Kovat tuulet haastoivat kirjolohen ruokintaa avomerellä Kaskisissa – lämmin syksy pidensi kasvukautta

4.11.2026 10:00:00 EET | Nordic Trout Ab | Tiedote

Jaa

Nordic Troutin toinen kasvukausi avomerellä Kaskisissa oli kaksijakoinen. Kovat tuulet vaikeuttivat kalojen ruokintaa, mikä hidasti niiden kasvua. Vastaavasti viileä kesäsää piti meriveden lämpötilan kirjolohelle sopivana. Lämmin syksy pidensi kasvukautta ja tasoitti tuulisen kesän vaikutuksia.

Nordic Troutin kesällä käyttöön otettu ruokinta-alus Kaskisten kala-altailla.
Nordic Troutin kesällä käyttöön otettu ruokinta-alus Kaskisten kala-altailla. Tuukka Kiviranta

Nordic Troutin viisi suurta kalankasvatuskassia ankkuroitiin alkukesästä avomerelle noin kymmenen kilometrin päähän Kaskisten satamasta. Kovien tuulten takia kalakasseille ei kuitenkaan päästy aina ruokkimaan kaloja, vaikka käytössä oli uusi avomerikäyttöön rakennettu ruokinta-alus. 

Kirjolohet kestävät luontaisesti lyhyitä paastojaksoja. Ruokintavälin venyminen ei heikennä niiden hyvinvointia, mutta hidastaa kasvua. 

”Kaskisten kasvatuslaitokselta arvioitiin alun perin saatavan tänä vuonna jopa 750 000 kiloa kirjolohta. Ihan maksimitasoon ei tänä vuonna päästä. Tarkat luvut selviävät, kun perkuut on saatu päätökseen”, kertoo Nordic Troutin liiketoimintajohtaja Jussi Kosomaa.

Viime kesinä pitkät hellejaksot ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus. Tänä kesänä sitä ongelmaa ei ollut, vaan merivesi pysyi koko kesän kaloille sopivan viileänä sekä avomerellä että saaristossa. 

”Lämmin syksy on tasoittanut tuulisen kesän vaikutuksia, ja kalojen kasvukausi jatkui tavanomaista pidempään”, kertoo Jussi Kosomaa.

Nordic Trout laajentaa kasvatusta Kaskisissa  

Ensi vuonna ankkuroidaan avomerelle nykyisten viiden kalankasvatuskassin rinnalle kolme uutta.

Tänä vuonna kausi käynnistyi aiottua myöhemmin, koska Nordic Troutin uusi ruokinta-alus valmistui vasta myöhään keväällä. Ensi keväänä kalusto on jo valmiina, joten kalakassit voidaan siirtää avomerelle heti, kun sää sallii.

”Nordic Troutin tavoitteena on lisätä kalankasvatusta avomerellä myös pitkällä aikavälillä. Suunnitelmat ovat olemassa, mutta mitään konkreettista emme ole toistaiseksi tehneet uusien lupahakemusten suhteen”, Jussi Kosomaa sanoo. 

”Kirjolohen kasvatus avomerellä ei ole helppoa, kuten tämäkin kesä osoitti. Silti se on suunta, johon kotimainen kalankasvatus on menossa ja johon haluamme investoida. Kyse on myös kotimaisen ruoantuotannon turvaamisesta ja huoltovarmuudesta.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Nordic Troutin kesällä käyttöön otettu ruokinta-alus Kaskisten kala-altailla.
Nordic Troutin kesällä käyttöön otettu ruokinta-alus Kaskisten kala-altailla.
Tuukka Kiviranta
Lataa
Nordic Trout kasvattaa Kaskisissa kirjolohta avomerellä. Kuvassa kalankasvattaja Vilnis Bodrowsk ruokkii kaloja uudelta alukselta käsin.
Nordic Trout kasvattaa Kaskisissa kirjolohta avomerellä. Kuvassa kalankasvattaja Vilnis Bodrowsk ruokkii kaloja uudelta alukselta käsin.
Tuukka Kiviranta
Lataa
Aurinko paistaa puolipilviseltä taivaalta. Kuvan keskiosassa on kaksi kirjolohen kasvatuskassia avomerellä, niiden edessä kaksi alusta: yksi pienempi ja yksi suurempi.
Nordic Trout kasvattaa Kaskisissa kirjolohta avomerellä, noin kymmenen kilometrin päässä rannikosta. Yhden kalakassin ympärysmitta on noin 120 metriä. Kuvassa etuoikealla uusi ruokinta-alus Ulpu, joka kastettiin Kaskisissa tiistaina 9.6.2026.
Valokuvaaja: Tuukka Kiviranta
Lataa

Nordic Trout on suomalainen kalankasvattaja, jolla on yli 40 kasvattamoa Suomessa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla. Nordic Trout kasvattaa kirjolohensa mätimunista asti itse. Vuodessa yritys kasvattaa yhteensä noin kuusi miljoonaa kiloa kirjolohta. Nordic Trout kuuluu Nordic Fish -konserniin yhdessä muun muassa suurimman asiakkaansa, Kalaneuvoksen, kanssa. Konsernin omistaa Hukkasen perhe.

Aurinko paistaa puolipilviseltä taivaalta. Kuvan keskiosassa on kaksi kirjolohen kasvatuskassia avomerellä, niiden edessä kaksi alusta: yksi pienempi ja yksi suurempi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nordic Trout Ab

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye