026 09:06:58 EET | Tiedote
Elinvoimakeskuksissa avautuu 26.10.2026 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Hakuajat päättyvät 9.12.2026.
Pohjois-Savon ilmastoteko 2026 -palkinnot myönnettiin: Niiralan Kulma on vuoden neutraalein22.10.2026 12:17:42 EEST | Tiedote
Kolmatta kertaa jaettavat Pohjois-Savon ilmastoteko -palkinnot myönnettiin 21.10. Pohjois-Savon ilmastofoorumissa Kuopion Saanassa.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen työllisyyskatsaus – syyskuu 202620.10.2026 08:10:15 EEST | Tiedote
Itä-Suomessa (Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo) oli syyskuun 2026 lopussa yhteensä 29 438 työtöntä työnhakijaa, mikä on 865 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin (+3 %). Pohjois-Karjalassa työttömien määrä nousi 219 henkilöllä (+2 %), Pohjois-Savossa 256 henkilöllä (+2 %) ja Etelä-Savossa 390 henkilöllä (+7 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme