Yrityskaupassa ostetut fysioterapiayritykset nostavat hintojaan ja vähentävät laatupanostuksiaan
21.10.2026 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kelan tutkimuksen mukaan yrityskaupassa ostetut fysioterapiayritykset nostivat tarjoushintojaan keskimäärin noin neljä prosenttia. Samalla niiden kilpailutuksissa saamat laatupisteet vähenivät selvästi. Muutokset näkyivät heti yrityskaupan jälkeisessä kilpailutuksessa ja jatkuivat seuraavalla hankintakierroksella.

Kelan tutkimuksessa selvitettiin, miten fysioterapiayritysten väliset yrityskaupat vaikuttavat palveluntuottajien toimintaan Kelan kilpailutuksissa. Tutkimusaineistossa ostetut yritykset nostivat tarjoushintojaan yrityskaupan jälkeen keskimäärin noin neljä prosenttia. Niiden laatupisteet vähenivät noin puoli keskihajontaa, mikä vastasi vuoden 2022 kilpailutuksessa noin yhdeksää laatupistettä 97 pisteen enimmäismäärästä.
Laatupisteiden lasku voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että henkilöstön koulutukseen, työkokemukseen tai toimitilojen kehittämiseen panostetaan aiempaa vähemmän. Tutkimuksessa arvioitu laatu perustui kilpailutuksissa käytettyihin henkilöstöä ja toimitiloja koskeviin kriteereihin, ei asiakkaiden kuntoutustuloksiin. Kaikki Kelan hyväksymät palveluntuottajat täyttävät Kelan asettamat vähimmäislaatuvaatimukset.
– Tulokset viittaavat siihen, että omistajanvaihdos muuttaa ostetun yrityksen hinnoittelustrategiaa. Vaarana on, että Kela joutuu markkinan keskittymisen myötä maksamaan fysioterapiapalveluista enemmän samalla, kun yritykset panostavat laatuun aiempaa vähemmän, sanoo Kelan tutkija Sara Kuhmonen.
Yritysostot kohdistuvat Kelan kilpailutuksissa menestyneisiin yrityksiin
Ostetut fysioterapiayritykset erosivat muista yrityksistä jo ennen kaupantekoa. Ne tarjosivat keskimäärin korkeampia hintoja ja saivat enemmän laatupisteitä kuin yritykset, joita ei ostettu. Tämä viittaa siihen, että ostajat ovat kiinnostuneita erityisesti laadukkaista ja markkinoilla hyvin menestyneistä palveluntuottajista.
Kaikista tutkimuksessa tarkastelluista yrityskaupoista 82 prosenttia kohdistui yrityksiin, joilla oli voimassa oleva sopimus Kelan kanssa. Ensimmäisten kuuden kuukauden aikana Kelan hankintapäätöksen jälkeen toteutuneista kaupoista 92 prosenttia kohdistui sopimuksen saaneisiin palveluntuottajiin.
– Monivuotinen sopimus Kelan kanssa mahdollistaa yritykselle pitkäaikaisen asiakasvirran, mikä voi tehdä siitä houkuttelevan yritysostokohteen, sanoo Kuhmonen.
Kela hankkii vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen fysioterapiaa yksityisiltä palveluntuottajilta kilpailuttamalla. Vuonna 2023 Kelan järjestämää fysioterapiaa sai noin 16 500 henkilöä, ja palvelun kustannukset olivat 64,5 miljoonaa euroa.
Muutokset rajoittuivat ostettuihin yrityksiin
Yrityskauppojen vaikutukset eivät lyhyellä aikavälillä levinneet muihin samalla paikallisella markkinalla eli samassa kunnassa toimiviin fysioterapiayrityksiin. Ostamattomien yritysten tarjoushinnat tai laatupisteet eivät keskimäärin muuttuneet yrityskauppojen jälkeen.
Tulokset osoittavat, että yritysostojen vaikutukset hinnoitteluun ja laatupisteisiin syntyvät lyhyellä aikavälillä ensisijaisesti ostetun yrityksen toimintatapojen muutoksista, eivät kilpailun välittömästä vähenemisestä paikallisilla markkinoilla.
– Yrityskauppojen seurauksia julkisen rahan käyttöön tulisi arvioida markkinoiden keskittymisen lisäksi tarkastelemalla sitä, miten omistajanvaihdos muuttaa palveluntuottajien strategisia valintoja, sanoo Kuhmonen.
Tutkimus kattoi 192 yrityskauppaa
Tutkimuksessa yhdistettiin vuosina 2018–2022 toteutuneita yrityskauppoja koskevat tiedot Kelan fysioterapian hankinta-aineistoon. Aineisto sisälsi 175 kilpailutusta, 2 574 tarjousta ja 192 yrityskauppaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosien 2018 ja 2022 hankintoja sekä kahdelle vakuutuspiirille vuonna 2019 järjestettyjä uusintahankintoja.
Tarkastelluissa kilpailutuksissa palveluntuottajat ilmoittivat 45 minuutin fysioterapiakäynnin hinnan. Kela arvioi laatua henkilöstön ja toimitilojen ominaisuuksien perusteella. Hyväksyttyjen palveluntuottajien hinnat ja laatupisteet pysyivät samoina koko sopimuskauden ajan, joten yritys pystyi muuttamaan hintaansa ja sai uudet laatupisteet vasta seuraavassa hankinnassa.
Vuoden 2026 fysioterapiahankinnoissa laatupisteytystä ei enää käytetä. Kela arvioi asetetut laatuvaatimukset täyttäviä tarjouksia hinnan perusteella.
Lisätiedot
Tutkimusta on käsitelty seikkaperäisemmin Kelan tutkimusblogissa.
Yhteyshenkilöt
Sara KuhmonentutkijaKela
Puh:050 421 0794sara.kuhmonen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Utgifterna för studiestödet 2025 ökade med en fjärdedel eftersom de studerande började få bostadstillägg4.11.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
FPA betalade ut 918,3 miljoner euro i studiestöd år 2025, vilket var 24 procent mer än året innan. Ökningen berodde främst på att de studerande övergick från allmänt bostadsbidrag till studiestödets bostadstillägg i augusti 2025. Utgifterna för studiepenningen och antalet mottagare av studiestöd ökade också.
Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja neljänneksellä vuonna 20254.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela maksoi vuonna 2025 opintotukea 918,3 miljoonaa euroa, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Menojen kasvuun vaikutti erityisesti opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025. Myös opintorahan menot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat.
Fördröjning i justeringen av FPA:s terapibeslut i slutet av året – FPA beklagar fördröjningarna29.10.2026 09:18:38 EET | Pressmeddelande
Övergången till en ny avtalsperiod för de terapitjänster som FPA ordnar inom ramen för krävande medicinsk rehabilitering innebär att rehabiliteringsbesluten måste justeras för cirka 11 000 klienter från ingången av 2027. Alla beslut hinner inte justeras före årsskiftet, och en fördröjning kan leda till avbrott i tjänsterna för en del av klienterna och serviceproducenterna. FPA beklagar situationen och strävar efter att behandla besluten så snabbt som möjligt så att terapierna ska kunna fortsätta utan avbrott.
Kelan terapiapäätösten tarkistamisessa viivettä vuoden lopussa – Kela pahoittelee viivästyksiä29.10.2026 09:18:38 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiapalvelujen sopimusten vaihtuminen edellyttää noin 11 000 asiakkaan kuntoutuspäätöksen tarkistamista vuoden 2027 alusta. Kaikkia päätöksiä ei ehditä tarkistaa ennen vuodenvaihdetta, ja viivästys voi aiheuttaa osalle asiakkaista ja palveluntarjoajista katkoksia palveluihin. Kela pahoittelee tilannetta ja pyrkii turvaamaan terapioiden jatkuvuuden käsittelemällä päätökset mahdollisimman nopeasti.
Förfallodagen för hälsovårdsavgiften för högskolestuderande närmar sig – kom ihåg att betala avgiften i tid28.10.2026 10:07:19 EET | Pressmeddelande
Högskolestuderande som har anmält sig som närvarande ska betala hälsovårdsavgiften senast 15.11. Det lönar sig att betala avgiften i MittFPA redan i god tid, eftersom en dröjsmålsavgift tas ut om hälsovårdsavgiften betalas för sent.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme