Ansioturvan menot pienenivät ja työttömän perusturvan menot kasvoivat vuonna 2025
15.10.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Työttömyysturvaa maksettiin vuonna 2025 yhteensä 3,9 miljardia euroa eli 2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Kelan maksaman perusturvan menot kuitenkin kasvoivat, ja työmarkkinatukea sai vuoden aikana noin 32 000 henkilöä enemmän kuin vuonna 2024.
Työttömyyskassat ja Kela maksoivat vuonna 2025 työttömyysturvaa yhteensä 3 919 miljoonaa euroa. Työttömyyskassojen eli ansioturvan osuus tästä oli 1 849 miljoonaa euroa ja Kelan eli perusturvan osuus 2 070 miljoonaa euroa.
Ansioturvan menot vähenivät 11,4 prosenttia ja perusturvan menot kasvoivat 8,2 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna. Työttömyysturvan kokonaismenot vähenivät nimellisesti 2 prosenttia. Hintatason muutos huomioon ottaen eli reaalisesti menot vähenivät 2,4 prosenttia. Korvattujen päivien määrä väheni ansioturvassa 9,5 prosenttia ja kasvoi perusturvassa 12,1 prosenttia.

Työmarkkinatuen saajien määrä kasvoi ja ansiopäivärahan saajien määrä väheni
Vuoden 2025 lopussa työttömyysetuuksien saajia oli yhteensä 351 873 henkilöä, mikä oli 10,4 prosenttia Suomen 17–64-vuotiaasta väestöstä. Osuus vaihteli kunnittain 3,1:stä 18,6 prosenttiin, ja etuuksien saaminen oli yleisintä Itä-Suomessa.
Koko vuoden 2025 aikana ansiopäivärahaa sai yhteensä 261 377 työnhakijaa, mikä oli 21 565 henkilöä vähemmän kuin edellisvuoden aikana.
– Ansioturvan saajien pienempi määrä edellisvuoteen verrattuna voi osittain selittyä sillä, että työssäoloehto piteni vuoden 2024 lopulla kuudesta kuukaudesta 12 kuukauteen. Tämä tarkoittaa, että ansioturvalle on aiempaa vaikeampi päästä. Vuonna 2025 myös pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista oli suurempi kuin edellisenä vuonna, sanoo Kelan erikoistutkija Laura Peutere.
Peruspäivärahan saajia oli yhteensä 78 640, mikä oli 2 086 vähemmän kuin edellisvuoden aikana. Työmarkkinatuen saajia oli kaikkiaan 273 218, mikä oli 31 769 enemmän kuin vuonna 2024.
Keskimääräinen ansiopäiväraha vuonna 2025 oli 70,20 euroa päivässä. Keskimääräinen työmarkkinatuki oli 36,20 euroa päivässä.
Työttömyyskassat maksavat jäsenilleen ansiopäivärahaa. Kela maksaa työttömyysetuuksia henkilöille, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan, sekä henkilöille, joiden ansiopäivärahan enimmäisaika on täyttynyt. Kela myönsi peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea 30.4.2026 saakka. Yleistuki työttömyyden perusteella otettiin käyttöön 1.5.2026, jolloin se korvasi nämä etuudet.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura PeutereerikoistutkijaKela
Puh:050 464 0327etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Utgifterna för studiestödet 2025 ökade med en fjärdedel eftersom de studerande började få bostadstillägg4.11.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
FPA betalade ut 918,3 miljoner euro i studiestöd år 2025, vilket var 24 procent mer än året innan. Ökningen berodde främst på att de studerande övergick från allmänt bostadsbidrag till studiestödets bostadstillägg i augusti 2025. Utgifterna för studiepenningen och antalet mottagare av studiestöd ökade också.
Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja neljänneksellä vuonna 20254.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela maksoi vuonna 2025 opintotukea 918,3 miljoonaa euroa, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Menojen kasvuun vaikutti erityisesti opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025. Myös opintorahan menot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat.
Fördröjning i justeringen av FPA:s terapibeslut i slutet av året – FPA beklagar fördröjningarna29.10.2026 09:18:38 EET | Pressmeddelande
Övergången till en ny avtalsperiod för de terapitjänster som FPA ordnar inom ramen för krävande medicinsk rehabilitering innebär att rehabiliteringsbesluten måste justeras för cirka 11 000 klienter från ingången av 2027. Alla beslut hinner inte justeras före årsskiftet, och en fördröjning kan leda till avbrott i tjänsterna för en del av klienterna och serviceproducenterna. FPA beklagar situationen och strävar efter att behandla besluten så snabbt som möjligt så att terapierna ska kunna fortsätta utan avbrott.
Kelan terapiapäätösten tarkistamisessa viivettä vuoden lopussa – Kela pahoittelee viivästyksiä29.10.2026 09:18:38 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen sopimusten vaihtuminen edellyttää noin 11 000 asiakkaan kuntoutuspäätöksen tarkistamista vuoden 2027 alusta. Kaikkia päätöksiä ei ehditä tarkistaa ennen vuodenvaihdetta, ja viivästys voi aiheuttaa osalle asiakkaista ja palveluntarjoajista katkoksia palveluihin. Kela pahoittelee tilannetta ja pyrkii turvaamaan terapioiden jatkuvuuden käsittelemällä päätökset mahdollisimman nopeasti.
Förfallodagen för hälsovårdsavgiften för högskolestuderande närmar sig – kom ihåg att betala avgiften i tid28.10.2026 10:07:19 EET | Pressmeddelande
Högskolestuderande som har anmält sig som närvarande ska betala hälsovårdsavgiften senast 15.11. Det lönar sig att betala avgiften i MittFPA redan i god tid, eftersom en dröjsmålsavgift tas ut om hälsovårdsavgiften betalas för sent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme