Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa
26.10.2026 06:54:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.

Kaksivuotisessa projektissa tavoitteena on kehittää verkko, joka tunnistaa häiriöt etukäteen ja säätää toimintaansa ennen kuin yhteys katkeaa tai signaali heikkenee kriittisesti; se ennakoi häiriöt ja mukauttaa verkon toimintaa ennen yhteyden heikkenemistä. Ennakointi on tärkeää erityisesti tehtaissa, varastoissa ja sairaaloissa, joissa katkennut yhteys pysäyttää työn. Kriittisissä tiloissa liikkuva robotti tai trukki voi menettää radiosignaalin hetkessä. Nykyiset verkot huomaavat esteen vasta, kun yhteys jo heikkenee ja sen korjaamisessa tulee viive.
Tekoälyllä on merkittävä rooli ennakoivassa laskennassa. Tekoälyn hyödyntäminen mobiiliverkoissa on yksi keskeisistä tuoreista 6G-teknologioiden kehityssuunnista. AI-RAN-teknologian akronyymi tulee englannin sanoista Artificial Intelligence Radio Access Network. Se tarkoittaa mobiiliverkkoa, jossa tekoälyn laskentaa käytetään verkon toiminnan ohjaamiseen, optimointiin ja ennakointiin.
Radiosignaalin heijaste tuottaa ympäristöstä kuvan
Verkko muodostaa reaaliaikaisen näkymän ympäristöstään hyödyntämällä radiosignaaleja, kameroita ja etäisyysmittauksia. Tämän tilannekuvan avulla se pystyy ennakoimaan häiriöitä ennen niiden syntymistä. Digitaalinen kaksonen, reaaliaikainen virtuaalinen kopio tilasta, ennustaa radioympäristön muutoksia ja verkon sisäänrakennetut tekoälytoiminnot säätävät keilanmuodostusta ja resursseja sen mukaan. Tutkimustyö tehdään Oulun yliopiston 5G/6G-testiverkkoon kytketyllä GPU-kiihdytetyllä testialustalla.
"Tutkimuksemme rakentaa perustan uusille tekoälypohjaisille mobiiliverkoille, joissa viestintä, aistiminen ja äly toimivat saumattomasti yhdessä. Tavoitteemme on viedä tutkimus simulaatioista käytäntöön ja osoittaa toimivat AI-RAN-teknologiat GPU-kiihdytetyillä testialustoilla. Hanke vahvistaa Suomen asemaa 6G-tutkimuksen, innovaation ja tulevien langattomien ekosysteemien kärjessä." sanoo tutkimusjohtaja Dileepa Marasinghe Oulun yliopistosta.
Hankkeessa Nokia tuo osaamista matkapuhelinverkoista, NVIDIA laskentatehoa tekoälypohjaisiin radioverkkoihin ja Keysight mittaus- ja validointiosaamista. MediaTek tuo piiri- ja päätelaiteosaamista ja DNA operaattorin näkökulman sekä ymmärryksen todellisista mobiiliverkoista. Northeastern University ja Tokion yliopisto osallistuvat kansainvälisinä tutkimuskumppaneina.
”Integroimalla älykkyyttä suoraan radioverkkoon AI-RAN-teknologian avulla muutamme tukiaseman pelkästä signaalinkäsittelijästä korkean suorituskyvyn laskentayksiköksi, joka kykenee myös tulkitsemaan fyysisen ympäristön muutoksia. Tämä mahdollistaa sen, että verkko voi havainnoida, päätellä ja reagoida millisekunneissa, mikä on elintärkeää esimerkiksi robotiikan kannalta. 6G-ROCKET-hanke auttaa 6G:n kehittäjiä rakentamaan, testaamaan sekä optimoimaan seuraavia merkittäviä innovaatioitaan NVIDIA AI-RAN -alustoilla”, toteaa NVIDIAN varatoimitusjohtaja Soma Velayutham.
“Operaattorina meille on tärkeää, että tulevaisuuden verkkoteknologioita kehitetään alusta alkaen todellisten asiakastarpeiden pohjalta ja testataan myös käytännön ympäristöissä. 6G-ROCKET yhdistää ainutlaatuisella tavalla maailmanluokan tutkimuksen, teknologiayritysten osaamisen ja operaattorin kokemuksen. DNA:lle hanke tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa tekoälyn varaan rakentuvien verkkojen kehitykseen sekä saada käytännön oppia ratkaisuista, joilla voidaan tulevaisuudessa parantaa verkkojen tehokkuutta, toimintavarmuutta ja asiakkaille tarjottavia palveluita,” sanoo DNA:n teknologiajohtaja Sari Leppänen.
”Tekoälypohjaisten verkkojen validointi edellyttää tarkkoja ja toistettavia mittauksia realistisissa olosuhteissa. Keysight tuo hankkeeseen asiantuntemustaan simulaatioista, mittauksista ja kanavien validoinnista, auttaen konsortiota etenemään konseptivaiheesta kohti todennettua suorituskykyä”, kertoo Michael Dieudonne, Keysightin 6G-tuotekehitysjohtaja.
”Laitepään älykkyys on välttämätöntä verkon ja päätelaitteen välisen kokonaisuuden saattamiseksi yhteen. MediaTek tuo piirisarja- ja päätelaiteosaamisensa hankkeeseen ja auttaa varmistamaan, että nämä AI-RAN-innovaatiot toimivat saumattomasti päästä päähän”, toteaa Chih-Ming Hung, MediaTekin teknologiajohtaja.
Seuraavan kahden vuoden aikana hankkeessa tuotetaan teknisiä suunnitelmia ja prototyyppidemoja aitoa verkkoa vastaavassa testiympäristössä. Lisäksi Oulun yliopistoon perustetaan AI-RAN Perception Lab (tekoälyverkkojen havainnointilaboratorio), jossa yritykset voivat testata tekoälypohjaisia verkkoratkaisuja.
Projektista kerrotaan lisää 28.10. Finlandiatalossa järjestettävässä 6G Summitissa. Se on merkittävä tilaisuus, jossa tarkastellaan erityisesti 6G:n, tekoälyn ja turvallisuuden yhdistymistä. Pääpuhujat ovat Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard ja NVIDIAn teleliiketoiminnan johtaja Ronnie Vasishta. DNA:n teknologiajohtaja Sari Leppänen osallistuu tapahtumassa paneelikeskusteluun.
Nokia ja NVIDIA ovat aiemmin kesällä julkistaneet yhteistyönsä AI-RAN-teknologian ympärillä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tekniikan alat, tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship, 6G-testikeskus (NATO DIANA)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Yliopiston yleisötilaisuudet Oulun keskustassa alkavat21.10.2026 09:03:10 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uudessa oppimis- ja kohtaamistilassa Ytimessä (Isokatu 32) järjestetään muun muassa luentoja ja keskusteluja, jotka ovat avoimia kaikille. Tervetuloa tilaisuuksiin!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme