Kokoomuksen Aleksi Jäntti: Suomessa on oltava nollatoleranssi tyttöjen alistamiselle

11.10.2026 09:00:00 EEST | Kansallinen kokoomus | Tiedote

Jaa

Kokoomus esittää pakottavan kontrollin kriminalisointia sekä lähestymiskieltojen valvonnan tiukentamista. Tavoitteena on vahvistaa väkivallan uhrien suojaa ja puuttua nykyistä tehokkaammin tyttöjen ja naisten alistamiseen sekä henkiseen väkivaltaan.

– Suomessa yhdellekään tytölle ei saa syntyä tunnetta siitä, että hänen vapautensa, oikeutensa tai turvallisuutensa ovat neuvoteltavissa. Kunniaan, perinteeseen tai kulttuuriin vetoamalla ei voi oikeuttaa väkivaltaa, alistamista tai tyttöjen elämän rajoittamista. Jokaisella tytöllä on oikeus kasvaa vapaaksi, näkyväksi ja turvassa, Jäntti sanoo. 

Jäntti muistuttaa, että hallitus on jo tehnyt merkittäviä päätöksiä väkivallan uhrien aseman vahvistamiseksi. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta on luovuttu, ja turvakotien rahoitusta on kasvatettu, jotta apua on saatavilla helposti entistä useammalle sitä tarvitsevalle. 

Kesäkuun puoluekokouksessa kokoomus hyväksyi uudistetun tavoiteohjelmansa. Tavoiteohjelmassa linjataan, että kokoomus haluaa parantaa lähisuhdeväkivallan uhrien suojaa vahvistamalla lähestymiskieltojen valvontaa ja koventamalla niiden rikkomisesta annettavia rangaistuksia. Samalla selvitetään keinoja, joilla uhri voi tarvittaessa vaihtaa nimeä ja asuinpaikkaa nykyistä tehokkaammin. 

– Lähestymiskiellon on oltava todellinen suoja, ei pelkkä paperi. Väkivallan uhrin ei pidä joutua elämään jatkuvassa pelossa tekijän varjosta. Yhteiskunnan tehtävä on suojella uhria, ei jättää häntä yksin rakentamaan omaa turvallisuuttaan, Jäntti korostaa. 

Kokoomuksen uudistetussa tavoiteohjelmassa linjataan myös pakottavan kontrollin kriminalisoimisesta. Pakottava kontrolli tarkoittaa pitkäkestoista henkistä väkivaltaa, eristämistä, uhkailua, nöyryyttämistä ja toisen ihmisen elämän järjestelmällistä hallintaa. Tavoitteena on tunnistaa nykyistä paremmin väkivallan muodot, jotka eivät aina jätä näkyviä jälkiä, mutta voivat rajoittaa uhrin vapautta vuosien ajan. 

– Liian moni nainen ja tyttö elää väkivallan varjossa ilman yhtäkään mustelmaa. Esimerkiksi jatkuva kontrollointi, eristäminen, pelottelu ja liikkumisen rajoittaminen voivat tehdä ihmisestä vangin omaan elämäänsä. Henkinen väkivalta on väkivaltaa siinä missä fyysinenkin. Siksi pakottava kontrolli on kriminalisoitava, eikä yhdellekään uhrille saa jäädä epäselväksi, että yhteiskunta on hänen puolellaan, Jäntti sanoo. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Multala: Puhelinmyynti vain luvan antaneille – Haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten painostamisella ei pidä tehdä Suomessa bisnestä27.10.2026 17:25:49 EET | Tiedote

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Multala vaatii ikäihmisten kuluttajansuojan vahvistamista. Multalan mukaan Suomessa pitäisi ottaa käyttöön useassa muussa EU-maassa käytössä oleva malli, jossa yritys saa soittaa myyntipuheluita vain kuluttajille, jotka ovat antaneet siihen etukäteen luvan. Lisäksi oveen kiinnitetyn “Ei kotimyyntiä” -ilmoituksen pitäisi olla sitova.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye