Ympäristöön liittyviä avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa
26.10.2026 09:00:00 EET | Uudenmaan elinvoimakeskus | Tiedote
Elinvoimakeskuksissa avautuu 26.10.2026 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Hakuajat päättyvät 9.12.2026.

Elinvoimakeskuksissa on haettavana useita ympäristöministeriön hallinnonalan valtionavustuksia. Avustusta voi hakea rakennusperinnön hoitoon, saariston luonnon, maiseman ja kulttuuriympäristön hoitoon, rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen, ympäristökasvatuksen ja -valistuksen edistämiseen ja tunturialueiden jätehuollon edistämiseen. Elinvoimakeskukset suosittelevat käyttämään avustusten hakemiseen sähköistä aluehallinnon asiointipalvelua. Asiointipalvelussa käytetään vahvaa tunnistautumista. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät verkkosivuiltamme.
Hae avustusta rakennusperinnön hoitoon
Rakennusperinnön hoitoavustuksilla edistetään kulttuuriympäristön säilymistä, perinteisten korjaustapojen osaamista ja kestävää kehitystä rakennusten arvot huomioon ottaen. Avustettavan kohteen ei tarvitse välttämättä olla suojeltu tai erilaisissa selvityksissä arvokkaaksi todettu. Etusijalla ovat kuitenkin kohteet, jotka ovat säilyttäneet tunnusomaisia piirteitään. Sopivia korjaustoimenpiteitä ovat esimerkiksi vesikaton, rungon ja ulkoseinien, perustusten, ikkunoiden ja ovien tai tulisijojen kunnostaminen. Avustuksia voi hakea myös rakennuksen pihapiirin kunnostamiseen sekä perinteisten ja rakentamisajankohdan mukaisten toimenpiteiden suunnitteluun.
Avustusta voivat hakea rakennusten yksityiset omistajat, rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt, kunnat ja kuntayhtymät.
Hae avustusta saariston ympäristönhoitoon
Saariston ympäristönhoidon avustuksilla edistetään saaristoluonnon suojelua, saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista sekä saaristolaisen rakennusperinnön hoitoa.
Avustusta voivat hakea saaristoalueiden luonnonsuojelu- ja ympäristönhoidon edistämisyhdistykset ja -säätiöt, saaristokunnat sekä saaristokunnissa ja muiden kuntien saaristo-osissa sijaitsevien rakennusten yksityiset omistajat. Saaristokunnat ja muiden kuntien saaristo-osat on lueteltu valtioneuvoston asetuksessa 1089/2016. Uudenmaan elinvoimakeskuksen alueella saaristoa on sekä Suomenlahden rannikolla että sen edustan merialueilla.
Hae avustusta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn
Elinvoimakeskuksista voi hakea avustusta luonnonsuojelulailla rauhoitettujen eläinten (esimerkiksi valkoposkihanhi, joutsen, kurki) aiheuttamien viljelys- ja eläinvahinkojen, maakotkan aiheuttamien porotalousvahinkojen, sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen sekä rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.
Avustusta voidaan myöntää tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä tutkimukseen ja kehitystyöhön. Vahinkojen ennaltaehkäisemiseen liittyvät tavarat voivat olla esimerkiksi rauhoitettujen lintujen passiiviseen karkottamiseen tarkoitettuja laitteita sekä palveluja, kuten esimerkiksi koirilla tai ihmisvoimin toteutettavaa lintujen aktiivista häirintää.
Avustuksen myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan ja arvioon ennaltaehkäisevien toimenpiteiden odotetusta vaikuttavuudesta, kustannustehokkuudesta ja toteuttamiskelpoisuudesta rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi sekä siitä, ettei toimenpiteisiin ole saatu muuta julkista rahoitusta. Myönnetty avustus voi kattaa kustannukset osaksi tai kokonaan.
Avustusta rakennuksille aiheutuvien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen voivat hakea luonnolliset henkilöt ja muut yhteisöt.
Viljelys- ja eläinvahinkojen sekä maakotkan porotaloudelle ja sääksen kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen kohdistuvaa avustusta voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset ja muut yhteisöt. Hakijat voivat myös tehdä yhteishankkeita.
Hae avustusta oikeasta elinvoimakeskuksesta
Kaikkia edellä mainittuja avustuksia haetaan pääsääntöisesti siitä elinvoimakeskuksesta, jonka alueella toimenpiteet aiotaan tehdä.
Poikkeuksen muodostaa Pohjanmaa, jonka alueen ympäristötehtäviä hoitaa Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus.
Rakennusperinnön hoidon avustusten haku on keskitetty viiteen elinvoimakeskukseen.
Avustuksia myös ympäristökasvatukseen ja tunturialueiden jätehuollon edistämiseen
Tänään avautuvat myös seuraavat valtakunnallisesti keskitetyt avustushaut, joita haetaan yhdestä elinvoimakeskuksesta. Avustushauista vastaavat elinvoimakeskukset tiedottavat näistä hauista erikseen:
- Avustus ympäristökasvatuksen ja -valistuksen edistämiseen (elinvoimakeskus.fi) (Keski-Suomen elinvoimakeskus)
- Avustus tunturialueiden jätehuollon edistämiseen (elinvoimakeskus.fi) (Lapin elinvoimakeskus)
Lisätietoja:
- Avustukset: Ympäristöavustukset (elinvoimakeskus.fi)
- Valtakunnallinen ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus: puhelin 0295 020 900, asiakaspalvelu.ymparisto@lvv.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rakennusperinnön hoidon avustukset Uudenmaan maakunnan alueella:
Henrik Wager, ylitarkastaja, puh. 0295 021 473, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Avustukset saariston ympäristönhoitoon:
Uudenmaan elinvoimakeskus
Henrik Wager, ylitarkastaja, puh. 0295 021 473, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Avustukset rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn:
Uudenmaan elinvoimakeskus
Niina Vähätalo, ylitarkastaja, puh. 0295 021 286, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Uudenmaan elinvoimakeskus toimii Uudenmaan maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan elinvoimakeskus
Växlande temperaturer och regn försvårar vinterunderhållet av vägarna i Nyland4.11.2026 09:03:00 EET | Pressmeddelande
Vinterunderhållet inleddes redan i början av oktober med halkbekämpning, dvs. saltning av huvudvägarna. I och med det varmare vädret har behovet ändå varit litet. Vinterunderhållet inleds vanligtvis i Nyland i början av oktober och fortsätter till slutet av april. Underhållsentreprenörernas 24/7 vinterjour fortsätter fram till våren.
Lämpötilan sahaaminen ja vesisade hankaloittaa teiden talvihoitoa Uudellamaalla4.11.2026 09:03:00 EET | Tiedote
Talvihoitokausi alkoi jo lokakuun alussa liukkauden torjunnalla eli pääteiden suolauksella. Kelien lämmetessä sille ei ole kuitenkaan ollut paljoa tarvetta. Yleensä talvihoitokausi alkaa Uudellamaalla lokakuun alussa ja jatkuu huhtikuun loppuun. Hoitourakoitsijoiden 24/7 talvipäivystys jatkuu kevääseen saakka.
Planeringen inför förnyelsen av Lappviksbron inleds i Helsingfors27.10.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Livskraftscentralen i Nyland har inlett utarbetandet av en teknisk utredningsplan för förnyelsen av Lappviksbron. Bron ligger på Västerleden (Sv 51) mellan Sundholmen och Drumsö.
Lapinlahden sillan uusimisen suunnittelu käynnistyy Helsingissä27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan elinvoimakeskus on käynnistänyt teknisen yleissuunnitelman laatimisen Lapinlahden sillan uusimiseksi. Silta sijaitsee Länsiväylällä (Kt 51) Salmisaaren ja Lauttasaaren välillä.
Färdigställandet av grundreparationen av Fiskars tunnel i Raseborg fördröjs21.10.2026 08:06:00 EEST | Pressmeddelande
Reparationen av Fiskars tunnel fördröjs.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme