Paraisten kaupunki

Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille

4.11.2026 09:07:55 EET | Paraisten kaupunki | Uutinen

Jaa

Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.

Kirjastojen roolin kasvaessa myös tiloja kehitetään, jotta ne tarjoavat entistä paremmin tilaa palveluille, tapahtumille ja yhteisöllisyydelle.
Kirjastojen roolin kasvaessa myös tiloja kehitetään, jotta ne tarjoavat entistä paremmin tilaa palveluille, tapahtumille ja yhteisöllisyydelle. Paraisten kaupunki

Kirjastojen rooli osana kaupungin palveluita kasvaa jatkuvasti. Kirjallisuuden, tiedon ja kulttuurin lisäksi ne tarjoavat tiloja kohtaamisille, harrastamiselle ja yhdessäololle. Kehittämistyön tavoitteena on luoda entistä monipuolisempia ja tarkoituksenmukaisempia tiloja, joita voidaan hyödyntää monenlaisiin tarpeisiin. 

Kaupungin palveluita keskitetään kirjastojen yhteyteen 

Osana uudistusta kaupunki kehittää myös saariston lähipalvelujen järjestämistä. Kaupungin asiakaspalvelu on siirtynyt aluetoimistoista kirjastoihin, joissa asukkaat saavat jatkossakin henkilökohtaista palvelua lähellä arkeaan. 

Tavoitteena on käyttää kaupungin tiloja nykyistä tarkoituksenmukaisemmin, mukauttaa palveluja tämän päivän tarpeisiin sekä vahvistaa kirjastojen asemaa paikallisina kohtaamispaikkoina. 

Muutokset ovat osa kaupungin pitkäjänteistä työtä, jossa tiloja ja palveluita kehitetään niiden käytön ja asukkaiden tarpeiden pohjalta. 

Lisää tilaa kirjastolle, taiteelle ja kohtaamisille Paraisten keskustassa 

Myös Paraisten pääkirjasto on uudistumassa. Kaupunki on saanut lahjoitusperinnön kuntalaisten yhteisen olohuoneen toteuttamista varten, ja perintövarojen avulla suunnitellaan kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa remonttia. Remontin jälkeen Palvelupiste toimii samoissa tiloissa kirjaston asiakaspalvelun kanssa. 

Uudistus tuo kirjastolle enemmän tilaa ja uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Samalla tilaa vapautuu myös taidenäyttelyille, kohtaamisille ja muulle toiminnalle. Remontin aikataulusta tiedotetaan tarkemmin suunnittelun edetessä.

Paraisten kaupungin kirjastojen käyntiosoitteet

Paraisten kirjasto 

Rantatie 28, 21600 Parainen  

Nauvon kirjasto 

Liikuntakuja 1, 21660 Nauvo  

Korppoon kirjasto 

Virkatie 1, 21710 Korppoo  

Houtskarin kirjasto 

Näsbyntie 214, 21760 Houtskari  

Iniön kirjasto 

Degernäs 24, 23390 Iniö  

Utön kirjasto 

Utö 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kirjastojen roolin kasvaessa myös tiloja kehitetään, jotta ne tarjoavat entistä paremmin tilaa palveluille, tapahtumille ja yhteisöllisyydelle.
Kirjastojen roolin kasvaessa myös tiloja kehitetään, jotta ne tarjoavat entistä paremmin tilaa palveluille, tapahtumille ja yhteisöllisyydelle.
Paraisten kaupunki
Lataa
Kaupungin koulut ja varhaiskasvatus hyödyntävät aktiivisesti kirjastojen palveluja.
Kaupungin koulut ja varhaiskasvatus hyödyntävät aktiivisesti kirjastojen palveluja.
Paraisten kaupunki
Lataa
Paraisten pääkirjasto saa lisää tilaa ja uusia toimintamahdollisuuksia, kun kaupungintalon ensimmäinen kerros uudistetaan kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi.
Paraisten pääkirjasto saa lisää tilaa ja uusia toimintamahdollisuuksia, kun kaupungintalon ensimmäinen kerros uudistetaan kaupunkilaisten yhteiseksi olohuoneeksi.
Paraisten kaupunki
Lataa

Linkit

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki

Pargas vill ta en starkare roll i Åboregionens näringslivsutveckling22.10.2026 08:56:54 EEST | Pressmeddelande

Pargas stadsstyrelse behandlar vid sitt sammanträde den 26 oktober ett förslag om att staden ska bli delägare i det regionala näringslivsbolaget Business Turku Oy. Syftet är att stärka Pargas möjligheter att påverka utvecklingen av näringslivet i Åboregionen och samtidigt stöda stadens strategiska mål att växa som en del av regionens gemensamma arbetsmarknads- och ekonomiområde. Det slutliga beslutet fattas av stadsfullmäktige.

Parainen haluaa vahvistaa rooliaan Turun seudun elinkeinoelämän kehittämisessä22.10.2026 08:56:54 EEST | Tiedote

Paraisten kaupunginhallitus käsittelee 26. lokakuuta pidettävässä kokouksessaan esitystä Paraisten liittymisestä alueellisen elinkeinoyhtiön Business Turku Oy:n osakkaaksi. Tavoitteena on vahvistaa kaupungin vaikutusmahdollisuuksia Turun seudun elinkeinoelämän kehittämisessä sekä tukea Paraisten strategista tavoitetta kasvaa osana alueen yhteistä työmarkkina- ja talousaluetta. Lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye